Saturday, 15 October 2016

Mustan pisteen kasvu

Tein juuri kirjan, jonka kuvitus koostui pelkästään harmaasävykuvista. Kuvia käsitellessäni ja niitä painovalmiiseen PDF-tiedostoon ladatessani jouduin pohtimaan myös käsitettä mustan pisteen kasvu. 

Perusperiaate on hyvin yksinkertainen. Kun painoväri leviää hieman painoalustalla, niin tietyn kokoiseksi tarkoitetusta pisteestä tuleekin hieman suurempi. Kasvu ilmaistaan prosentteina ja se on suurimmillaan keskisävyillä eli noin 50 %:n peiton alueella. 

Mitattu mustan pisteen kasvu on tässä noin 15%. Vihreä alue kuvaa pisteen kasvun keskihajontaa kunkin prosentuaalisen peiton kohdalla. Kasvu on suurinta noin 50 %:n peiton alueella ja pienenee sekä vaaleata päätä (K = 0 %) että tummaa päätä (K = 100 %)kohti mentäessä. 


Jos kuvan sävyjakuma on yläkuvan kaltainen kuvaruudulla, niin paperille painettuna se olisi alakuvan kaltainen.


Tilanne havainnollistettuna vielä harmaakiilan avulla. Ylempänä sävyjakauma kuvaruudulla, alempana saman kuvan sävyjakauma, kun se painetaan paperille. Keskisävyt tummenevat pisteen kasvun johdosta eniten. 



Ongelman ratkaisu on periaatteessa helppo. Pienennetään pistekokoa sopivasti, niin saadaan painettuna sellainen sävyjakauma kuin toivotaan.  Kun kuva kuvaruudulla näyttää etenkin keskisävyjen suhteen jo liian vaalealta, niin se tulostuu paperille mustan pisteen kasvun johdosta toivotun sävyisenä. 

Sama vielä harmaakiilan avulla havainnollistettuna.


Vaikuttaa helpolta kuin heinänteko. Sitä se ei kuitenkaan aina ole. Koitan selvittää asiaa niin, kuin minä olen sen ymmärtänyt ja kokenut. Voin olla jossain kohtaa väärässä tai ihan kokonaan metsässä. Osaavammat tai ainakin sellaisiksi itsensä kuvittelevat saavat vapaasti korjata.

Photoshopissa Working Space tarkoittaa sitä väriavaruutta, missä kuvaa kuvaruudulla käsitellään. Harmaasävykuvissahan ei ole väriä, joten niissä tämä työskentlyavaruus on 15% pisteen kasvu. Miten se otetaan kuvassa huomioon, sitä en suoraan sanoen tiedä. En löytänyt siihen vastausta netistä ahkerallakaan hakemisella. Sen sijaan useita kanssani yhtä sormi suussa olevia. 


Näin kuitenkin kuvan tallensin. Kodassa Color siihen löydään ikään kuin leima päälle, että tämä tiedosto sisältää 15% mustan pisteen kasvun profiilin. Jos kuva jostain syystä painettaisiinkin vaikka huokoiselle sanomalehtipaperille, niin sen pisteen kasvun prosenttiluku pitäisi muuttaa 30:ksi. 







Uusi profiili tehdään joko Assign profile, jolloin kuvan pikseleiden arvot eivät muutu. Kuvaa tallennettaessa tietysti laitetaan ruksi kohtaan, jossa kerrotaan painettaessa huomioon otettava pisteen kasvu.



Toinen vaihtoehto on konvertoida kuva niin, että kuvan pikseleiden arvot muuttuvat pisteenkasvun edellyttämällä tavalla. Nyt ei tietenkään laiteta ruksia profiilin kohtaan, koska silloin pisteen kasvu otettaisiin huomioon kaksi kertaa ja kuvasta tulisi aivan liian vaalea.

Suoraan sanoen en tiedä lainkaan, onko tässä yhteydessä konvertointimenetelmästä mitään iloa. Nyt ollaan 30% pisteenkasvun vankeja eikä tiedostossa ole edes tietoa pisteenkasvusta.

