Point and shoot

Kamera asetusten puolesta valmiina kuvauskeikalle. Kun oikeat ammattilaiset käyttävät asentoa P=professional, niin meikäläinen wannabe turvautuu idiooteille tarkoitettuun iA-kuvaustilaan.

Viimeisimmällä Munterin reissulla oli meidän huru-ukkojen lisäksi pari nuoremman sukupolven mukavaa edustajaa. Toinen heistä oli innostunut valokuvaamisesta ja ymmärtääkseni jopa haaveili siitä tulevana ammattina. Niinpä hän kyseli neuvoja ja opastuksia valokuvauksen saloista, toki enempi oikeilta valokuvaajilta kuin meikäläiseltä wannabeeltä. Kuten aloittelevilla kuvaajilla, niin pääosa kysymyksistä käsitteli erilaisia teknisiä seikkoja. Mikä on hyvä objektiivi siihen ja siihen tarkoitukseen ja miten tämä ja tämä kannattaisi valottaa.

Näinhän pitääkin aloittaa oli kyse sitten harrastuksesta tai jopa ammatista, ei siitä moitteen sanaa. Tyvestä latvaan eikä kysyvä tieltä eksy, ei ainakaan niin helposti kuin sivuilleen vilkuilematta, pelkkää omaa tietään jääräpäisesti puskeva. Mieleen jäi kuitenkin repliikki "Ammattikuvaajat käyttävät varmaan pelkästään käsisäätöjä?", jota en sitten malttanut olla kommentoimatta.

"Minulla on kamerassa aina asetuksena iA, mikä tarkoittaa valmistajan mukaan tarkoittaa intelligenttiä automatiikkaa, mutta minulle sopii hyvin myös tulkinta automatiikasta idiootille - siis minulle."

Minusta on täysin toisarvoista, ajaako automaatti- vai manuaalivaihteisella autolla. Pääasia, että tietää, miten peli käyttäytyy eri tilanteissa. Silloin ei tule lähdettyä liikkeelle vääränlaisella autolla. Sama pätee kameroihin. Jos ja kun tiedän, miten iA-tila toimii kamerassani, niin voin aivan hyvin räpsiä sillä vaikka kaikki kuvani. Oli kyse sitten kuvaamisesta maksettuna toimeksiantona tai ihan vain omaksi iloksi, kuten tässä tapauksessa minun kohdallani.

Ihan syyhyttä saunaan en ollut kuitenkaan menossa. Halusin kuvan, jossa näkyy Munter, kippari ja käy ilmi, että ollaan Näsijärvellä. Viimeksi mainittu ehto rajasi kuvakulman siten, että sen täytyi olla kohti Tamperetta. Sikäli se sopi hyvin, että vastavaloon saisin Munterin purjeet ja Matin profiilin ihan eri tavalla jylhinä kuin myötä tai sivuvaloon.

Vaikka kamera tekee iA-tilassa monia päätöksiä kuvaajan puolesta nopeammin kuin kuvaaja ehtii itse kissaa sanoa, niin ei sekään osaa kaikkea ajatella. Otin muutaman koekuvan vastavaloon ollessani vielä laivan kannella. Näytti siltä, että tumma vesi ja vastavalo tasapainottavat toisensa sillä tavalla ettei valotusta tarvitse korjata. Joten ei kun jollaan ja peräprutkulla pörräämään Munteria ympäri.

Otin kaiken kaikkiaan noin vanhanajan filmirullallisen kuvia. Menetelmä oli point and shoot ja toivo parasta. Pari ruuduista oli suunnilleen sellaisia, jollaista olin lähtenyt hakemaan.

Kun halusin sekä etu- että taka-alan teräväksi, niin laajakulmainen objektiivi pienikennoisessa kamerassa suurella aukkoarvolla (pienellä aukolla) on oivallinen yhdistelmä siihen. 

Kuvan teknisiä tietoja. Suurimman aukon arvo on todellisuudessa f/1.2. Kun kenno tässä pikkukamerassani on pieni, niin pienimmän aukon arvo on f/8.0. Tässä suuri syväterävyys oli keskeistä kuvakerronnan näkövinkkelistä. Käytetty arvo f/5.6 tekee kuvasta syväterävän noin metristä äärettömään.  Käytännössä ei tarvitse siis tarkentaa lainkaan. Just point and shoot. Tällä suljinajalla ja aukkoarvolla on vaikeaa saada liike-epäterävyyttä ja syväepäterävyyttä aikaisekseen. Toisn ei niihin tässä pyrittykään.

Jäin miettimään myös sitä, miten nämä kuvat mahtaisivat aueta taustoja täysin tuntemattomille. Tampere paikkana voisi olla vielä tajuttavissa, mutta mikään kuvassa ei viittaa esimerkiksi siihen, että peräprutkun kahvassa on purjepaatin kippari.  Pikemminkin ulkopuolinen voisi ajatella, että moottoriveneellä ajava pyrkii pakoon lähestyvää purjealusta tai ehkä on juuri ohittanut tuulen voimalla kulkevan aluksen pelkkää ilkeyttään aivan vierestä kaasutellen. Taustat tunteva katsoo kuvaa aina eri silmällä kuin puhtaalta pöydältä katsomiskokemuksen aloittava. 

Tarkoitukseni ei ollut mitenkään elvistellä kuvaustaidoillani, varsinkaan kun sellaiseen ei ole mitään syytä. Ei ainakaan näiden kuvien osalta. Lähinnä yritin kertoa esimerkin valossa, että valokuvaus on välineurheilua vain siinä mielessä, että työväline täytyy hallita. Kuva syntyy korvien välissä ja vasta sitten kamerassa, harvemmin toisinpäin. Niitä kutsutaan onnenkantamoisiksi. Niitäkin tuppaa tulemaan sitä enemmän, mitä enemmän on valmistautunut kuvaukseen. Lyhyessä ja pitkässä juoksussa.