Wednesday, 15 November 2017

Äinoa mikä jää

Kari Enqvist ja Janne Saarikivi.
Ainoa mikä jää
WSOY 2017
237 sivua



Kun noin 50 vuotta sitten aloittelin matematiikan ja fysiikan opintojani Helsingin yliopistossa, fysiikan laitoksen liepeillä oli useitakin raamattupiirejä, mutta matematiikan laitoksella ei muistini mukaan ainuttakaan. Matemaatikot eivät olleet hengellisistä asioista lainkaan niin kiinnostuneita kuin fyysikot.

Itselläni ei ole ollut koskaan uskonnollista vaihetta elämässä. Seurakunnan poikakerhossa kyllä kävin, mutta ihan muista ulkonaisista enkä hengellisistä syistä. Joten näistä fyysikkojen raamattupiireistä minulla ei ole muuta omakohtaista kokemusta ja muistoa kuin fysiikan laitoksen ilmoitustaululla olleet kokouskutsut. Sen sijaan kävin useankin kerran professori K. J. Laurikaisen järjestämissä yleisötilaisuuksissa, joissa käsiteltiin aika yleisellä tavalla fysiikan ja uskonnon välisiä suhteita. Todellisia tai kuviteltuja.

Jos näissä nyt en käynyt ihan salaa, niin kiinnostusta piti jotenkin selitellä. Aika ja ystäväpiiri oli sellaista, että Laurikaista pidettiin hieman yksinkertaisena. Häntä kuunneltiin lähinnä siksi, että osattaisiin argumentoida paremmin kommunistisen tieteellisen maailmankuvan puolesta. Oli miten oli, kommunistinen tieteellinen maailmankuva on henkisessä konkurssissa, kristinusko porskuttaa eteenpäin, vaikka välillä nilkuttaakin aika pahasti.

Tämän pohjalta en pidä lainkaan hämmästyttävänä, että monet fyysikot ovat ateistisesta tai ainakin agnostisesta maailmankuvastaan huolimatta pohtineet tieteen ja uskonnon välistä suhdetta. Aika jännitteinenhän se on, vaikka monet kristilliset piirit mielellään ottaisivat kirkolle suuren osan tieteen kehityksen kunniasta. Galilein pannat ja muut tieteen kehityksen pyörien rattaisiin heitellyt kapulat ovat kuulemma vain väärinkäsityksistä johtuneita poikkeuksia.

Esko Valtaoja on kirjoittanut piispa Juha Pihkalan kanssa parikin teemaan liittyvää keskustelukirjaa. Joten taisi olla selviö, että Kari Enqvistinkin piti sellainen pykätä. Tuloksena oli opus ”Ainoa mikä jää”. Keskustelukumppanina hänellä on uskonnolliseksi tunnustautuva kielitieteilijä, professori Janne Saarikivi. Oppineita herroja molemmat ja sujuvan kirjoittamisen taito niin ikään molemmilla hanskassa.

Ennen kuin olin edes avannut kirjaa, olin aika varma puoleni valinnasta tässä ”henkien taistelussa”. Uskonnottomana ja Kari Enqvistin aikaisempaan tuotantoon tutustuneena minun oli helppoa asettua hänen näkökantojensa taakse. Kun Enqvistin kieli on vielä erinomaisen letkeitä kielikuvia pursuavaa, hänen osuutensa tuli luettua hyvinkin sutjakasti. Ei niissä ollut juuri uusia näkemyksiä edellisiin teoksiin, vaan mistäpä niitä tulisikaan jatkuvalla syötöllä kuin turkin hihasta. Uusia ilmaisuja sentään oli kylvetty  varsin runsaalla kädellä sinne tänne. Kuten pokémoton, joka on henkilö, jolla ei ole tunnesidettä Pokémoneihin, matkapuhelimien virtuaalisiin olioihin.

Saarikiven tekstien kanssa sain tehdä enemmän työtä. Kyllä Janne parhaansa yritti, mutta näin puolueellisen tarkkailijan silmin hän oli koko ajan hieman alakynnessä. Nyrkkeilyn säännöillä olisin tuominnut hänet niukkaan, mutta selkeään pistehäviöön. Tyrmäys, edes luvunlasku ei sen sijaan ollut minusta lähelläkään, vaikka Enqvist tuntui käyttävän kaiken sen lyöntivalikoiman, mikä kokeneella kehäketulla, mutta kuitenkin herrasmiesnyrkkeilijällä, on käytössään.

Tietenkin mieleen tulee minun kohdallani vahvistusharha . Joku kehäntoisesta kulmasta ottelua toisenlaisilla laseilla katsonut olisi voinut tulla aivan toisen voittajan julistamiseen.

Tosiasiassa tällaisessa ottelussa todellinen voittaja on ihmisten kyky debatoida keskenään, vaikka lähtökohdat ja maailmankatsomukset ovat ainakin osittain hyvin erilaiset. Voin hyvin suositella kirjaa kaikille, joita tieteen ja uskonnon välinen dialogi kiinnostaa. Tämä opus osoittaa, että siihen voi osallistua jopa uskonnottomat ilman pelkoa lyönneistä vyön alle.

Kuvahaun tulos haulle hit under bible belt comics

Tuesday, 7 November 2017

Objektiivinen kirja.




Harri Hietala
Docendo 2017
180 sivua

Olen ollut lukuisilla valokuvauskursseilla. Sekä vetämässä että vedettävänä. Kokemukseni mukaan fotarit voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Niihin, jotka harrastavat valokuvia ja niihin, jotka harrastavat kameroita.

Harri Hietala, entinen työtoveri Heurekan ajoilta on tehnyt opuksen, jolle on vähän vaikeaa löytää kohderyhmää vain jommastakummasta fotariporukasta. Minusta kun siitä olisi hyötyä molemmille.

Siitä lähtien, kun siirryttiin camera obscurasta (joka tosin sekin esitellään kirjassa) linssillisiin kameroihin, on objektiivi muodostanut kuvan. Minun on vaikea ymmärtää, miten joku voi toimia ammattivalokuvaajana tai saada mitään syvyyttä valokuvausharrastukseensa ilman, että hän ymmärtää edes perusasiat objektiivien sielunelämästä. Silloin mennään fiilistelyn ja taiteen puolelle, joista taas minä en ymmärrä yhtään mitään.

Jos haluaa tietää objektiivien historiasta ja toiminnasta sekä niiden vaikutuksesta itse perusasiaan, valokuvaan, tämä kirja on oikea hankinta. Kirjan vajaaseen 200 sivuun on saatu sisällytettyä ainakin minun mielestäni kaikki olennainen. Harri Hietalaa pätevämpää kirjoittajaa ei nyt ainakaan kotimaasta tule juuri mieleen. Pitkä kokemus sekä kameroiden että niistä kirjoittamisen parissa näkyy läpi kirjan. Teksti on sujuvan luettavaa, eikä mitään oleellisia virheitä pistänyt silmään ainakaan ensilukemalla.