Käytän siis kuvaa jossa profiili on leimana kuvassa (embed) ja vien sen InDesign taitto-ohjelmaan, koska taitan itse kirjan. Kiusallista kyllä InDesignissa ei ole lainkaan harmaasävy-väritilaa. En tiedä miksei. Joten käytän Europe prepess 3 asetuksia siten, että puutteista kysellään.

Ylempänä kuva InDesignin taittosivulla ja alempana siihen suhteutettuna, millaiselta se näyttää ohjelman simuloidessa painokuvaa. Painokuva on harmaampi ja vähemmän sävyjä sisältävä kuin kuvaruutukuva. Nyt minulla on kuitenkin jonkinlainen näköhavainto siitä, miltä kuva tulee kirjassa näyttämään (tosin juuri tätä kuvaa ei kirjassa ole).

Tämän jälkeen exporttaan tiedoston PDF-muotoon. Koska kirja painetaan pelkällä mustalla, niin nyt CMYK-muodossa oleva PDF pitää kääntää vielä harmaasävyksi Acrobatilla. Minulla on sen verran vanha versio InDesignista, että tämä konversio ei ole siinä mahdollista. Koepainoksessa tämä viimeinen vaihe jäi tekemättä ja tulos on osin sutta ja sekundaa.

Aika paljon teknisiä seikkoja pitää hallita, vaikka kyseessä on "vain" harmaasävyisen kirjan kuvittaminen. En ole ollenkaan varma, että olen osannut tehdä kaiken niin kuin pitää. Toisen painoksen pitäisi olla viikon päästä kotiin kuljetettuna. Odotan tulosta jännityksellä enkä ole lainkaan varma onnistumisesta.

Palataan teemaan, kunhan olen saanut kirjan käsiini.

Sunday, 2 October 2016

Kirjan kuvia säätämässä


Olen tekemässä valokuvakirjaa isäni 50- ja 60-luvuilla ottamista mv-valokuvista. Kun kuvat ovat varsin hyvälaatuisia sekä teknisesti että sisällöltään,  toivoisin tietysti niiden toistuvan mahdollisimman hyvin painotuotteessa. Tässä valotan vähän kirjaan tuleviin valokuviin liittyvää problematiikkaa ja miten minä olen yrittänyt ratkaista niitä. Tapoja ratkaista näitä ongelmia on varmaan monia. Tämä on minun tyylini.



Kuvien toivoisin toistuvan kirjan sivuilla vasemmanpuoleisen kuvan tavoin, mutta todellisuus on oikeapuoleinen. Kirjan vedoskappaleen sivulla oleva kuva on paljon valjumpi, sävyttömämpi ja vähemmän terävä kuin vasemmalla vertailuna olevan hyvälaatuinen mustesuihkuvedos. Mistä näin suuri ero johtuu?


Painetun kuvan laatu riippuu oleellisesti siitä, millä laitteella se on tulostettu ja millaiselle paperille. 

1. Tavallinen pöytälaser vähän paremmalle paperille. Lasertuloste perustuu staattiseen sähköön ja siinä on aina enemmän tai vähemmän "roiskeita".
2. Digipainon mv-kuva yhdellä värillä. Yksi roisketäplä on painojauheen rakeen kokoinen. Digipainossakin on aina roiskeita, mutta hyvässä tulosteessa niin vähän, että paljaalla silmällä ei erota offset-tulosteesta.
3. Offset-tulosteen valokuva hyvälaatuiselle painopaperille.
4. Tavallisen aikakauslehden (Suomen Kuvalehti) mv-kuva väreillä painettuna.
5. Parempilaatuinen aikakauslehti (Kamera-lehti). Resoluutiokin on vähän suurempi kuin edellisessä.
6. Muistesuihkuprintteri (Canon Pixma 4850). Stokastinen rasteri ja todella pienet rasteripisteet. Keltaisen osavärin pisteet näyttävät olevat suurempia kuin syaanin ja magentan.


Suurennokset tehty Lidlistä (!) impulssiostoksena hankitulla mikroskoopilla. Kaikki kuvat ovat harmaasävyvalokuvia, vaikka alarivissa olevat onkin painettu CMYK-väreillä. Suurennokset ovat kohtuullisen vaaleista kohdista kuvaa, jotta pisteen koko ja rasterin tiheys näkyisi selvästi. Kuvan leveys vastaa noin 0,6 mm:ä.

