Monday, 26 January 2015

Työttömyydestä



 Työttömyys ei ole mukavaa eikä mikään varsinainen huulen heiton paikka. Tässä kuitenkin muutamia hajahuomioita Hesarissa tänään olleen artikkelin johdosta. Tilaston työnimikkeet ja eri ammattien työllistymiset kun vievät välillä huulta hymyyn aiheen vakavuudesta huolimatta.

Kun kaikille ei Hesaria tule, niin laitoin työpaikkalistat



Parasta A-luokkaa työllistymisen suhteen näkyy olevan astrologin ja ennustajan ammatit. Avoimia työpaikkoja on ollut keskimäärin 10 ja työttömiä työnhakijoita ei lainkaan. Astronomeilla menee sen sijaan paljon huonommin. Meidän fyysikoiden kanssa astronomeja on työttöminä 192 kappaletta ja työpaikkoja on ollut tarjolla vain 6.

Puhelinmyyjille olisi kymmenkertaisesti työpaikkoja työnhakijoihin verrattuna. Ei taida olla ihan toiveammattien kärkipäässä.

Huomio kiinnittyy myös siihen, että missien toiveammatit, mallit ja juontajat ovat myös hyvin edustettuina vetävien ammattien joukossa.

Viimeinen vähänkin suuremmista työntekijäryhmistä, joille on ollut enemmän tarjontaa kuin kysyntää, on torimyyjät.

Listan alapäästä löytyy sitten useita ammatteja, joihin ei ole lainkaan työpaikkoja tarjolla, mutta eipä ole työnhakijoitakaan. Kuten kadunlakaisijoita, panttilainaajia ja lainsäätäjiä. Viimeinen ammattiryhmä on minulle tuntematon, paitsi tietysti kansanedustajat. Vaalikauden välissä ei paikkoja tietenkään ole tarjolla, joten ei varmaan kannata ilmoittautua työnhakijaksikaan. Millähän edellytyksellä pääsee työttömäksi lainsäätäjäksi? Pitääkö olla entinen kansanedustaja?

Urheilijoitakin on ilmoittautunut työttömiksi 93 kappaletta, mutta yhtään urheilijan työpaikkaa ei ole ollut tarjolla. Millä perusteella mahtaa päästä työttömäksi urheilijaksi? Varmaan sillä kuin muutkin. Tehnyt sitä joskus ammatikseen.

Ihan oikeasti surkea tilanne on sellaisilla kuolevilla ammateilla kuin painopinnan valmistajat tai sepät. Sen sijaan ihmettelen, miten kirjailija tai kuvataiteilija voi olla työtön. Sen ymmärrän, että kirjat ja taulut käyvät huonosti kaupaksi, mutta nämähän ovat vapaita ammatteja. Tosin yksi työpaikka on ollut tarjolla 173 kirjailijalle ja kuvataiteilijoille niitä on ollut peräti 12.

Hyvin ei mene meikäläisen nykyisillä ammateilla, toimittajilla ja valokuvaajilla. Yhtä työpaikkaa kohti on 25-30 työtöntä. Vähenevän palkkatyön löytäminen näillä aloilla on lottovoitto, eikä sekään välttämättä pitkäikäinen. Matemaatikoilla ja tilastotieteilijöillä, joita myös ammatillisesti edustan, menee vähän, mutta vain vähän paremmin. Yhtä työpaikkaa kohti on 20 työtöntä.

Papit menevät samaan kategoriaan kuin muut uskonnollisen elämän erityisasiantuntijat. Herra koettelee, vaan ei hylkää. Työttömiä on 160, paikkoja vapaana 11.

Nuoruuden ammatteihini kuului ahtaajat. Listalla mennään parempaan suuntaan. Vajaat 14 työtöntä yhtä paikkaa kohti. Minun nuoruudessani pääsi ahtaajaksi, kun vain käveli jätkäsaaren huutokonttoriin.

Kun työttömiä on paljon, niin ei siltä välty työnvälittäjätkään. Työttöminä on 127 ja paikkoja vain 50.

Kääntäjät valittavat huonoa työtilannettaan. Tämän tilaston valossa ei se niin hirveän huono ole moneen muuhun verrattuna. Paikkoja on tarjolla 1/4 siitä, mitä on ilmoittautunut työhakijoiksi. Tämä tilasto ei vain kerro sitä, millä ehdoilla työtä tarjotaan. Se onkin jo karumpaa tarinaa.

Toivottavasti kukaan työtä vailla oleva ei pahastu, vaikka teeman käsittely oli tässä vähän kepeän puoleinen. Työttömyys ei ole mukavaa, pitkäaikaistyöttömyys vielä vähemmän. Tällä listalla näyttää olevan yhteensä 276249 työnhakijaa, joille on ollut tarjolla 64162 työpaikkaa, eli jokaista työpaikkaan kohden on ollut keskimäärin 4,31 työnhakijaa. Toivotan heille kaikille menestystä ja jaksamista työn etsimisessään. 