Jos nyt jostain pitää huomauttaa, olkoot se polarisaatiosuotimen fysikaalisen toiminnan selittäminen. Syy on vain osittain kirjoittajan, sillä polarisaatio on sen verran monimutkainen fysikaalinen ilmiö, että sen avaaminen parilla virkkeellä ei oikein onnistu. Vertaus sälekaihtimeen johtaa ihan harhaan, koska sitä vastaava optinen laite on nimeltään hila. ”Suodatin on rakenteeltaan hyvin tiheä viivasto, joka pidättää tasopinnasta heijastuneet polarisoituneet säteet, jos ne ovat vastakkaissuuntaisia.” Vastakkaissuuntaiset polarisoituneet säteet on käsite, joka ei minulle fyysikkona aukene.

Myös sen olisi voinut sanoa vähän painokkaammin, että pyöröpolarisaatiosuotimen käyttö kameroissa johtuu nimenomaan nykyisten kameroiden automaattitoiminnoista. Mitään muuta valollista lisäarvoa pyöröpolarisaatiosuodin ei tuo lineaarisuotimeen nähden. Vanhojen mekaanisten kameroiden polarisaatiosuotimiksi käy yhtä hyvin lineaariset polarisaatiosuotimet. Jos sellaisen vielä jostain löytää. 

Tämä on kuitenkin pieni kauneusvirhe muuten pätevässä kirjassa. Loppukaneettina menkööt minun nuoruudessani usein käytetty lehtien ilmoitusten ja mainosten ilmaisu: ”Suositellaan!”

Friday, 3 November 2017

Koulussa kuvaaminen, osa ties monesko

Kun itse kävin koulua, kameroita ei ollut kuin harvoilla ja niillä kuvattiin lähinnä juhlatilaisuudet. Tehdessäni valokuvakirjaa 50- ja 60-lukujen Orivedestä, ei koulussa sisällä otettuja kuvia tullut vastaan kuin muutama. Hyvä että tuli sentään sen verran.


Keskustelu oppilaiden tekemästä valokuvaamisesta luokkahuoneessa ja kuvien levittämisestä netissä herää aina säännöllisin väliajoin. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Koskee tietysti kirjoittajaa itseäkin.

Laissa on monia toisilleen vastakkaiseen päämäärään tähtääviä säädöksiä. Kuten sananvapaus ja yksityisyyden suoja. Lopputulos on aina jonkinlainen kompromissi näiden välillä, tai ainakin pitäisi olla.

Valokuvaamainen ilman kuvattavan lupaa on sallittua yleisellä paikalla ja vastaavasti kiellettyä yksityisyyden suojaa nauttivassa tilassa. Ääripäinä esim. tori ja henkilön koti. Koulu on yleinen paikka, joten valokuvaaminen siellä on pääsääntöisesti sallittua.

Todettakoon tässä, että usein näkee argumentoitavan kuvaamisen olevan sallittua julkisella paikalla. Termi julkinen saattaa aiheuttaa sekaannusta tässä yhteydessä, koska sillä on kaksi erilaista merkitystä. Vastakohdittain julkinen – yksityinen ja julkinen – salainen. Koulu tilana on julkinen sanan merkityksessä yleinen, ei yksityinen ja perusopetus koulussa on julkista, ei salaista. Sen sijaan siitä, että opetus on julkista ei voida päätellä sitä, että koulu tilana olisi julkinen. Vaikka se onkin.

Joku nokkela voi todeta, että on niitä yksityisiäkin kouluja, mutta ei mennä nyt siihen.

Torille voi kuka tahansa mennä vapaasti ja ryhtyä fotaamaan. Kouluun, kuten sitä vastaaviin virastoihin yms. ei suinkaan mennä kuin hollitupaan, vaikka ne ovatkin yleistä tilaa. Niitä suojaa julkisrauha. Rikoslaissa siitä sanotaan seuraavaa.

24 luku 3 § (15.7.2005/585)

Julkisrauhan rikkominen

Joka oikeudettomasti tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle.

Ilman lupaa kuvaaminen julkisrauhan suojaamalla alueella on salakatselua.

24 luku 6 § (9.6.2000/531)

Salakatselu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,

on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Tässä on kaksi tärkeää pointtia. Oppilas ei ole oikeudettomasti luokkahuoneessa, joten tässä mielessä toisen momentin tapaus ei ole hänen osaltaan salakatselua. Lisäksi kuvaamisen pitää loukata kuvattavan yksityisyyttä.

Mitä se on? Se onkin jo tulkinnanvaraisempi kysymys. Minun on vaikea hahmottaa tilannetta, että pelkkä yleisessä tilassa kuvaaminen loukkaisi jonkun yksityisyyttä. Ehkä joku tietävämpi voisi valistaa?

Onko siis oppilaiden monesti aika lailla sekä kuvattavaa että oppituntia yleensäkin häiritsevä kuvaaminen vain sallittava sananvapauden nimissä? Ei ole. Koulun johto tilan haltijana voi omilla järjestyssäännöillään estää sen, kuten vaikka uimahallin johto uimahallissa kuvaamisen. Ihan noin vain kategorisesti se ei käy, vaan se on perusteltava yksityiskohtaisesti. Joidenkin koulujen järjestyssäännöt ovat tulleet bumerangeina takaisin, kun kuvaaminen on kielletty sen kummemmin perustelematta koko koulun alueella. Sen sijaan pykälä kuvauskiellosta tunnilla tuntia häiritsevänä toimintana menee varmaan heittämällä lävitse. 

Ihan tasa-arvoisia eivät koulun tilatkaan ole tämän suhteen. Kuvauskielto luokassa on helpommin ymmärrettävissä kuin välitunnilla, vaikka piha-alue olisikin laissa mainitusti aidattu. Terveyskeskuksen aulassa kuvaamiseen on jopa käräjäoikeus ottanut kantaa

Pelkästään järjestyssäännön rikkominen ei johda rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, jos ei samalla rikota jotain laissa mainittua seikkaa. Nettipoliisi Fobban kirjoitus on minun mielestäni hyvin teemaa selventävä. 

Kuvaaminen ja kuvan levittäminen ovat kaksi eri asiaa. Pelkkä kuva harvoin täyttää kunnianloukkauksen kriteereitä, koska siihen kuuluu oleellisena levitetyn tiedon valheellisuus. Teksti kuvan yhteydessä tai kuvan manipulointi ovat sitten jo ihan eri juttu. Sen sijaan seuraava voisi tulla kysymykseen.

