Sunday, 28 February 2016

Kuvajournalismi 2015-kilpailu

 Kuva: Markus Jokela

Vuoden lehtikuvaa ja -kuvaajaa etsittiin taas vuoden tauon jälkeen. Kisan nimi tosin on muuttunut, mutta paljon muuta sitten ei olekaan. Palkitutkin näyttävät olevan pitkälti kisaan useasti osallistuneita ja siinä aiemminkin pärjänneitä. Osallistujia oli rapiat sata. Kilpailuhan on jäsentenvälinen, sillä pääsarjoihin voi osallistua vain Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenet. Jossain näin jäsenmääräksi sellaisen luvun kuin 500, joten viidesosa jäsenistä olisi ollut kisassa mukana. Parhaat, kilpailuhenkisimmät, ennen pärjänneet, sisäpiiriin kuuluvat?  En tiedä.

Tuomarit kiittävät Kuvajournalisti 2015 -voittajaa Markus Jokelaa oivaltavasta näkökulmien hallinnasta ja tilannetajusta. Tuomariston mukaan Jokelan ammattitaito näkyy oikean hetken valitsemisessa ja kuvalla kertomisen taidossa.

Tuomaristo huomauttaa, että voittajan työt eivät uudista kuvajournalistisia perinteitä, mutta käyttävät niitä osaavasti hyväksi

En voi mitään sille, mutta osasta Jokelan kisassa olleista kuvista minulle tulee mieleen snapshot, eli suomeksi räpsy. Kaiken tietävä Wikipedia kertoo siitä seuraa englanniksi. Suomeksi ei ole omaa artikkelia.

A snapshot is popularly defined as a photograph that is "shot" spontaneously and quickly, most often without artistic or journalistic intent. Snapshots are commonly considered to be technically "imperfect" or amateurish—out of focus or poorly framed or composed. Common snapshot subjects include the events of everyday life, such as birthday parties and other celebrations, sunsets, children playing, group photos, pets, tourist attractions and the like.

Jokelan kuvassa Stubbista ja Merkelistä on niin paljon räpsyn piirtetiä, että minusta "syytä epäillä tunnusmerkit" täyttävät. Kuva lienee niitä tavallistakin tavallisempia lehtikuvaajan arkeen kuuluvista tilanteesta. Poliittiset toimijat kohtaavat ja siitä pitäisi saada kuva. Se, että vieras on tällä kertaa vähän isompi kala ja että ajankohtaan epätyypilliseen tapaan satoi lunta, eivät kumpikaan olleet kuvaajan oivalluksesta kiinni olevia reunaehtoja. 



Googlaamalla saa helposti selville, että paikalla oli muitakin kuvaajia. Miten Jokelan kuva eroaisi muista vastaavista "oivaltavan näkökulman hallinnan, tilannetajun, oikean hetken valinnan ja kuvalla kertomisen taidon suhteen" ei minulle oikein aukea. Tosin ei se olisi ensimmäinen kerta kuvakerronnan kyseessä ollen. Fingerporinkin nerokkuus jää minulta aika usein oivaltamatta.

Kuva: Markus Jokela


Merkelin ja Stubbin lumisadekuva ei tietenkään täytä snapshotin määritelmän ehtoa "the event of everyday life", mutta kuva lentoasemalla nukkuvasta neitokaisesta sitten sitäkin paremmin. Jos kilpailun aihe olisi "kuva, jonka kuka tahansa olisi voinut ottaa", niin tämä kuva olisi pärjännyt siinäkin kisassa. Ainakin jos minä olisin ollut tuomaristossa. Joten vanhoja sanontoja kitkerästä turkulaisesta palopäälliköstä ja pohjalaisesta sotaveteraanista vapaasti mukaillen: "Noon eri miehet/naiset, ketkä kisaan osallistuu ja parhaat palkitsee ja eri mies, kuka sanoo, että väärin valittu". Olisiko amatöörin snapshotin ja ammattilaisen palkitun lehtikuvan ero siinä, että snapshotin luonnehdinnasta  pudotetaan lehtikuvan kyseessä ollen sanasta "without" loppuosa "out" pois?  "A professional newspaper photo is defined as a photograph that is "shot" spontaneously and quickly, often even with artistic or journalistic intent"

ps. Minä olen sen verran vanhan liiton miehiä valokuvan suhteen, että minua häiritsee kuvan reunoilta kuvaan työntyvät katseenvangitsijat. Tosin ne tuntuvat olevan Jokelalle enempi tavoiteltu tavaramerkki kuin harmillinen virhe. Kuten minulle valokuvausta niin monelta kantilta valoittaneella Matti J. Kalevalla oli tapana sanoa: "Katso reunat!", millä tarkoitettiin sekä kuva-alan että pääkohteen reunoja. Ohje on yhtä pätevä riippumatta siitä, haluaako reunojen olevan "puhtaat" vai täynnä "kuvaan kurkistavia" elementtejä. Minä olisin rajannut jotenkin alla olevien tapaan.






pps. En todellakaan edes huomannut kuvan vitsiä. Se johtuu paitsi meikäläisen hitaasta sytytyksestä myös siitä, että varsinkin originaalissa kuvassa on niin paljon hajottavia elementtejä, että kuvan viesti jää helposti huomaamatta. Ei lehtikuva ole mikään Fingerpori, jossa lukija saattaa jäädä pitkäksikin aikaa pähkäilemään Jarlan ajatuksen juoksua. Jos lehtikuva ei avaudu lukijalle muutamassa sekunnissa, niin katse on seuraavassa kohteessa. Tietenkin tässäkin voi vängätä vastaan, että kyllä fiksu lukija miettii pitkään, mutta niitä on harvassa. Jos lehtikuvaaja ei pelaa lukijan ehdoilla, niin voidaan hyvin kysyä, kuvaako hän itselleen ja kavereilleen vai maksaville lukijoille.