Pakkoruotsi vs. pakkomatikka




Edellisessä blogissani pohdittiin myös pakollisen ruotsin opetuksen puolesta puhujien yhtä keskeistä argumenttia, eli miksi puhutaan vain pakkoruotsista, miksei myös pakkomatematiikasta. MA:kin oli sitä mieltä, että "Och fast man inte ska ställa ämnen mot  varandra, så tror jag att de flesta har större nytta i livet av till och med små kunskaper i svenska än av algebra".

Algebralla MA varmaan tarkoittaa tässä symbolista matematiikkaa erotuksena luvuin tapahtuvalle laskennolle. Siis kun laskennossa on numeerisia lausekkeita, kuten vaikka 3 + 2 x 4, niin samat laskutoimitukset yleisempänä algebrallisena lausekkeen on  a + 2b.

Tämä hyppäys konkreettisista luvuista abstrakteihin käsitteellisiin lausekkeisiin on uskomattoman suuri niin ihmiskunnan historiassa yleensä kuin monelle yksilölle. "A giant leap for mankind and also a huge step for many individual."

Merkittävä osa ihmisistä ei pääse matemaattisessa ajattelussaan koskaan käsitteelliselle tasolle saakka. He ehkä osaavat sijoittaa lukuja lausekkeisiin ja jopa tehdä mekaanisesti ulkoa opittuina laskutoimituksia algebrallisten lausekkeilla, kuten vaikka (a+b)2 = a2 + 2ab + b2. Mitään hajua siitä, miten tämä temppu oikein tehdään ja mitä hyötyä siitä ylipäänsä on, näillä ihmisillä ei yleensä ole.

Millä eväillä väitän näin? Opetin aikoinani 25 yleistä eli lyhyttä matematiikkaa lukiossa. Sinä aikana saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä lukion päättävät oppilaat sinun oppiaineessasi ovat oppineet. Ottaen huomioon, että matematiikkaa eri muodoissaan opiskellaan koulussa (pakollisena oppiaineena) joko peruskoulun 9 vuotta tai lukion 12 vuotta, niin osalle oppilaista tänä aikana karttuneet matematiikan taidot ovat todella vaatimattomat. He osaavat peruslaskutoimitukset ja vähän prosenttilaskua sen päälle, mutta siihen se jääkin. Minusta se vastaa aika pitkälle samaa tasoa, mikä monilla on peruskoulun jälkeen ruotsin kielestä. Osaa sanoa God dag, tack och adjö ihan oikeissa kohdissa. Hatusta sormenpäätuntumalla vedettynä lukuna sanoisin tällä tasolla sekä matematiikan että ruotsin kielen suhteen olevien ihmisten osuuden suomalaisista olevan jotain 25 %.

Mitä välii? Eipä juuri mitään. Numminen on siinä ihan oikeassa, että ei algebralle ole juuri käyttöä arkielämässä. Tosin ei ole ruotsin kielellekään tavallisen suomenkielisen suomalaisen näkövinkkelistä asiaa katsottaessa. Peruslaskuilla pärjää ihan hyvin, vähän prosenttilaskun alkeita siihen päälle. Samoin ilman sanan sanaa ruotsin kielestä ymmärtämättä, kuten monet pelkän kansakoulun käyneet voivat hyvin todistaa todeksi. 

Koulua käydään paitsi elämää myös jatko-opintoja ajatellen. Moniin jatko-opintoihin sisältyy sekä matematiikkaa että ruotsin kieltä. Ero on vain siinä, että matematiikka on listalla oppiaineen vaatimuksista, ruotsin kieli useimmiten kielipoliittisista syistä. Paljon kritiikkiä saanut ns. virkamiesruotsi on ainoa todellinen syy moniin opintoihin kuuluviin ruotsin kielen opintoihin. Esimerkiksi minä olen jo niin vanhaa ikäpolvea, että olen suorittanut akateemiset opintoni ilman mitään niihin kuuluvia kieliopintoja. Näistä pitkän saksan lukijana englannin kielen opintojen puuttuminen oli minulle suureksi haitaksi, ruotsin osaamisen jäämisestä oppikoulun varaan en ole nähnyt mitään merkittävää haittaa opinnoilleni ja työuralleni. Tosin jälkeen päin olen harmitellut (monen muun asian ohella) sitä, että en suorittanut tutkintojani ruotsiksi. Se olisi ollut mahdollista Helsingin yliopistossa laudaturtasolle asti molemmissa pääaineissani, niin matematiikassa kuin fysiikassa.

Peruskoulun päättävien olematon ruotsin kielen taito johtuu monista tekijöistä. Vähäisestä motivaatiosta, jota riitely ruotsin kielen asemasta koulussa ei varmaan kohota, murrosiästä, vähäisistä tuntimääristä ja myöhäisestä aloitusajankohdasta (minä aloitin aikalaisteni tavoin oppikoulun eka luokalla, niin nykyisellä vitosella) ja joillakin jopa suoranaisesta hurrivihasta. Kyvystä oppia vierasta kieltä tuskin on kysymys. Tästä on niin paljon vastakkaista näyttöä. Kun olosuhteet ovat oikeat, niin kaksikieliseksi tulo ei tunnu olevan vähäisemmälläkään kielipäällä varustetuille ihmisille mikään ongelma.  

