Ympäri käydään, yhteen tullaan

Brian Brake

Olin melkein joka kesä 80-luvulla Orivedellä valokuvakurssilla. Aluksi oppilaana useilla Matti J. Kalevan vetämillä kursseilla, sitten Matin assistenttina, erinäisten vaiheiden kanssa myös Leena Sarasteen apupoikana ja lopulta itsekin vetämässä kursseja Sakarin kanssa. Matin kurssien teemat vaihtelivat, mutta hänellä oli myös monia vakioluentoja. Jotkut tulikin kuunneltua moneen kertaan, kertaus kun on opintojen äiti ja innostunutta asiansa osaavaa luennoitsijaa kuuntelee mielellään, vaikka sisältö olisi tullut aiemmin kuultua.

Yksi näistä vakioluennoista oli katsaus lehtikuvan ja kuvajournalismin historiaan. Tärkeimmät tuli esiteltyä, kuten W. Eugene Smithin Espanjalainen kylä tai uusiseelantilaisen Brian Braken Monsuuni. Jälkimmäisen kohdalla en voinut olla ihailematta, miten MJK vuosi toisensa jälkeen jaksoi innostua ikoniseksi muodostuneesta vettä kasvoilleen saavan tytön kuvasta. "Kuvasta katsoja aistii, miltä pitkän kuivan kauden jälkeen ensimmäiset monsuunin vesipisarat tuntuvat tytön kasvoilla." Tottahan se oli. Kuvan tunnelma on käsin kosketeltava.

Paitsi että itse kuva ei ollut totta lainkaan. Kuvan tyttö on sittemmin elokuvanäyttelijänä kotimaassaan tunnettu Aparna Sen. Oikea tarina meni näin: "Brake used Aparna Das Gupta (now Aparna Sen) as the model for what was to become one of his best known photographs from the Monsoon series — a shot of a girl holding her face to the first drops of monsoon rain. The shoot was set up on a Kolkata rooftop with a ladder and a watering can. Sen describes the shoot:

He took me up to the terrace, had me wear a red sari in the way a village girl does, and asked me to wear a green stud in my nose.

To be helpful, I said let me wear a red one to match, and he said no — he was so decisive, rather brusque — I think a green one. It was stuck to my nose with glue, because my nose wasn't pierced.

Someone had a large watering can, and they poured water over me. It was really a very simple affair. It took maybe half an hour."

Niin tai näin. Kuva on hieno ja kuten sanottua ikoninen. Minua ei haittaa mitenkään  kuvan takaa paljastunut järjestely, ei se tosin toisaalta kuvan arvoa mitenkään nostakaan. Kun en itse ole ollut Intiassa sen paremmin monsuunin kuin minkään muunkaan kauden aikana, niin minulle tästä kuvasta nousee aina mieleen Matin hehkutus kuvasta. Monet valokuvat ovat kuin kellon ääni Pavlovin koiralle. Sama kuola alkaa valua aina kuvan tullessa esille.

Missäs sitten ympäri tullaan? Kävin taas tänä kesänä Oriveden suvessa valokuvakurssilla. Niitä pito on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, Tiina Puputti on jo ties kuinka monetta kesäänsä Oriveden kesän valokuvakurssien vetäjä. Minä pidin Tiinan kurssilla toissa ja viime kesänä pienet luennot, en edes samasta aiheesta. Matkalla Orivedelle käväisin Matin luona hakemassa pienen valopöydän. Siinä turistessamme silmiini osui pöydällä lojuva kirja. Michael Freemanin Miten valokuva toimii. Matti kertoi ostaneensa kirjan jostain kirjakaupan alennushyllystä. Sehän se on monen kirjan kohtalo parin vuoden kuluttua ilmestymisestään.

Olin itsekin istunut Freemanin vieressä yhden messuillallisen ajan hänen käydessään Suomessa. Mukava heppu.  Kotoisin Freeman on Blackburnista, Lancashiren kreivikunnasta. Juttelin hänen kanssaan pitkään 4000 reiästä, nuoremmat pöydässä istujat katselivat kummissaan. Ei ollut yleissivistystä eikä tunnettujen laulujen sanojen tuntemusta.

Freemanin kirjassa on tarina tästä Braken kuvasta, jonka sitten vielä kävin tarkistamassa mr. Googlelta. Kirja on muuten ihan mainio. Hommasin sen itsellenikin. Kun suurin osa valokuvakirjoista yrittää vakuuttaa harrastajille, että valokuvaus on välineurheilua, niin on todella virkistävää kurkistaa välillä suomen kielellä kuvien taakse. Tämä kirja kannattaa ostaa ja jättää muutamat "Miten otan parempia auringonlaskukuvia" väliin.