Wednesday, 20 April 2016

Köyhän miehen densitometriaa, osa II


Minulla sattui olemaan kalibraatiodia, jossa on myös 7 aukkovälin  harmaakiila 1/3 aukon välein. Kuvasin sen niin, että vaalein kohta (1) on juuri ja juuri vähän tummempi kuin umpivalkoinen. Peittoprosentteina sen arvo 1%. Sen jälkeen mittasin jokaisen sävyn peittoprosentit ja kokosin tulokset taulukoksi.  Ihan oikealla olevan mustan palkin lävitse ei tule mitään valoa. Peittoprosentti ei ole kuitenkaan kuin 98. Oletan sen johtuvan siitä, että kennossa on aina kohinaa, jolloin mustakin kohdalla on RGB-arvona jotain nollasta poikkeavaa ja tässä negatiivikuvassa siis alle 100 %:n peitto.

Miksi sävyjen 5 ja 20 peittoprosentit on valittu tähän, se selviää tuota pikaa.


Ylempänä on harmaakiilan kunkin sävyn numero ja alempana sitä vastaava mustan peittoarvo prosentteina.


Sama käyränä. On huomioitava, että nämä arvot pätevät vain, kun negatiivi on valotettu kyseisillä arvoilla. Tämän avulla voin sitten laskea minkä tahansa valottamani negatiiviruudun sävyalan, kunhan vain se on valotettu samoilla arvoilla.


Käyttämäni valotusarvot muistiin varmuuden vuoksi, niin voin käyttää jatkossa  saamiani arvoja. Etäisyys negasta on lyhinmahdollinen, jolloin kinokoon nega kuvautuu kokonaisenan 1:1. 

Seuraavaksi kuvasin edellisessä jutussani olleen negatiivin samoilla valotusarvoilla samassa valaistuksessa kuin harmaakiiladian. Etsin kuvasta vaaleimman ja tummimman kohdan.

Kun negan tummimman arvon, vasemmalla oleva auringon valaiseman lumen arvo on 91% ja vaaleimman, edessä olevan naisen mustien housujen housujen varjopuoli on 11%, niin näitä vastaavat  (melkein) harmaakiilan suorakaiteet 20 ja 5. Niiden erotus jaettuna kolmella antaa negatiivin sävyalan aukkoina, mikä on siis viisi. Densiteeteinä se on 1,5. Varsin tyypillinen kohtuullisesti valotetun ja kehitetyn kinonegan  maksimi ja minimi densiteetin ero.

Edellisessä bloggauksessa kommentoija kysyi, että miksei samantien kuvata niin, että maksimi sävyala on käytössä. No, tässä negatiivissa on suunnilleen se sävyala käytössä, mikä siitä tässä tilanteessa irtoaa. Näin minulle vakuutti MJK, ja häntähän minä tietysti uskon.

Pointtini edellisessä jutussa olikin pohdiskella, miten negatiivi kannattaa digitoida, jotta siitä saadaan myös tummasta päästään mahdollisimman sävykäs lopputulos. Kameran kennon toistoala kun on suurempi kuin negatiivin sävyala, joten digitoituun kuvaan jää pelivaraa. Edellisessä bloggauksessa on vastauksia tähän pohdintaan. En väitä olevani absoluuttisen oikeassa, mutta tämä on minun totuuteni.

Sinänsähän negatiivin sävyalan tietäminen ei tässä digitoinnissa tee hirveän onnelliseksi. Sillä olisi paljon enemmän käyttöä, jos positiivi vedostettaisiin perinteisin kemiallisin menetelmin. Paperin jyrkkyyden valinta kun on oleellisesti kiinni negatiivin kontrastikkuudesta.

Laitetaan tähän vertailun vuoksi negatiivi, joka on toivottoman alivalottunut. Taulukosta näkee, että tummimman ja vaaleimman kohdan ero on noin 7 porrasta, eli reilut kaksi aukkoa. Lähtökohta ei paljoa lupaa.

Kun negan kapea sävyala levitetään, niin saadaan tällainen kuva. Jos nyt ei kiinnitetä huomiota siihen, että päästäni lähtee aivokasvain, niin kyllä tästäkin sellainen kuva saadaan, joka käy jos ei muusta niin muistokuvasta. Valokuvan arvo kun ei ole läheskään aina kiinni sen teknisestä laadusta.

Negatiiviin on tullut vielä sellainen moka, että filmi ei ole liikkunut kunnolla kamerassa. Vasemmassa reunassa on tuplasti valottunutta alaa melkein puoleen väliin asti. Se ulottuu edellisen ruudun kohdalle myös noin puoleen väliin. Negatiivin reitys on mennyt vähän rikki liuskan tältä kohtaa. Onneksi toinen valotus on vielä enemmän alivalottunut, joten kuva on vielä korjattavissa. Roskiakin on vähintäänkin tarpeellinen määrä.