24 luku 8 § (13.12.2013/879)

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Mikä oppitunnilla otetussa kuvassa voisi olla yksityiselämää loukkaava tieto? Menee taas tulkinnan puolelle. Oppilaan ulospäin näkyvä sairaus tai pahoinpitelyn merkit? Vaatteista näkyvä varattomuus? Pelkkä kuva on taas yleensä ihan eri asia kuin kuvaan liitetty teksti.

Olin tässä taannoin koulussa vierailevana luennoitsijana. Otin aina näissä tilaisuuksissa opettajalta ja oppilailta luvan kysyen muutaman valokuvan tilaisuudesta. Kerran minulle kerrottiin, että koulussa on poliisin suojeluksessa olevan perheen lapsi oppilaana. Siksi kyseisen oppilaan kuvaaminen ei ole sallittua. Varmuuden vuoksi emme kuvanneet lainkaan. Esimerkki ei varmaan ole kovin yleinen, mutta osoittaa mielestäni sen, että kuvaamiseen ja etenkin niiden levittämiseen voi liittyä paljon sellaista, mitä kuvaaja ja levittäjä ei tule ajatelleeksi. Kunhan tein läpällä. 


Mitä tästä jää käteen? Oppilaiden toistensa kuvaaminen oppitunnilla on aika iso asia tänä päivänä. Vaikka laki sinänsä ei asetakaan esteitä kuvaamiselle kohteen vastustuksesta huolimatta, ei edes kuvien jakamiselle, toivoisin enemmän vastuuta tähän. Sananvapaus ei voi tarkoittaa kiusaamista eikä työrauhan häirintää. 

Tuesday, 24 October 2017

Nuorisoseurain liiton juhla 1910


Viimeisempänä vaan ei vähäisempänä Pohjois-Hämeen nuorisoseurain liiton kesäjuhla 18.-19.6.2010.











Keskeisinä juhlapaikkoina olivat Nuorisoseuran oma talo (nykyinen Puistola), Suomalaisen Seuran talo Nuija (sittemmin Oriveden opiston päärakennus, paloi 1950) ja VPK:n Paltanmäen kupeessa sijainnut paviljonkin (purettiin jo ajat sitten). Näistä kaikista on lisää tietoa Maija-Liisa Mäkelän blogissa.

Laulun ja soiton johtajana ei kukaan vähempi kuin Oskari Merikanto. Hänen muista Orivesi-kytköksistään en tiedä sen enempää. Oskarin poika ole Kesäillan valssin säveltäjä Aarre Merikanto ja Aarren poika taas joitakin vuosia sitten kuollut kuvanveistäjä Ukri Merikanto. 

Ukri oli veistonopettajana Opiston kesäkursseilla joskus ihan 70-luvun alkuvuosina. Olin oppilaana jollain samaan aikaan pyörineenä kurssilla. Meillä oli tapana istua iltaa Centrumin alakerran ravintolassa Kievarissa, jossa oli myös tanssia. Ukri haki jotain kurssillaan ollutta tyttöä kunnon rock and roll tanssiin, johon kuului myös yliolan heitto. Tyttö ei ollut oikein rytmissä mukana, vaan häneltä katkesi käsi kesken tanssiliikkeen.

Ei muuta kuin saman tien päivystykseen ja käsi kipsiin. Tyttö ei ollut siitä moksiskaan, totesi vain että tulipa sitten luotua tällainen kipsiveistos.

Rahan arvosta ja palkoista sen verran, että vuoden 1910 markka on nykyrahassa noin 4 euroa. Työmiehen tyypillinen tuntipalkka oli 40 pennin tietämillä, eli 1,6 euroa nykyrahassa. Työmiehen palkka on nyt noin 17 euroa.   Siis ostovoimaltaan työmiehen tuntipalkka on nykyisin  yli kymmenkertainen vuoden 1910 palkaan verrattuna. Sitä kutsutaan elintason nousuksi.


Edistysseurojen maakuntajuhla Orivedellä 1910


Tässä toinen Arto Roineelta saamani ohjelma-opas Orivellä 1900-luvun alussa järjestystä juhlasta. Mennään ajassa taaksepäin. Yksi on vielä tulossa.


Vuoden 1912 Juhannuksen tietämillä Orivellä järjestettiin Keski-Hämeen edistysseurojen maakuntajuhla. Edistysseurojen tausta oli aika moninainen, mutta ne olivat ainakin henkisessä yhteydessä Nuorsuomalaiseen puolueeseen ja sen jatkajiin Edistyspuolueeseen, Vapaamielisten liitton ja Liberaalisen kansanpuolueeseen.  Raittiusaate oli keskeisessä osassa edistysseurojen ohjelmassa.



Toimikunnissa oli keskeisiä Orivedellä 1900-luvun alussa vaikuttaneita henkilöitä.


 Oriveden Opisto oli aloittanut pari vuotta aikaisemmin toimintansa Suomalaisen Nuijan talossa.


Silmään osuu köörilaulun kolmas kappale "Titanic-hymni". Tässä oltiin ajassa kiinni. Se on nimittäin virsi Käyn kohti sinua, oi Herrani (vanhassa virsikirjassa Sua kohti, Herrani) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisessä virsikirjassa virsi numero 396. Virsi tunnetaan myös nimellä "Titanic-hymni", sillä se yhdistetään yleisesti tästä vain pari kuukautta aikaisemmin huhtikuussa 1912 tapahtuneeseen RMS Titanicin haaksirikkoon. Usein väitetään sen olleen viimeinen kappale, jonka laivan orkesteri soitti ennen aluksen uppoamista.



Todettakoon, että Väinö Sola, Simo Kaario ja Emil Kauppi olivat aikansa merkittäviä suomalaisia esittävän taiteen edustajia. 


Palokunnan kenttä oli nykyinen Yläkenttä, jossa on jäähalli. VPK:n paviljonki sijaitsi Paltanmäen (Palttavuoren kupeessa). 



Usein esillä ollut kuva jalkapallon peluusta 1900-luvun alussa nykyisellä Yläkentällä. VPK:n paviljonki oikealla.



Hinnat on taas suhteutettava rahan arvoon ja palkkatasoon. Rahanarvon laskurin mukaan vuoden 1912 markka vastaisi nykyarvoltaan 3,73 euroa. Tyypillinen työläisen palkka oli 40 penniä tunnilta . Siis nykyarvoltaan vajaat 1,5 euroa. Ei niillä palkoilla juuri juhlittu. Nykyisin duunarin tyypillinen tuntipalkka on noin 18 euroa.