Matematiikan kohdalla tilanne on minusta vähän erilainen. Matematiikan oppimattomuuteen liittyy usein asenteellisuutta, turhaa pelkoa, kunnioitusta ja huonoa itsetuntoa, mutta suurin syy tämän "suuren harppauksen" tekemättä jäämiseen on yksinkertaisesti henkisen kapasiteetin puuttuminen.

Monet ihmiset kykenevät hyvin ymmärtämään vaikka seuraavan vaatekaupassa yleisen tarjouksen sisällön. "Valitse kolme, maksa kaksi. Halvin paita ilmaiseksi." Mutta jos sen aiheuttama kustannus ilmaistaan algebran kielellä a + b +c - min(a, b, c), niin suurelle osalle ihmisiä näiden matemaattisen ja suorasanaisen lauseiden välinen yhteys on täyttä hepreaa.

Eihän matemaattisten taitojen vaatimattomuus sinänsä tee ihmistä lähes toimintakyvytöntä, kuten ei ruotsin kielen osaamattomuuskaan. Ellei ammattina satu olemaan matematiikan opettaja tai asuinpaikkana vaikka Närpiö. Minäkin tulen jotenkuten toimeen arkipäivässä ja jopa juhlassa, vaikka en suureksi harmikseni osaa soittaa tai laulaa. Tai laulaa osaan nuotin vierestä, mutta soittotaito on ihan nolla. Ukko Noaa pianolla yhdellä sormella ei lasketa.

Vaikka kuinka mietin pääni punaiseksi, niin en keksinyt juuri muuta tavallisen elämän tarvetta algebralle kuin taulukkolaskennan. Sitä aika moni käyttää ainakin työssään. Tietenkin taulukkolaskentaa voi hyödyntää vain passiivisesti, eli lukee toisten tekemiä taulukoita ja niistä tehtyjä graafeja. Jotenkin Excelin ja vastaavien hyödyntäminen jää minusta aika pintapuoliseksi, jos ei itse osaa laitta yhtään omaa laskentakaavaa soluihin. Se taas ei onnistu, ellei ymmärrä mitään algebrasta.

Olin taannoin kouluttamassa erästä sihteeriä käyttämään Exceliä muuhunkin kuin datan mekaaniseen syöttämiseen ja valmiiden taulukoiden tulostamiseen. Kun meidän piti tehdä jokin pieni laskutoimitus yhteen soluun, niin koulutettavani hermostui pahan kerran. Hän sanoi, että tietää kyllä siihen tulevan kaavan, mutta kun kaavaa ei ole vielä opetettu. Vähitellen minulle selkeni, että tämä sihteerikkö kuvitteli Excelin sisältävän sellaisen yleiskaavan, joka käy vähän joka tarpeeseen. Mieleni teki kommentoida, että yleiskaavoja on vain kuntien rakennusvirastossa, mutta ymmärsin pitää suuni kiinni. Tosin ymmärsin myös vetäytyä vähin äänin takavasemmalle sen koulutuksen antamisesta.

Kouluihin kuulemma suunnitellaan ohjelmointia uudeksi oppiaineeksi alakoulusta alkaen ja ruotsin kielen opiskelun aikaistamista ensimmäiselle luokalle. Kaikille pakollisena. Mieleen tulee väistämättä aika, jolloin minä aloitelin opettajan uraani. Peruskoulu pakollisine ruotseineen ei ollut vielä ehtinyt etelään, mutta kouluissa oltiin hurahdettu uuteen matematiikkaan. Vaikka joukossa kuulemma tyhmyys tiivistyy, niin ei se joukko-oppia pänttäämällä yhtään laimentunut. Opetusviranomaisten kunniaksi on todettava, että asia havaittiin varsin nopeasti ja joukko-opista luovuttiin hyvin nopeasti. Ei kaikista ole syytä kouluttaa matemaatikkoja. Niiden tarve on aika rajallinen ja koulutettavien kapasiteettikin asettaa omat reunaehtonsa. Sama pätee ruotsin kieleen. Kun sen osaamisen aste niin yhteiskunnan kuin yksilön tarpeista lähtien saataisiin selvitettyä ilman kielipoliittisia intohimoja, niin voitaisiin alkaa suunnittelemaan koulutuksen ainejakoa ja oppimääriä rationaalisin perustein. Valitettavasti vain en usko sen tapahtuvan sinä aikana, kun RKP on hallituksessa. 

Märkä punatukkainen


Kuvassa näkyvät tässä bloggauksessa käsiteltävät ilmiöt. Märkien hiusten tummuus ja kiilto tietyssä osaa hiuksia.  

Arkipäivän ilmiö, jota tuskin kukaan on voinut olla panematta merkille. Hiukset näyttävät tummuvan kastuessaan. Sama pätee monessa muussakin kohteessa. Hiekka on märkänä tummempaa, kuten myös ruoho tai puiden lehdet.

Märän ja kuivan hiekan tummusero on selkeä.