Tällainen kuvasta tuli pienellä Photoshop-jumppauksella minun taidoillani. Tätä nyt ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa sävykkääksi, mutta jos vaihtoehtona on ei lainkaan kuvaa, niin siihen nähden "not altogether bad". Kuten engelsmannit tuppaavat sanomaan. 





Vertailun vuoksi myös reilusti ylivalottunut negatiivi. Kuvan vaaleimman kohdan peittoprosentti on 35 ja tummimman 97.  Niistä saadaan taulukosta negatiivin sävyalaksi noin 12 porrasta eli 4 aukkoa. 




Mv-negatiivi kestää ylivalotusta paremmin kuin alivalotusta, mutta tätä kummempaa positiivia en tästä  kuvasta saanut.  Rakeisuus kasvaa ylivalotuksessa, mikä näkyy tässäkin kuvassa. 

Kiinnostus kirjoihin on kuitenkin siirtynyt sukupolvelta toiselle ja samalla kasvanut ainakin toiseen potenssiin. 


Otetaan vielä yksi esimerkki. Pikkuisen alivalottunut nega, mutta kyllä tämän kanssa vielä pärjätään.


Photoshopissa voidaan kätevästi katsoa kuvan vaaleimmat ja tummimmat kohdat Levels (Tasot) toiminnolla painamalla PC:ssa Alt-näppäimen alas ja liuttamallalla vuoronperään vaalean ja tumman pään liukukytkimiä. Vaaleimmat kohdat tulevat esiin tummina vaalealta pohjalta ja tummimmat päinvastoin. Näin on helppo löytää kuvan vaalein ja tummin kohta . Negatiivin maksimi- ja minimitiheyksien mittaaminen on jopa helpompaa kuin densitometrillä kohta kohdalta etsien.

Kun negatiivi on alivalottunut, niin se histogrammi on painottunut hieman oikealle, eli vaaleisiin sävyihin. Koska molemmissa reunoissa on tyhjää, niin sävyalan määrittäminen tästä on tarkempaa kuin sellaisesta kuvasta, jonka histogrammin jompi kumpi pää on lähellä ääriarvoa. Pienetkin heitot prosenttiarvoissa antavat suuret heitot sävyalan luvuissa. 



Negatiivin vaalein kohta löytyi takalokasuojan sisältä ja tummin kromatusta purkurista. Taulukosta tai käyrältä lukemalla negatiivin sävyalaksi saadaan noin 4,8 aukkoa. Densiteetteinä se on noin 1,44.  Jätän laskutoimitukset lukijan vapaaehtoiseksi harjoitustyöksi.


 Ihan käypänen positiivi tästäkin saatiin aikaiseksi negatiivin lievästä alivalotuksesta huolimatta. Maalaisserkku tullut kaupunkiin kaupunkilaisserkkujaan tapaamaan. Kuva on Turun rautatieasemalta ajalta, jolloin autoja ei ollut ruuhkaksi asti ja parkkipaikkoja löytyi. Setäni on ylpeä länsiauton omistaja aikana, kun muut ajelivat itäautoilla, jos ylipäänsä millään. Luotettavimmat lukemat sävyalalle saadaan, kun K-arvot ovat jossain välillä 10%-80%.

Sunday, 17 April 2016

Kansanhiihtoa sävykkäästi


Kuvassa ollaan lähdössä kansanhiihtoon joskus 50-luvun puolen välin jälkeen Oriveden opiston pihalta. Lunta on paljon, kuten siihen aikaan tuppasi olemaan. Sitä ei suinkaan kuljeteltu minnekään, vaan työnnettiin teiltä ja pihoista korkeiksi kasoiksi, joiden päällä kertyi sitten kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Kuten polkupyörä tässä kuvassa.

Kuva ei sinänsä ole sisältönsä puolesta kaksinen, mutta negatiivi on kohtuullisen terävä ja sävykäs. Kerron tässä, miten tämä positiivikuva on saatu aikaiseksi. Tämä on minun tapani, paremmin omasta mielestään osaavat voivat huudella ihan vapaasti, mutta mieluummin muilla kriteereillä, kuin "väärin sammutettu".

Negatiivi ja sen histogrammi. Negatiivi kannattaa kuvata  ETTL-periaatteella, eli mahdollisimman tummaksi kuitenkin niin, että histogrammi ei "valu" vasemman reunan ylitse. Mustavalkoisen filmin negatiivin sävyala on aina sellainen, että se mahtuu hyvän kameran toistoalaan kevyesti. Kuten tässä, missä histogrammin oikeaan reunaan jää tilaa. Kaikki vaaleat sävyt eivät ole käytössä negatiivissa.

Kun kuva käännetään postiiviksi, niin histogrammista tulee peilikuva. Nyt tilaa on tummien sävyjen puolella vasemmassa reunassa. Postiivikuvan valotus vastaa nyt ETTR-periaatetta.  Kuvasta puuttuvat tummimmat sävyt kokonaan, mutta se on vain tilapäistä.