Ateriapaikkana mainittu Nuorisoseuran talo on nykyinen Puistola. Kansanopisto taas oli ennen vuotta Suomalaisen seuran talo, Nuijana tunnettu.



Nykyisin lakkautettu Oripohjan asema kirjoittettiin tässä vielä paikkakunnan murteen mukaisesti Orihpohja.

Monday, 23 October 2017

Oriveden Opisto 20 vuotta 1929


Oriveden Opisto täytti  20 vuotta vuonna 1929. Synttäreitä vietettiin näyttävästi. Itse tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander kunniotti juhlia läsnäolollaan. Sain orivesiläseltä Arto Roineelta juhlien ohjelmaoppaan skannattuina. Tässä muutamia hajahuomioita lisättyinä jo kirjassani "Lapsuuteni Orivesi" olleilla valokuvilla ja teksteillä.


Juhlat olivat kaksipäiväiset, elokuun 3. ja 4. päivinä. Viikonpäivät olivat lauantai ja sunnuntai. Siihen aikaan lauantai oli vielä yleinen työpäivä, tosin vähän lyhyempi kuin muut työpäivät. Yleensä pillit pantiin pussiin kello kahdelta iltapäivällä. Joten neljältä saunaan ja viideltä Opiston pirskeisiin.



Tasavallan presidentti saapui Oripohjan asemalle sunnuntaina 4.8. klo 16.15, ainakin ohjelman mukaan. Maalarimestari  Eemeli Törmä piti tervetuliaispuheen presidentille. Taustalla oleva rennon näköinen sälli on maaherra Albert von Hellens. Naiset lienevät uteliaita sivullisia.


Natsit pilasivat kahden komean symbolin maineen varmaan ikuisiksi ajoiksi. Oikean käden yläviistotervehdyksen ja svastikan, hakaristin, joka oli Suomenkin ilmavoimien tunnus. Kuvassa ei siis tehdä natsitervehdystä, sillä Saksan natsien valtaannousu tapahtui vasta vuonna 1933. Kuvan ottamisen aikoihin Hitler oli vielä kevyen sarjan poliitikko. Orivedellä tuskin kukaan oli edes kuullut hänestä. Juhlaa varten rakennettu Presidentin portti häämöttää taustalla. 




Alakuvassa Relander on keskellä privaattituolissaan. Kuvassa vasemmalla puolella oleva Sylvi Laaksovirta ja oikealla olevat Opiston johtaja Aarne Laaksovirta, maaherra Albert von Hellens ja Tampereen piispa Jaakko Gummerus saivat tyytyä istumaan puutarhapenkeillä, muu juhlaväki vielä vaatimattomammilla raheilla. Huomio kiinnittyy myös siihen yksityiskohtaan, että silinteripäisinä juhlassa esiintyivät maallisen ja taivaallisen esivallan edustajien lisäksi Opiston johtaja Laaksovirta, mutta maaherra von Hellens on sonnustautunut tilaisuuteen arkisemmalla huopahatulla.



Tämä kuva ei ole vuoden 1929 juhlista, mutta tässä näkyy hyvin juhlakenttä ja juhlia varten rakennettu laululava. Laululavan takaseinä heijasti hyvin ääntä, mitään vahvistuhan ei siihen aikaan ollut. Minun perheeni asui aluksi oikealla näkyvässä Urholassa. Lammen silloinen uimakoppi näkyy lavan takana vasemmalla.



Kuten kuvasta näkyy, niin ohjelma oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Jos nyt sanonta tähän asiayhteyteen sopii. Juhlien on täytynyt olla merkittävä tapahtuma Orivedellä. Siihen kerrotaan osallistuneen tuhansia ihmisiä.

Kerrotakoon anekdoottina, että taiteilija oopperalaulaja Eino Rautavaara oli vuosi sitten kuolleen säveltäjä Einojuhani Rautavaaran isän. Einojuhanin ja hänen silloisen vaimonsa Mariaheidin värikästä ja etenkin kuuluvaa avioliittoa pääsivät Opistolla 50- ja 60-lukujen vaihteessa asuneet seuraamaan Klemetti Opiston yhteydessä.


Junia Orivedellä pysähtyi jo siihen aikaan ihan mukavasti molempiin suuntiin, Jyväskylän rata valmistui vasta myöhemmin.

Hinnoista saa jonkinlaisen käsityksen, kun todetaan 1 markkan vuonna vuonna 1929 vastaavan ostoarvoltaan aika tarkkaan 0,3 euroa vuonna 2017.  On otettava huomioon myös se, että palkkataso oli rahanarvon huomioidenkin paljon pienempi kuin nykyisin. Vuosikymmen vaihteessa Suomessa oli deflaatio, eli hinnat ja etenkin palkat laskivat. Oriveden kaltaisessa maalaispitäjässä harvojen tuntipalkka ylti yli 10 markan eli kolmen euron, kun tällä hetkellä työläinen keskimäärinen tuntipalkka on jossain 18 euron huippeilla.   Joten varmaan harvassa huushollissa Orivedellä otetettiin vuoden 1929 juhliin osaa koko rahalla.

Suomessa oli tällöin vielä muutaman vuoden ajan voimassa kieltolaki. Enokunnan laajoissa metsissä tunnetusti tiputeltiin "korpikuusen kyyneliä". Miten paljon niille oli kysyntää juhlaväen keskuudessa, siitä minulla ei ole tietoa. Aavistukset tosin ovat sitäkin vankemmat. 

Tuesday, 10 October 2017

Ompelijoita opiston lähellä


Orivesi oli vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla monien muiden maalaispitäjien tapaan hyvin käsityöläisvaltainen ammattijakaumaltaan. Hyvänä esimerkkinä siitä tämän 30-luvulla otetun kuvan neljän ompelijan talot. Naiset vaikuttivat opiston lähellä Sukkavartaalla  ja yksi jopa opiston alueella. Rakennuksetkin olivat kaikki pystyssä vielä minun lapsuudessani.

Alla leike Juhani Eerolan kirjasta "Oriveden kirkonkylä".


Sunday, 8 October 2017

Taloja Suojan kentän liepellä ja vähän kauempanakin





Oriveden kirkonkylä ydinkeskustaa lounaan suunnasta vuonna 1966. Monien talojen asukkaat olivat häipyneet muististani, mutta aikakauden orivesiläisten avulla olen saanut niihin jotain järjestystä. Kommenttiosioon voi vapaasti laitta lisäyksiä ja korjauksia. Myös omakohtaiset muistot näistä taloista ovat tervetulleita.