Jotta voisi ymmärtää näiden kaikkien ilmiöiden takana olevaa fysiikkaa, on tiedettävä jotain valon ja materian välisestä vuorovaikutuksesta. Tarkastellaan tässä juuri hiusta esimerkkinä.

Mikroskooppikuva punatukkaisen hiuksesta. Kuten kuvasta käy hyvin ilmi, niin hiukset ovat huonosti valoa läpäisevää materiaalia

Kun valo osuu hiuksen pintaan, se jakautuu kahteen osaan. Osa heijastuu hiuksen pinnasta ja osa tunkeutuu hiuksen sisään. Hius, jopa valkoinen on hyvin huonosti valoa läpäisevää materiaalia, keratiinia. Keratiinin ja ilman välinen taitekerroin on 1,55, mistä johtuen vinostikin hiukseen osuvasta valosta iso osa pääsee hiuksen sisään. Ei kuitenkaan kovin syvälle, sillä hiuksessa on runsaasti erilaisia pigmenttejä, jotka absorboivat valoa tehokkaasti.

Kun valo absorboituu hiuksen pigmenttiin, niin jälleen voi tapahtua kaksi asiaa. Osa absorboituneesta valosta palaa sellaisenaan takaisin säteillen kaikkiin suuntiin. Tämän valon aallonpituusjakauma ei ole enää välttämättä sama kuin hiukseen osuneen valon. Uusi aallonpituusjakauma määrittää hiusten värin ja hiusten tummuus taas riippuu siitä, kuinka iso osa valosta palaa hiuksista takaisin tällä tavalla. Tätä kutsutaan valon siroamiseksi.

Hiuksiin imeytynyt säteilykään ei jää sinne ikuisiksi ajoiksi. Muuten hiukset syttyisivät lopulta palamaan absorboimansa energian lämmöstä, kuten kaikki muutkin valoa saavat esineet. Hiukset säteilevät eli emittoivat absorboimansa valon pitkäaaltoisena lämpösäteilynä, jonka aallonpituusjakauma riippuu hiuksien lämpötilasta. Tämän säteilyn aallonpituus on noin kymmenkertainen näkyvän valon aallonpituuteen nähden, joten sitä näe silmällä.

Absorptio ja sironta ovat materian ominaisuuksiin liittyvät ilmiöt. Heijastus sen sijaan on materian pinnassa tapahtuva ilmiö. Heijastuva valon ominaisuudet eivät riipu siitä, mistä materiasta heijastuminen tapahtuu. Tärkein tässä huomioitava seikka on se, että heijastuksessa tulokulma on sama kuin heijastuskulma ja että heijastuva valo on saman väristä kuin tuleva valo.

Kun hiukset kastuvat, niin kuvioon tulee vielä yksi elementti lisää; ohut vesikerros hiuksen ympärille. Kupletin juoni menee pääpiirteissään näin.



1. Valonsäde osuu märkää hiusta peittävään ohueen vesikerroksen pintaan.
2. Osa valosta heijastuu veden pinnasta. Vesi "liiskaa" hiukset päähän kiinni ja samalla muodostuu kohtuullisen tasainen vesikalvo hiusten ympärille. Hiukset kiiltävät suunnassa, joka on kohti valolähdettä, tässä tapauksessa siis kohti aurinkoa. 
3. Osa valosta läpäisee taittuen veden pinnan.
4. Osuessaan hiuksen pintaan valo läpäisee hiuksen pinnan edelleen sisäänpäin taittuen, koska keratiinin taitekerroin 1,55 on suurempi kuin veden 1,33. Kovin syvälle valo ei kuitenkaan pääse, vaan absorboituu hiuksen pigmenttiin.
5. Punaista väriä vastaavat aallonpituudet siroavat hiuksen pigmentistä kaikkiin suuntiin.
6. Osa sironneesta valosta läpäisee veden pinnan taittuen.
7. Osa sironneesta valosta heijastuu takaisin veden pinnasta.
8. Osa sironneesta valosta osuu niin vinosti veden pintaan, että se kokonaisheijastuu veden pinnasta. Tästä valosta siis mikään osuus ei pääse veden pinnan lävitse.

Kohdat 7. ja 8. ovat ne prosessin vaiheet, joiden takia märistä hiuksista siroavasta valosta tulee vähemmän valoa katsojan silmään kuin kuivista hiuksista ja jonka takia märät hiukset näyttävät tummemmilta. Kaavio on yksinkertaistettu esitys tapahtumasta. Olen pyrkinyt keskittymään niihin ilmiöihin, jotka ovat näkyvissä aloituskuvassa. Esimerkiksi hiukseen osuvasta valosta vain osa menee hiukseen, osa heijastuu hiuksen pinnasta. En ole piirtänyt sitä nuolta kuvaan. Ehkä on syytä huomauttaa myös siitä, että punavärinen valo ei siroa punaisista hiuksista, vaan hiukset näyttävät punaisilta, koska punavärinen valo siroaa niistä. Valikoiva eli selektiivinen sironta on nähdyn värin syy eikä seuraus. Aallonpituusjakauma on fysikaalinen, nähty väri fysiologinen ilmiö.

Varsinkin vaaleatukkaisten hiukset näyttävät tummuvan paljon kastuessaan.