Kuvan sävylan levitetään koko käytettävissä olevalle sävyasteikoilla valkoisesta mustaan.

Kun alkuperäinen negatiivi on kuvattu 16-bittisenä RAW-kuvana, niin ei ole mitään pelkoa, että täyssävyiseksi levitetyssä kuvassa näkyisi portaattaisuutta sävyjakaumassa.


Viime aikoina olen ottanut tavaksi viimeistellä mv-kuvat Nik Collection suotimilla. Tässä käytin suodinta nimeltä Fine Art Progress säätäen vähän sen oletusasetuksia. Suotimen käyttö antaa selvästi ryhtiä kuvaan ja tuo esimerkiksi kankaiden struktuurin selkeämmin esille. Tämän Googlen ostaman suodinpaketin voi nykyään ladata ilmaiseksi mm. Photoshopin kylkiäiseksi. Ainakin minun kokemukseni ovat olleet pelkästään positiiviset.

Suorittamalla kansanhiihdon, minkä pituus oli lapsilla 5 km ja aikuisilla 10 km, sai metallisen rintamerkin tai kankaisen hihamerkin. Matkathan eivät tuon ajan hiihtävälle sukupolvelle olleet oikeastaan mitään. Yksi hiihtolenkki muiden joukossa. Minullakin oli näitä merkkejä usealta vuodelta. Kuvan aurinkolasein varustetulla tytölläkin näyttäisi olevan useampikin kansanhiihtomerkki hihassaan. Siihen aikaan ei hihamerkkiä käyttävää pidetty natsien sympatiseeraajana, kuten nykyisen tahallaan väärinymmärtämisen kulttuurissa on käynyt.

ps. 18.4.2016

Nimimerkki Anonymousin kommenttiahan piti kokeilla. Siis negan valotus ETTR-periaatteella ja siitä ensin historgrammi levittäen koko toistoalalle ja vasta sitten kääntäminen positiiviksi.

Tässä nega ja histogrammi. Valotus niin lähelle ylivalotusta kuin sietää.

Tässä edellisestä tehty positiivi. Ero ensimmäiseen kuvaan on varsin rajallinen, joten ainakin minä hyväksyn tämän ETTR-lähestymistavan negatiivia skannattaessa yhtä hyvänä kuin ETTL-lähestymistavan. Oleellista on se, että säätövara on positiivin tummien sävyjen puolella, koska siellä sitä tarvitaan eniten.


ps. 19.4.2016

Tässä vielä kuvankaappauskuva edellisestä kuvassa. Siinä näkyy muutamien valikoitujen pisteiden mv-kuvan pisteen prosenttiarvot. Vaaleimmat ja tummimmat kohdat ovat niin lähellä ääriarvoja, että ne toistuvat vain hyvälle paperille painettaessa. Mutta pitkästä aikaa palkintokisa pystyyn. Miksi histogrammi muistuttaa piikkisikaa?

Oivaltavimman vastauksen antanut palkitaan vatauksen lähettäjän niin halutessa palkitulla kirjalla

"Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus". 



Tein tästä kuvasta vielä oikein vähillä sävyillä olevan version. Bittisyvyys on 3, joten kuvassa on vain 8 harmaan sävyä (2^3). Histogrammin kampa on harva kuin vanhalla vähän ennen kotiuttamista. Jopa näin vähillä harmaasävyillä saa silmälle vielä ihan kelpoisen lopputuloksen. Vaikka sävyjä on vähän, kun pikseleitä on riittävän tiheään, niin silmä kokee sävyjen vaihtumisen enempi vähempi jatkuvana. Sävyjen vähyys pistää eniten silmään silloin, kun kuvassa on liukuva sävy, kuten alla olevasta käy ilmi.

Liukuvat sävyt mustasta valkoiseen bittisyvyydeltään 8-bittisessä kuvassa. Sävyjä on 256, mutta silmä näkee sävyjen muuttumisen jatkuvana, ei epäjatkuvana.

Sama muutettuna 3-bittiseksi. Juovat eivät ole tasaleveitä, mikä johtuu pyöristyksistä.


Vasta suurennos näyttää selkeästi ylempänä olevan bittisyvyydeltään 8-bittisen ja alempana olevan 3-bittisen kuvien välisen eron.

ps. 20.4.2016
Tein vielä yhden version tästä, nyt yhdistäen Photoshopin HDR-toiminnolla kolme aukon välein valotettua versiota. Nyt jopa varjossa olevassa tummassa kankaassa on aavistuksen omaisesti mustasta poikkeavia sävyjä. Kuten edessä olevan hiihtäjän housuissa tai takana varjossa olevan miehen mustassa takissa ja hatussa. Eri asia sitten on, miten hyvin nämä tulisivat painetussa kuvassa esiin.