1.   Kanta-Hämeen leipomo

2.   Erkki Pohjosen kirjoittamasta Oriveden Sanomien 70-vuotishistoriikista löytyy seuraava tieto: Oriveden Sanomat osti sekä nro 2 että nro 3:ssa olevan kiinteistön Einari ja Elli Mäkiseltä ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä 5.5.1967. Eli vielä 1966 rakennuksessa oli Mäkisen Einon korjaamo. Oriveden Sanomien toimitalona se palveli 1967-1985.

4.   Seth Salminen (Seeti)

5.   Kotipohjan teurastamo (Paavo Mikkola pääteurastajana)

6.   Peltosen kampaamo

7.   Talossa asui nähtävästi pitkään Hanna Aho. 1970-luvun puolivälissä talossa asui jonkun vuoden  Esko Virtasen perhe, sen jälkeen kun Savilinna purettiin pankin tieltä. (Irja ja Esko Virtanen olivat viimeiset Savilinnan baaria pitäneet.)

8. Syväsen Maire ja Reino, pitivät mm.nakkikioskia nykyisen torin laidalla.

9.   Reino Jylhä (Reeti). Kunnan rakennusmestari, jonka kylällä tuttu olemus on varmaan jäänyt mieleen suurimmalle osaa minun sukupolveni orivesiläisistä.

10. Kotipohjan varasto, josta matalampi osa ns. kylkiäinen

11. Veikko Nikkilä, autoilija. Hänen poikansa, minunkin kanssa samalla luokalla ollut Jarmo jatkoi pitkään isänsä ammatissa.

12. Matti Saario. Poikansa Matti "Pitkä-Masa" Saario on asunut nyt uudestaan Orivedellä 10 vuotta.

13. Lumppuri Lahtinen. Lahtisen poika Vesa oli minun luokallani kansakoulussa. Siitä syystä olin usein Lahtisilla. Etenkin kuvassa Suojan takana oleva lumppuvarasto oli jännittävä paikka.
Vesan kanssa meillä oli monia kumpi on parempi kisoja. Yksi oli sellainen, kumpi osaa laskea pidempään. Vesa sanoi osaavansa tuhanteen, johon minä nokitin kahteen tuhanteen. Vesalla meni hetkeksi sisu kaulaan, mutta sitten hän keksi, että "Meidän Matti osaa ainakin miljoonaan". Siinä jäin sanattomaksi.
Matin yo-todistuksessa älliä oli peräti neljä kappaletta, mutta matikasta vain approbatur. Ehkä hän ei ollutkaan niin hyvä laskemaan kuin pikku veljensä oli hätäpäissään kehunut. Molemmat veljekset kuolivat nuorina, Vesa tietääkseni liikenneonnettomuudessa. Se oli vapaiden nopeuksien ja huonojen autojen ja teiden 60- ja 70-luvulla nuorten miesten yleisin kuolinsyy.

14. Entinen viljavarasto, nykyinen matkailukeskus. Pytinki on rakennettu jo 1800-luvulla, joten se on kirkonkylän vanhimpia vielä pystyssä olevia rakennuksia.

15. Suojan taloon liittyy muistoja varmaan melkein kaikilla orivesiläisillä. Niin monessa tämä vuonna 1923 valmistunut talo on ollut. Ponnistuksen urheilijana talo tuli koluttua kellarista vintille moninaisissa puuhissa, viimeisimpinä kutsuntoihin osallistuminen. 
Eteläpäädyn kellarissa oli jonkinlainen yhdistetty puku- ja kerhohuone. Jossain vaiheessa siellä pelattiin pokeria pienillä panoksilla. Aika pian huomasin, että minulla ei ollut ns. pokerinaamaa, vaan vastustajat näkivät jo kaukaa, millainen käsi minulla oli. 

16. Kauppakunnan 1960-luvulla valmistunut lisäsiipi. Täällä oli mm. ruoka- ja vapaa-ajanvälineiden osastot. Täällä muistan nähneeni avajaisissa tai jossain muussa yhteydessä Tapio Rautavaaran esiintyvän trubaduurina, kuten hänellä tuohon aikaan oli tapana. Tämän rakennuksen elinkaari oli paljon lyhyempi kuin takana olevan vieläkin pystyssä olevan rakennuksen.

17. Oriveden kino. Kuvan ottamisen aikoihin siellä ei tainnut olla enää näytöksiä. Suojalla oli elokuvia 60-luvun lopulla ja aseman Taistolla vielä pitkään sen jälkeenkin. 

18. Kauppakunnan varastorakennus. Tästäkin on aika jo jättänyt.

19. Kauppakunnan päärakennus. Oriveden ensimmäisiä kivitaloja. Pohjoispäädyssä oleva ravintola Kotipirtti houkutteli minua niin, että sinne piti pyrkiä väärennetyllä teinikortilla. Huonolla menestyksellä. Kun Kotipirtti sai 60-luvulla B-oikeudet, niin kyllä vitsailtiin, että samalla meni A-oikeudet. Tilan ollessa vielä tavallinen baari, saattoivat jotkut asiakkaat livauttaa vähän terästettä limonaadin sekaan ilman sen suurempaa pelkoa kiinni jäämisestä. 

20. Tässä talossa toimi monia liikkeitä. Apteekki niin pitkään, kunnes se muutti apteekkarin mukana Uotilan taloon. Myöhemmin ainakin Oriveden Pukimo piti majaa tässä talossa.

21. Savisen baari. Täältä jäi mieleeni flipperi, jota kävin pelaamassa opistolaisen tytön kanssa. Yhtä huonolla menestyksellä molemmissa peleissä.


22. Säästöpankin talo. Äidilläni oli vastaanotto tässä talossa. Muistan vielä puhelinnumeronkin; 2198.

23. Liimolan valokuvaamo. Isä kun harrasti itsekin valokuvausta, en muista koskaan käyneeni kuvauksessa Liimolalla. Filmiä joskus ostamassa.

24. Kansallis-Osake-Pankin talo. Talon oli piirtänyt silloisen KOP:n pääjohtaja J. K. Paasikiven tytär Annikki Paasikivi. Kun pankkiin meni sisään, niin melkein vaistomaisesti otti ovella hatun päästä. Pankin murheellisempiin vaiheiseen kuului pankinjohtajan itsemurha 60-luvulla pankin idyllisessä puutarhassa.

25. Jaakkolan kiinteistön rakennus. Tässä toimi mm. Laakson parturikampaamo ja kemikalioliike.

26. Suojan kenttä. Olisi sopinut kuntonsa puolesta paremmin perunapelloksi kuin urheilukentäksi, ellei olisi ollut niin savinen. 

27. Keskuskansakoulu. Täällä aloitin koulutieni syksyllä 1956. 

28. Kansakoulun opettajien asuntola. Luokkatoverini Kaarina Hiekkavuo asui täällä. Olin juuri Hiekkavoilla elämäni ensimmäisissä kotihipoissa vuonna 1964. Twist ja shake olivat muotitanssit. En osannut kumpaakaan.