Vanha kunnon Kodakin harmaakiila, jolle on ollut paljon käyttöä valokuvauksen yhteydessä. tämän perusteella voi ymmärtää myös sen, miksi märkien hiusten tummeneminen on paljon selvemi ilmiö vaaleissa kuin tummissa hiuksissa. 

Nämä suorakaiteet absorboivat ja heijastavat valoa aina samassa suhteessa viereiseen suorakaiteeseen nähden. Siis jos merkinnällä  0.1 heijastuminen tai oikeammin sironta olisi 100%, niin 0.4:llä se olisi 50% , 0.7:llä  25% ja lopulta 2.2:lla 0,8%. Silmä kokee kuitenkin tummuuseron suorakaiteiden 0.1 ja 0.4 välillä paljon suurempana kuin kuin saman suhteellisen eron suorakaiteiden 1.9 ja 2.2 välillä. Silmämääräisesti onkin vaikea erottaa tummuuseroja suorakaiteissa 1.6, 1.9 ja 2.2. Niin originaalissa kuin tässä siitä otetussa valokuvassa.  Kun vesi hiuksissa tummentaa hiuksia suunnilleen samalla prosentilla hiusten tummuudesta riippumatta, niin silmälle näkyvä vaikutus on vaaleissa hiuksissa paljon suurempi. 


Laitetaan vielä asiaan löyhästi liittyen Aki Sirkesalon veto Punatukkainen. Kunnianosoituksena sekä kaikille punapäille ja etenkin Akille, jonka traagisesta kuolemassa tsunamissa tuli juuri kymmenen vuotta täyteen. 

Saturday, 24 January 2015

M. A. slår olkinukkeja fast



Wikipedia tietää

"Olkinukke tai olkiukko (engl. straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun, jotta toinen joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus.

Argumentointivirheen perusmalli:
A:lla on mielipide X.
B esittää mielipiteen Y (joka on vääristelty "olkinukkeversio" X:stä)
B hyökkää mielipidettä Y vastaan.
Siispä X:n täytyy olla väärin.

Termi on suora käännös vastaavasta englanninkielisestä ilmauksesta, joka merkitsee 'linnunpelätintä', tai asiayhteyteen sopivammin käsiaseistetun jalkamiehen korsista rakennettua harjoitusvastustajaa."

Minusta toimittaja Minna Rosenström rakentaa tässä Opettaja-lehdessä numerossa 1/2015 olleessa jutussa muutaman sopivan olkinuken, joita M. A. Nummisen on sitten helppo "att slå fast".

Finnar behöver nästan aldrig använda svenska.

Svenska är ett alldeles otroligt nyttigt språk. Framför allt blir kontakten till svenskar, norrmän och danskar tätare och personligare på svenska än på engelska. Dessutom talar våra grannar ofta bättre engelska än oss.

Mainoksissa käytetään ylisanoja.  "Orange Caren Baba De Caracol Skin Renewal Cream  on aivan uskomattoman tehokas kasvovoide." (Todellinen mainos) "Svenska är ett alldeles otroligt nyttigt språk."  Niillä ei pyritäkään totuuteen, vaan retorisesti vakuuttaan kuulija tai lukija tuotteen erinomaisuudesta, etenkin muihin vastaaviin verrattuna.  Minusta kunnollinen medialukutaito on kansalaisille monin verroin hyödyllisempää kuin usean kielen osaaminen. Jos ei osaa asettaa lukemaansa tai kuulemaansa oikeaan kontekstiinsa, niin on ihan sama, kuinka monella kielellä ymmärtäisi lauseissa peräkkäin olevat sanat.

Jokainen tanskalaisten kanssa ruotsia puhunut tietää, että keskustelua ei voi millään mittapuulla kutsua toinen toistaan hyvin ymmärtäväksi. Suomenruotsalaiset tuttavani ovat kertoneet, että heillä on suuria vaikeuksia ymmärtää jopa skånen murretta, tanskasta nyt puhumattakaan. Se on tavalliselle suomenruotsalaiselle puhuttuna yhtä käsittämätöntä kuin Närpiön ruotsi.

Det är helt galet att läsa svenska, eftersom Sverige är ett så litet språkområde.

Det är hur som helst bra att kunna grannspråket. Jag önskar att vi finländare också skulle lära oss estniska och ryska.

Hyvin harvat tähän kielikeskusteluun osallistuneista ovat väittäneet ruotsin kielen opiskelun sinänsä olevan pähkähullua. Opiskelevathan ihmiset mitä kummallisimpia asioita sekä huvikseen että myös hyödykseen.  Ihan yhtä hyvin voisi väittää jääkiekon kuulumisen koululiikunnan "oppiaineisiin" olevan aivan hullua, koska jääkiekko on globaalisti niin pieni urheilumuoto. Pesäpalloa nyt ei kehtaa edes mainita tässä yhteydessä.

Numminen vastaa minusta ihan fiksusti. Olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan. Vastauksellaan hän vain samalla ikään kuin myöntää kysymyksen perusteluineen olevan relevantin.  