Mikroskooppikuvaa ylempänä olevan kuvan vasen puoli on siis mikroskooppikuvan numero 6 ja kirjan sivulla oleva kuva numero 2. 

Kun kustannan kirjani ihan pelkästään omasta kukkarostani, niin joudun myös miettimään kustannuksia ihan eri tavalla kuin sellainen, jolla on jonkun toisen "piikki auki". Siksi päädyin tyytymään sävyalaltaan vaatimattomampaan versioon kuin oli mahdollista. 

Neliväripainossa päästään paljon parempaan dynamiikkaan kuin yhden painatuksen mv-tulostuksella. Usean harmaasävyisen musteen käytöstä minulla ei ole kokemusta eikä näkemystä, mutta varmaan sillä parempi lopputulos saavutetaan kuin pelkällä yhdellä värillä. Myös värivirhe eliminoituu, mikä monesti haittaa CMYK-väreillä painettua harmaasävykuvaa.


Näissä kuvissa näkyy hyvin maksimi-mustan erot eri tavalla painetuissa kuvissa. Vasemmalla ylhäällä Suomen Kuvalehden kuva, jossa naisen tumman hameen varjopuoli on niin musta kuin sillä painoprosessilla saa aikaiseksekseen. Sen vieressä Kamera-lehdestä leikattu Seppo Saveksen Borneon kuva, jonka tausta on sysimusta. Molempien kuvien alapuolella on kirjasta leikattu kohta, jossa oleva musta on sen painotekniikan syvin musta. Erot ovat suuret. Ylemmät kuvat on painettu 4-väritekniikalla, alemmat pelkällä mustalla. 


Pinnan tummuudelle on matemaattinen arvokin. Sitä kutsutaan densiteetiksi. Sen matemaattinen lauseke on log(I0/I1), missä I0 on tulevan pintaan tulevan valon intensiteetti ja I1 on siitä heijastuvan (oikeammin siroavan, mutta ei puututa siihen nyt) valon intensiteetti. 

Minulla ei ollut tähän hätään densitometria käytössä, mutta kuuluun niin vanhaan fotaripolveen, että minulla on Kodakin sininen Professional Photoguide, ns. apinakirja, jossa on harmaakiila 0,3 densiteettiarvojen välein. Vertaamalla tulosteen tumminta kohtaa siihen nähdään, että kirjani kuvien maksimidensiteetti on d-max aika tarkkaan 1,3. Siis pintaan tulevan valon intensiteetti on 10^1,3 = 20 kertaa niin suuri kuin siitä heijastuvan valon intensiteetti. Prosentteina noin 5% valosta heijastuu. 

Kuvassa olevat prosenttiarvot ovat mustanpeittoprosentteja, joten niitä ei pidä sekoittaa denstiteettiarvoista saataviin tulevan ja heijastuvan valon suhteen prosenttilukuihin. Olen vielä vaalentanut hieman yllä olevaa kuvaa. Olennaista siinä on se, että painokuvan ja 1,3 densiteettiä vastaavan mustan arvot ovat samat.  Peittoprosentiti 93 ja 96 vastaavat densiteettejä 1,6 ja 1,9. 

Neliväritulosteen d-max samalla tavalla selvitettynä näyttäisi olevan 1,7. Kun densiteettiero 0,3 vastaa yhtä aukkoarvoa, niin valokuvaajille tutummin termein hyvän 4-väritulosteen maksimimusta on noin 1,3 aukkoa mustempi kuin 1-väritulosteen. Eron havaitsee sokea Reettakin. Saatikka sitten mustesuihkutulosteen ja 1-väripainokuvan välisen eron, kun valokuvalaatuisen mustesuihkutulosteen d-max on yli 2. 

Kun köyhän on oltava nöyrä ja tyydyttävä vähän vaatimattomampaan mustumaan, mikä vielä on ongelmana? No se, että olisihan se mukava tietää jo kuvaa kuvaruudulla väsätessään, miltä se tulee painettuna näyttämään. 