29. Työväentalo. Täällä ei tullut juuri käytyä, kun kuuluin porvareiden seuraan Ponnistukseen.

30.Osuuskassan talo. Kassan johtajana ollut Werneri Suuronen oli opiston puutarhurin Matti Suurosen veli ja kuului siten melkein opistolaisiin. 

31. 50-luvun lopussa rakennettu opistoa vastapäätä oleva kerrostalo. Laitisen kaupan lopetettua 1965 me siirryimme talon eteläpäädyssä olevan Koltan ja sittemme Paulin Valinnan asiakkaiksi. Luokkatoverini Hannu Liljeroos asui tässä talossa.

32. Opiston kiinnteistöjä. Niistä erillinen sivusto. Kuvan ottamisen aikoihin Opiston ja lammen välissä oleva ns. avaruustalo oli juuri valmistunut. Sen yläkerrassa oli tyttöjen asuntola, missä tuli vierailtua useammin kuin isäni olisi suonut. Siveellisyyskäsityksen olivat 60-luvulla ihan erilaiset kuin nykyään.

33. Puistola. Parhaat lapsuuden kaverini asuivat täällä.


34. Jokelan autokorjaamo kuvan ottamisen aikoihin. Aiemmin Siukolan autokorjaamo, enenen kuin tämä muutti nykyisen Osuuspankin talon kohdalle.

35. Sukkavartaan taloja. Näistäkin tarkemmin omassa osiossaan

36. Vanha-Eskolan matkustajakoti. Oli varsin tiedossa, että opistolaiset käyttivät matkustajakotia tuntihotellina, lähinnä opiston jo mainituista tiukoista seurustelusäännöistä johtuen. Kerran tapasin nykyistä Koulutietä ylöskävelemässä laulaja Pasi Kauniston opistolainen tyttö käsipuolessaan. Samaa tyttöä Pasi näkyy vieläkin taluttelevan. 
Vanha-Eskoloiden poika Pekka oli minulla urheilun opettajana kansakoulussa. Pekka oli myös opiston opettaja, mutta kuoli aika traagisten elämänvaiheiden jälkeen varsin nuorena.

37. Konstaapeli Elon komea mansardikattoinen talo Sukkavartaan keskellä. Sukkavartaan maamerkki.

38. Laitisen teuratamo ja makkaratehdas. Jännittävä paikka. Tästä myös tarkemmin erikseen.

39. Jaakkolan kiinteistö talo, jossa oli minun aikanani ensin Posti ja sitten Timosen parturiliike.

40. Auvisen talo, Oriveden symboli.

41. Puistolankujan kerrostalo. Opiston opettajia asui täällä siinä vaiheessa, kun monet eivät voineet tai halunneet enää asua "kokonaisvaltaisesti" opiston alueella.

42. Sähkön talo. 

43. Helluntaiseurakunnan talo. Täällä kävin pikkupoikana todistamassa uskoani kahdestikin. Tosin ensimmäisen ja viimeisen samalla kertaa.

44. Kivilinna, kirkonkylän ensimmäiseksi kivitaloksi mainittu.  Pohjoismaisen Yhdyspankin konttori sijaitsi täällä. Minullakin on PYP:n maapallon muotoinen säästölipas. Kuten oli myös Postipankin säästöpossu, Osuuskassan metallinen lipas ja KOP:n niin ikään metallinen lipas. Ne poikkesivat toisistaan lähinnä siinä, että Osuuskassan lippaassa oli aukkoa päällä, KOP:n lippaassa sivussa. 
Säästöintoni ei ulottunut pidemmälle kuin kaikkien pankkien säästölippaiden hankintaan.






Tuesday, 3 October 2017

Sirola


Kuvan keskellä tien poskessa näkyy talon pääty. Se on opistolle kuulunut Sirola, jonka vuokraoikeuden opisto lunasti vuonna 1918 kanttori Sirolta. Maa-alue kuului jo siihen aikaan opistolle. Sirola toimi opettajien asuntolona. Opiston taloudenhoitaja piti Sirolassa oto. Osuuskassan konttoria. Konttoriin oli käynti tien puolelta, pihan puolelta pääsi sisään asuintiloihin.

Kerron tässä lähinnä omiin kokemuksiini perustuvia muistoja Sirolasta. Minun aikanani Sirola on talonmies Niemisen perheen asuntoja. Perheen poika Juhani, Niekku-Jussi, oli kaverini ja luokkatoverini kansakoulun alaluokilla. Jussi, joka oli kaikin puolin ihan mukava kaveri, ei ollut koulussa ihan eturivin oppilaita jääden toiselle luokalle, siis nykyisin korrektimmin sanoen kertasi sen.


Sirola ei ollut mukavuuksilla pilattu. Sitä ei mm. oltu liitetty opiston kunnallistekniikkaan, vaan vesi tuotiin läheisestä vesipostista ja vessa oli jälkeenpäin rakennetussa käymälässä talon seinustalla. Maantieltä lähti kohtuullisen jyrkkä Sirolanmäki, josta sai niin potkukelkalla kuin opiston vesikelkalla hyvät alkuvauhdit mäenlaskuun. Kun teitä ei hiekoitettu, niin parhaimmillaan vauhtia riitti Kirjastotalolle asti. Kuvassa näkyy opiston maakellari ja maitolaituri, jonne aamulla tuotiin maitotuotteet Oripohjan aseman meijeriltä. Huonosti näkyvät hahmot tiellä ovat luultavasti siskoni Riitta ja Annu. Oikealla näkyy opiston varastorakennuksen seinän nurkkaa. Se purettiin vasta 60-luvulla, kuten Sirolakin.


Sirola talvella, luultavasti joskus 50-luvun lopussa. Halot pienittiin klapeiksi vasemmalla näkyvän liiterin sirkkelillä ja klapikoneen kirveillä. Se oli hirveä vehje ja sen käyttö oli lapsilta ehdottomasti kielletty, mistä syystä sitä oli pakko kokeilla. Onneksi mitään ei käynyt.


Sisareni Riitan ensimmäinen koulupäivä syksyllä 1959. Äiti ja nuoremmat sisaret saattojoukkoina. Huivipäiset ovat Piipposen sisarukset. Samaan aikaan koulun aloitti myös Oksasen Aimo, joka on joukon kärjessä. Niekku-Jussi polvihousuissaan oikeanpuolimmaisin. Hän on menossa kertaamaan toista luokkaa. Minä lähdin kouluun vähän myöhemmin, koska likkojen kanssa ei ollut soveliasta kulkea. Olinhan jo kolmasluokkalainen.