Det är att tvinga barn att läsa ett språk som inte intresserar dem.

Intresse – eleverna är ju ointresserade av de flesta skolämnena. Och fast man inte ska ställa ämnen mot  varandra, så tror jag att de flesta har större nytta i livet av till och med små kunskaper i svenska än av algebra.

Vapaan kasvatuksen idea, jossa lapsi itse saa päättää, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä, lienee haudatta Summerhillin myötä. Harvat asiat ovat niin mustavalkoisia, että niiden voidaan katsoa olevan "ingen idé". Jopa niin hirvittävässä tapahtumassa kuin toisen maailmansodan holokaustissa oli tiettyä ideaa, kun sitä katsotaan sopivan intressijoukon näkökulmasta.

Barnen har idag sämre språkkunskaper än förr och ”tvångssvenskan” gör saken ännu värre.

Vi lär oss alla språk av tvång. Släktforskning är finländarnas största intresse efter motions-idrott. Över en miljon mänskor håller på med släktforskning. Alla uppgifter i exempelvis gamla kyrkoböcker är på svenska. Det skulle vara ett himmelens arbete att som 40-åring börja lära sig svenska från grunden om svenska inte hade varit obligatoriskt i skolan. Också lite svenskakunskaper är till hjälp när man börjar släktforska.

Käsite tvångssvenskan eli pakkoruotsi  lienee niitä typerimpiä vetoja vapaampia kielivalintoja peruskoulussa vaativien puolelta. Kielikysymys on arka haava ja sen sorkkiminen pakkoruotsin kaltaisilla negatiivisia tuntemuksia aiheuttavilla ilmaisuilla ei varmaan ole rakentavaa.  

Sen sijaan väite sukututkimuksen olevan merkittävä harrastus suomalaisten keskuudessa tuntuu minusta aika yliampuvalta. Lienee aika lailla eri asia olla kiinnostunut esivanhemmistaan kuin harrastaa aktiivisesti sukututkimusta. Edelleen Wikipedian mukaan "Pidemmälle vietynä sukututkimus vaatii huolellista paneutumista, sillä vanhojen asiakirjojen käsiala voi olla hankalalukuista ja kieli vanhaa virkamiesruotsia, latinaa, saksaa tai venäjää."

En osaa millään pitää  sukututkimusta relevanttina argumenttina ruotsin kielen hyödyllisyydelle, etenkään en sen opiskelun pakollisuudelle. Tämän perustelun edessä minulle tulee suunnilleen yhtä epäuskoinen olo kuin erään tuttavani argumentista. "Ruotsin kielen opiskelu on hyödyllistä. Voi mm.  ostaa silakkamarkkinoilta saaristolaisten tuotteita heidän omalla äidinkielellään." Sikäli kun minä olen paikalla ollessani pannut merkille, niin ei potater och strömming ole jäänyt kertaakaan myymättä siksi, että ostaja ei olisi osannut ruotsia.

Eleverna skulle vara ivrigare att lära sig svenska ifall det skulle vara ett frivilligt  ämne.

Det är ganska sällsynt med iver att studera, framför allt hos pojkar. Antagligen skulle mer än hälften av pojkarna låta bli att gå i skolan om vi inte hade läroplikt. Så en annan synvinkel; ingen vågar ens föreslå att matematik ska vara ett frivilligt ämne i skolan!

Tuskin minkään oppiaineen positiiviseen opiskelumotiiviin vaikuttaa sen vapaaehtoisuus. Aine joko kiinnostaa tai ainakin sen kokee itselleen hyödylliseksi riippumatta siitä, onko se vapaaehtoista tai pakollista. Korkeintaan pakollisuus saattaa aiheuttaa vastareaktion. Presidentti Kekkonenkin laiminlöi silloisia pakollisia venäjän kielen opintojaan lähinnä poliittisena protestina. Asia, jota hän kertoi myöhemmin katuneensa.

Jos koulunkäynti herkkua olisi, niin herrat sitä tekisivät. Tosin herraksi pääseminen ilman koulunkäyntiä lienee aika vaikeaa.  Olettaisin jopa suurimman osan pojistakin ymmärtävän, että koulunpenkillä istuminen on sittenkin tulevaisuuden kannalta hyödyllisempää kuin siellä perinteisessä pulkkamäessä laskettelu oppituntien aikaan. 

Jopa Teemu kävi peruskoulun loppuun asti.  Sitä paitsi Teemulla oli kolmannen luokan todistuksessa ruotsista ysi.  Jag bara undrar,  hur mycket tätare och personligare kontakter Teemu hade till svenska ishockeyspelare i NHL  på svenska än på engelska.



Matematiikan ja ruotsin vastakkainasettelu on minusta enemmän kuin keinotekoista. Jostain syystä M. A. vetoaa siihen jopa kahteen eri kertaan. Koulu kasvatustavoitteet ovat sekä elämää yleensä että jatko-opiskeluja varten.  Oppimisen keskiössä on tietysti luku- ja kirjoitustaito. Ilman niitä ura voi ureta korkeintaan urheilijaksi tai taiteilijaksi. Onhan niitä tietysti muitakin ammatteja, joissa vähemmälläkin opillisella sivistyksellä pärjää, mutta olkoot tässä mainitsematta.