Phtoshopissa on kätevä toiminto, jolla voi simuloida painotuotetta, kun kuvalle on annettu oikea tulostusprofiili. Se toimii tietysti vain silloin, kun kuvaruutu on muuten säädetty kontrastiltaan oikeaksi. Minä esimerkiksi olen säätänyt kuvaruutuni aika tummaksi, koska työskentelen iltaisin aika hämärässä tilassa. Oikeaoppiset voivat saada tästä näppylöitä, mutta se on heidän murheensa. 

Yllä olevia kuvia pitää katsoa suhteessa toisiinsa.Vasemmanpuoleinen on kuvaruutukaappaus kuvaruudun ollessa normaalinäytön tilassa. Keskimmäinen on kuva esikatselutilassa (proof) profiilin ollessa Coated Fogra39, mikä vastaa siis päällystettyä kiiltävää paperia. Sen sävyala on kuitenkin liian iso kirjassa oleviin kuviin verrattuna. Kun mittasin valotusmittarilla puoliksi mustaa ja valkoista sisältävän pinnan valoisuuden esikatselutilassa, niin sain tulokseksi vähän yli viiden aukkoarvon eron mustan ja valkoisen välillä. Esikatselu toimii siis hyvin 4-väritulosteelle, jonka dynamiikka, siis vaaleimman ja tummimman kohdan densiteettien ero on noin 1,6, mikä vastaa juuri noin 5,3 aukkoarvon eroa. Valkoisen päällystetyn kiiltävän paperin densiteetti on noin 0,1. 

Yksiväritulostetta ajatellen esikatselukuva antaa siis liian hyvän tuloksen. Mutta kun vähän "huijaan" ja käytänkin päällystämätöntä paperia profiilina (Uncoated Fogra29), niin esikatselun sävyala supistuukin noin neljään aukkoarvoon, mikä sopii hyvin kirjan kuvien sävyalan kanssa. Kun viimeistelen kuvan esikatselutilan ollessa päällä voin aika hyvin päätellä, millaiselta kuva tulee näyttämään painettuna. OIkeanpuoleisin kuva vastaa siis yhdellä painovärillä tehtyä mv-kuvaa ja tietysti taas suhteessa kahteen muuhun. Miltä painokuva "ihan oikeasti näyttää", sehän riippuu valaistuksesta. Kirkaassa valossa vaaleammalta ja vähässä valossa tummemmalta. Sen sijaan kuvan sävyala ei riipu valaistuksen voimakkuudesta.


Oikealla harmaasävykuvan valkoinen ja musta suhteessa kuvaruutukuvaan, kun profiili on Uncoated Fogra29 ja kuvaruutu on muutenkin säädetty. Esimerkiksi minulla kuvaruudun kontrasti kuvankäsittelyssä on 100:1, kun se pelikoneissa on tyypillesesti säädetty suhteeseen 1000:1. Sellaisella näytöllä kuvankäsittely painokuvan tarpeita ajatellen on täysin mahdotonta.


Vielä on olemassa yksi keino (eikä se ole edes viimeinen). Minulla on tavallinen laserprintteri, jonka tulostusjälki kiiltävälle päällystetylle paperille oli mikroskooppikuvassa. Kun tulostan kirjan pdf-tiedostosta sillä, niin kuvien sävyt on lähes identtiset kirjan kuvien kanssa. Vasemmalla laser-printterin tuloste, oikealla vastaava sivu kirjassa.

Voilá. Voin siis otta tarkistusvedoksia omalla laserilla ja katsoa sävyt kuntoon sillä tarkkuudella, mitä tämän projektin kuvilta voi ylipäänsä vaatia. Koko ajanhan on syytä pitää mielessä, että nyt ei olla tekemässä taidepainatusta, vaan kirjaa, jossa on suhteellisen hyvälaatuisia valokuvia aika rajalliseen sävyalaan puristettuina.

Tässä olen kertonut, miten minä olen toiminut näissä reunaehdoissa. Jollain voi olla toisenlaiset menetelmät käytössään. Niistäkin olisi ihan mielenkiintoista kuulla.