Sirola taustalla. Kuten katon mineriittilevyistä voi päätellä, rakennuksen kunto ei ollut kaksinen. Huomiota kiinnittää kuitenkin televisioantenni katolla. Se on jotenkin ristiriidassa muun habituksen kanssa. Isä Niemisellä oli tapana kiertää lähiseutujen radioliikkeet ja ottaa televisio koekatseltavaksi. Mitään aikomustakaan hänellä ei luultavasti ollut ostaa apparaattia. Kellään muulla opistolla ei ollut vielä silloin telkkaria, joten minullakin oli usein asiaa Niemisille iltaiseen aikaan, mukamas Jussille läksyjä näyttämään. Jussin luokalle jääminen oli minulle tietysti takaisku, koska tällä tekosyyllä ei voinut enää mennä kylään. Opistollekin televisio hommattiin vasta vuonna 1961 ja Niemisen koekatselut eivät menneet enää lähiseutujen radiokauppiaille lävitse. Niinpä television katseluun tuli väistämättä ikävä parin vuoden katkos.

Toinen muisto liittyy Sirolan pihalla kasvaneeseen omenapuuhun, jonka omenat olivat pieniä ja pahanmakuisia. Puussa oli kuitenkin kiva kiipeillä. Kun opiston asuntosiipeä rakennettiin kesällä 1957, pihalla lojui monenmoista rakennusroinaa. Yksi tällainen oli pitkien putkivalaisimien pahviset laatikot. Niistä sai hyvät siivet, kun työnsi kätensä laatikon sisään. Jussin kanssa hypimme omenapuusta alas siipiämme heilutellen. Pettymys oli tietysti suuri, kun taivaalla leijailun sijaan mätkähdimme joka kerta maahan kuin omenat puuta ravistettaessa. Aerodynamiikan salat olivat vielä silloin meiltä molemmilta hakusessa. Jussista en tiedä, mutta minä olen saanut myöhemmin sen verran teoriaopetusta asian pakeilta, että en ole yrittänyt lentää kuin lentokoneen sisällä.

Talonmies Niemiselle kuuluivat opiston peltotyöt. Hän ei ollut erityisemmin tarkka työvälineiden päälle. Tässäkin kyntöaura on näköjään jäänyt Sirolanmäkeen. Oikealla näkyvä rakennus on opiston vaja. Siellä säilytettiin myös viljaa, josta syystä vajan alusta vilisi isoja rottia. Kylän kissat kävivät niitä pyytämässä, minkä seuraaminen on jännittävää puuhaa.

Monday, 2 October 2017

Mitä jäi jäljelle?



Tässä on numeroitu taloja, jotka olivat jäljellä tästä vuoden 1910 valokuvasta vielä minun asuessani Orivedellä 50- ja 60-luvuilla. Mahdollisista virheistä ja puutteista otan mielelläni kommentit vastaan.

69. Tästä kirja "Oriveden kirkonkylä" tietää seuraavaa. Entinen Kustaa Vitelin liiketalo, joka oli rakennettu jo 1800-luvun loppupuolella Nippalan tilan karjarakennuksen ja pihan paikalle. Siinä toimi muun muassa Oriveden ensimmäinen apteekki ja posti. Talo purettiin ja siirrettiin Koivulehtoon Vainiontien (e. Oritie) varteen vuonna 1928. Talon osti ja siirrätti kauppias Kaarle Henrik Vuorinen (1874-1948) Siukolan virkatalon maalle. Seuraava omistaja oli Kalle Sipilä, jolta Lempi ja Bruno Jokinen ostivat talon vuonna 1940. Puretun Vitelin talon paikalle valmistui vielä samana vuonna (1928) Kansallis-Osakepankin toimitalo, jonka oli piirtänyt Annikki Paasikivi, silloisen KOP:n pääjohtaja J.K. Paasikiven tytär. Tässä talossa KOP toimi vuoteen 1969 asti. Myöhemmin siinä sijaitsi kirjakauppa. Rakennus purettiin ja tilalle tuli Oriveden Hotellin kiinteistö. Nykyisin ravintola.

80. Tämä talo oli vinosti minun ikkunaani vastapäätä tien toisella puolella, kun asuimme opiston uudessa asuntosiivessä. Talossa asui jossain vaiheessa suutari Kamppila. Alla olevan kuvan ottamisen aikoihin siellä asuvia en muista. Ymmärtääkseni talo on vieläkin pystyssä täysin remontointuna.
Oikealla näkyy Lepolan (talo 243) kulmaa.


91. Jaakkolan kiinteistöt. Näistä on niin paljon muistoja, että en edes aloita niitä tässä.

103. Liimolan valokuvaamo. Talo on rakennettu jo 1800-luvulla ja se oli alunperin pienempi kuin sitten Liimolan valokuvaamona toimiessaan. Talo purettiin vasta 1989.

106. Sirola. Tämä ostettiin opistolle vuonna 1928 kanttori Otto Sirolta. Talo sijaitsi opiston mailla, mutta sillä oli vuokraoikeus. Kauppaan kuuluivat talo ja kanttorin tulevat hautajaiskustannukset. Talo maksoi 3000 mk ja seuraavana vuonna 1919 realisoituneet hautajaiset 4000 mk. Mitä summien suhteesta voidaan päätellä?

109. Rauhala. Tämä ostettiin opistolle vuonna 1923. Hinta on 70.000 mk. (Nykyrahassa noin 23.000 euroa. Tämä antaa vähän harhaisen kuvan, koska se ei ota palkkatasoa huomioon. Tyypillinen työmiehen vuosipalkka oli suurusluokaltaan 10.000 mk. Ruoka, vaatetus ja asuminen vei suurimman osan palkasta.) Erikoismainintana oli Rauhalan kaupan mukana tullut hyvä omenatarha, minkä me 50-luvulla opistolla asuneet hyvin muistamme. Omenapuut tuottavat satoa kymmeniä vuosia.

144. Pölkkysen kauppa. Tässä talossa toimi monia liikkeitä. Mm. Auvinen ennen oman liiketalonsa pystyttämistä, kuten alla olevata kuvata käy ilmi.



197. Teerijoki, kirkonkylän mahtitaloja. Minun aikanani isäntäni oli Ilmari "Immu" Paunu, persoonallisuus vailla vertaa. Hänestä on runsaasti juttua kirjassa "Oriveden kirkonkylä".

204. Tapuli, joka on vieläkin pystyssä. Mieleeni jäi erityisesti tapulin seinässä ollut vaivaisukko, joka ymmärtääkseni on nykyisin kirkon seinässä. Kun vaivaisukkoon laittoi kolikon sisään, niin se kilauttu ukon mahassa ollutta kelloa. Aika vaatimatonta verrattuna nykyisiin vao- ja äänitehosteisiin.