Matematiikka on yleismaailmallinen oppiaine. Se on yksi kulttuurimme tärkeimmistä kulmakivistä.  Miten paljon ja millaista matematiikkaa pitäisi opettaa kaikille, siitä on taitettu peistä ja tullaan varmasti tekemään jatkossakin. Minulla entisenä matikan opena on siitäkin omat näkemykseni, jotka eivät kaikilta osin ole ihan 1:1 virallisten opsien kanssa. Niistä ehkä joskus myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan tämän haastattelun kaltaisen artikkelit tekevät minut sekä surulliseksi että antavat epäuskoisen olotilan. Miksi ruotsin kieltä, jonka olemassa oloa ja jokaisen suomalaisen mahdollisuutta opiskella  halutessaan sitä pitää puolustella näin idioottimaisin argumentein?  Ainakin minä koen, että näillä argumenteilla minua pidetään itsekin idioottina.

Maa, jossa merkittävän kielivähemmistön asema on hoidettu vähintäänkin mallikkaasti, voisi toimia esimerkkinä muille kieliriitojen repimille valtioille. Nykyinen RKP:n johdolla syviin menneisyyden poteroihin kaivautunut kielipolitiikka kuitenkin lietsoo enemmän kielivihaa kuin hieroo kielirauhaa.  Minusta täysin tarpeettomasti. Numminen ei ole tässä "den språkliga brobyggaren" vaan pikemminkin "den språkliga bronedbrytaren".

ps.  Kommenttiin liittyen.

https://www.youtube.com/watch?v=zAkUWHL0MEA

Friday, 16 January 2015

Uutta matikkaa ja sumeaa logiikkaa


Kuva: YLE

Guggenheimissa alkaa olla taas sellaista mukavaa pöhinää, joka suorastaan huutaa poikkitieteellistä kommenttia soppaa hämmentämään. Yle julkaisi uutisen tekemästään kyselystä Helsingin kaupunginvaltuutettujen tämän hetkisistä kannoista Guggenheim museoon  tai näyttelyhalliin, mikä se tosiasiassa tulisi olemaan

Guggenheimin pää-äänenkannatta Hesari teki jutun arkkitehtikilpailun finalisteista. Näiden mukaan  kiihkeä keskustelu  museosta ylipäänsä ja etenkin sen rahoituksesta on vain merkki  Suomen demokraattisuudesta. Juttu oli täynnä korkealentoista ja enemmän kuin ylätasoista mitäänsanomattomuutta, kuten tässä yhteydessä kilpailijoiden pitää esittääkin. Silmiini pistikin lähinnä alla oleva lukijan kommentti.

"Tässä kaksi kulttuuria puhuu toistensa ohi ymmärtämättä mistä on kyse. Hyökkäys Guggenheim museota vastaan Suomessa on muistuttanut enemmän venäläistä tai islamistista´´ keskustelua´´. Se ei tosiaankaan ole ollut merkki demokratiasta, vaan surullinen muistutus 70 luvun poliittisesta propagandasta, jossa tosiasiat haudataan populistisen kiihkon alle.

Surkuhupaisaa oli katsoa miten esimerkiksi torstaina Ylen uutiset onnistuivat tulkitsemaan museo kyselynsä tuloksen museohankkeen vastustuksen kasvuksi. Kyselyssä vain 14 valtuutettua 68 sta vastanneesta vastusti museon rakentamista. Suurimalle osalle se kelpasi vaihtelevin ehdoin. Kun asiasta on ainoan kerran äänestetty Hkin kaupungin hallituksessa 8 vastusti ja 7 kannatti. Vastustus on näiden lukujen mukaan vähentynyt aika selvästi, mutta Ylen mukaan tutkimus osoitti vastustuksen lisääntyneen ja julisti hankkeen jo / taas kaatuneeksi. Hyvin on opeteltu todellisuuden tulkintaa itäisestä naapurista."

Ihan uutta matematiikkaa ja siinä sivussa sumeaa logiikkaa.

Ehdoton EI 14
Vain yksityisellä rahalla 25. Todellisuudessa toteutumaton vaihtoehto. Jopa Ari Lahti myöntää tämän.
Siis de facto EI 39

Ehdoton KYLLÄ  6
EOS 10
Yksityistä ja yhteiskunnan rahaa 13
Näistä siis Guggenheimin kannalta parhaassa tapauksessa KYLLÄ 29

Ojalan ja kaikkien muiden mahdollisten laskuoppien (tietenkin Guggenheimin ja Alepan pois lukien) mukaan vastustus on kasvanut sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Sitä paitsi keväällä 2012 äänin 8-7 kaupunginhallituksessa kaatuneessa esityksessä ei ollut kyse Guggenheimin kannatuksesta tai vastustuksesta, vaan siitä, hyväksytäänkö Guggenheimin kanssa tehtävä sopimus niillä ehdoilla, jotka siinä olivat. 