205. Oriveden vanhan puukirkko, joka tuhopoltettiin keväällä 1958. Minulle jäi pikkupojan silmin katsottuna katkera muisto kirkon palosta, jota seurasin asuntomme ikkunasta. Olin silloin kansakoulun toisella luokalla. Olimme juuri muuttaneet Opiston päärakennuksen asuntosiiven kolmanteen kerrokseen, jonka olohuoneesta oli esteetön näkymä kirkolle.
Olin ollut vähän kipeänä ja pari päivää koulustakin poissa, mutta nyt jo paranemaan päin. Illalla olin kertonut äidille, että en taida vielä aamulla olla kouluunmenokunnossa. Varmuuden vuoksi, jos vaikka ei huvittaisikaan.
Heräsin varhain aamulla meteliin ja menin katsomaan ikkunasta kirkkaana loimottavia liekkejä. Sanoin äidilleni, että lähden kirkolle katsomaan tulipaloa.
Äiti ilmoitti yksiselitteisesti, että sairaat eivät mene kouluun eivätkä katsomaan kirkon paloa. Niinpä jouduin todistamaan kirkon tuhoutumisen ikkunan takaa sisätiloissa, kun kaverit olivat parhailla katselupaikoilla kirkon vieressä.

243. Lepola. Tämän opiston pääporttia vastapäätä tien toisella puolella olevan pienen huvilan omisti neiti Fina Marscén, jolta opisto osti sen vuonna 1928. Siinä oli jonkinlainen sairaanhoitajan vastaanotto 1950-luvulla. Tarkempia tietoja talon vaiheista minulla ei ole.

Sikäli on olen oikein ymmärtänyt laskenut (sirkkelimiehen sormet riittävät), tässä kuvassa näkyvistä rakennuksista on enää kolme jäljellä. Yksi näistä vielä eri paikassa kuin kuvassa. Osa kuvan taloista tosin jää ikävästi oikeassa reunassa olevan männynlatvan taakse.

Sunday, 1 October 2017

Oriveden opisto noin 1910

Kuva on otettu Kultavuoresta noin 1910. Sen tarkempaa ajankohtaa ei ole tiedossani. 

Keski-Hämeen kansanopisto aloitti toimintansa Orivedellä syksyllä 1910 Suomalaisen Nuijan talossa, joka oli vuokrattuna opistolle. Pari vuotta myöhemmin opisto osti kiinteistön, ja siitä tuli sittemmin opiston pysyvä sijaintipaikka. Nimikin muuttui pian Oriveden opistoksi.

Kuvassa näkyvä tie oli vielä vuoteen 1963 saakka osa Tampereen ja Jyväskylän välistä valtatietä, Ysitietä. Kuvan ottamisen aikoihin tiellä ei tainnut ollut nykyisin Orivedelläkin niin yleistä kaahailua. Aikalaiskirjojen mukaan Oriveden ensimmäisen auton osti vuonna 1912 Kustaa Ala-Sahra, joka asui nykyisin Juupajokeen kuuluvalla Sahrajärven kylällä.

Tonttien rajakartta. Valitettavasti näihin ei ole merkitty taloja. Karttaan piirretyt Suomalaisen Nuijan tontin (23) rajat näkyvät hyvin valokuvassa tonttia kiertävänä aitana. Kuvassa näkyvät Rauhala edessä ja Sirola taaempana tien vieressä eivät alunperin olleet opiston kiinteistön alueella.





Tarinaa opiston maa-alueitten vaiheista Aarne Laaksovirran kirjasta Orivede opisto 1909 – 1929.

Tähän 50-luvun puolivälin ilmakuvaan piirrettyinä Opiston 1910-luvun kiinteistön rajat näyttäisivät suunnilleen tällaisilta. Pinta-alaa tähän aikaan on noin 7 hehtaaria, eli 14 tynnyrinalaa, kuten silloin pinta-alat myös usein ilmoitettiin.

Tässä vuonna 1944 otetussa kuvassa näkyy hyvin kansakoulu, jonka katolta vuoden 1910 valokuva on otettu. Kansakoulu on kuvassa pitkittäin samalla paikalla, jolla nykyisin on kirkonkylän ala-aste. Viereinen poikittain näkyvä rakennus oli opettajien asuntola, nykyinen Laulumaja.

Opistoa on laajennettu runsaasti sitten 1910-kuvan. Siinä kuvassa näkyvistä rakennuksista tässä kuvassa on ovat opistosta oikealle oleva Rauhala ja vasemmassa yläkulmassa oleva valkoseinäinen Sirola. Sirola purettiin 60-luvulla ja Rauhala uuden juhlasalin tieltä 70-luvun alussa. Etulalalla opiston ja tekolammen välissä olevat Urhola, Laululava ja Uotila rakennettiin vasta 1920-luvulla.

Yhtään opiston alueella kuvassa näkyvää rakennusta ei ole enää olemassa. Rajojen ulkopuolella olevista ovat jäljessä alhaalla oikealla oleva Puistola, siitä vasemmalle oleva Siukolan autokorjaamo asuintaloksi muutettuna, oikeassa yläkalmassa oleva Laulumaja, siitä vasemmalle oleva Huitun päärakennus. Sukkavartaalla silmään pistää komea mansardikattoinen konstaapeli Elon talona minun aikanani tunnettu rakennus. 


Kovasti on tämäkin maisema muuttunut sitten yllä olevien kuvin ottamisen ajoista.

Minun tutkijansieluani kutittaa Sirolasta oikealle aivan tien vieressä oleva oleva pieni mökki. Sitä ei ole vielä 1910 kuvassa, mutta kuuleman mukaan rakennettiin näihin aikoihin. Sen verran minulla on varmaa tietoa mökistä, että siinä asui ompelija Elsa Paasi ja se purettiin vuonna 1958 samoihin aikoihin kun opiston asuntosiipi rakennettiin kuvassa opiston päädyssä näkyvän vähän matalamman leipomorakennuksen paikalle. Itse minulla ei ole mitään muistikuvaa tästä nähtävästi opiston mailla vuoralla olleesta talosta, vaikka valokuva selvästi todistaa meidän vaikuttaneen samaan aikaan. Mökin kulmaa näkyy opiston 1952 valmistuneen uuden päärakennuksen ja palosta säästyneen rakennuksen välissä. Muut kuvassa mainittavat ovat koiramme Jaana, Piipposen Eero ja minä. 



Palaan opiston rakennuksiin ja niiden vaiheisiin seuraavassa blogikirjoituksessani.