Ne olivat niin pöyristyttävän huonot ja niin epärealistisin perusteluin, että minusta puoltoäänten antajat olisi pitänyt asettaa joko syytteeseen kaupungin edun vastaisesta toiminnasta tai ainakin mielentilatutkimukseen. Uusi sopimusehdotus on ihan sama pienin kosmeettisin muutoksin. Perusteluissa jo ennestään täysin ylimitoitettua kävijäennustetta on hilattu vielä korkeammaksi.

ps. 17.1.2015

Poikkitieteilijän ilme, kun hän kuulee Suomen raharikkaiden kustantavan Guggenheimin.

Sunday, 11 January 2015

Halla-aho ja Charlie Hebdo


Kuka tai mikä ei kuulu joukkoon? Ja miksi?

Mikä yhdistää Jussi Halla-ahoa ja Charlie Hebdon toimittajia ja pilapiirtäjiä? Kaikki ovat saaneet tuomion islamiin kohdistuvasta satiirista. Tuomioiden kovuudet ei tietenkään olleet enää millään mitarilla tasamittaiset. Halla-aho sai sakot ja samalla julkisuutta nousta eduskunta- ja eurovaalien ääniharavaksi. Charlie Hebdon toimittajille ja piirtäjille langetettiin kuolemantuomio ilman oikeudenkäyntiä.

Tiedän, että tästä bloggauksesta ei minun Some-piirreissäni juuri peukkuja nouse. Ehkä se pitääkin kirjoittaa juuri siksi.

Teksti, josta Halla-aho sai tuomionsa, oli satiiria. Jos joku ei ymmärrä sitä satiiriksi, niin häneltä puuttuu kokonaan kyky nähdä asiat kontekstissaan. Sinänsä ei mitenkään kovin harvinainen ominaisuus. Oliko se hyvää ja osuvaa satiiria, siitä ei voidaan olla eri mieltä. Minusta se ei ollut, mutta selkeästi se osui ja upposi kohteeseensa - useampaankin. Seurauksena siis oli jo edellä mainittu tuomio ja jos nyt ei äänikuninkuutta, niin perintöprinssiys kuitenkin.

Halla-aho haastoi siinä sivussa myös maallisen esivallan, joka ottikin haasteen vastaan ja selkeän kotikenttäedun turvin pisti Halla-aholle 6-0 turpaan. Charlie Hebdon toimitukseen Kalasnikovit kourassaan tunkeutuneet terroristit ohittivat maallisen esivallan käytänteisiin liittyvät muotoseikat kokonaan ja edustivat niin sanotusti korkeemman kättä, nyrkkiin puristettua.

Charlie Hebdon verilöyly on tuomittu laajalti ja se on selvästi yhdistänyt ihmisiä puolustamaan sananvapautta. Tosin samaan hengenvetoon on ehditty toteamaan, että Suomessa ranskalaisen satiirilehden kirjoitukset ja piirrokset olisivat johtaneet  Suomessa ainakin päätoimittajan syytettyjen penkille.  Ainakin, jos oikeuslaitos olisi pysynyt linjassaan.

Halla-ahon saadessa sitä mitä oli tilannutkin, sanavapauden puolustajat olivat pääsääntöisesti hiljaa ja katselivat vihellellen muualle. Jos jotain kommenttia tulikin, niin sen sisältö oli samaa kuin sanavapausjärjestön PEN:in silloisen johtajan Jarkko Tontin: "Niin tärkeä ihmisoikeus kuin sanavapaus onkin, täytyy harkita ja punnita kommentteja."

Aika erikoinen lausunto sananvapausjärjestöltä ja erityisesti Jarkko Tontilta, jonka omaan tavaramerkkiin on kuulunut sanoa ensin ja miettiä vasta sen jälkeen.  Minusta tässä ollaan yhdessä tämän asian monista ytimistä. Kyvystä ainakin sietää sitä, että jotkut ajattelevat asioista toisin kuin minä ja sanovat sen jopa ääneen. Minusta on aika kaksinaismoraalista olla julistamassa sananvapauden olevan ehdoton ihmisoikeus, etenkin Ranskassa, mutta kotimaassa minua ärsyttävien tyyppien olisi syytä ymmärtää, että minun kanssani eri mieltä oltaessa täytyy harkita ja punnita kommentteja.  Tai muuten tulee penalti  - olisi varmaan entinen tuomari todennut. Jääkiekkoerotuomari. 

Wednesday, 7 January 2015

Elementary, my dear Watson



 Paremman tekemisen puutteessa pohdiskelin, milloin Googlen ilmakuva tiedekeskus Heurekasta on mahdollisesti otettu.

Vuosi oli helppo. Kuvassa näkyy radan  puoleisella seinustalla Body Worlds -näyttelyn juliste, joten vuosi on 2013. Vuodenaikakin on ilmeinen. Aurinko on juuri varjojen mukaan juuri ylittänyt etelän, joten kesäaikaa käyvät kellot näyttävät noin 13:30. Vierailijoiden parkkipaikalla on puolitäyttä, mutta heurekalaisten parkkipaikka on lähes tyhjä. Viikonpäivä on siis joko lauantai tai sunnuntai.

Varjojen pituutta on vaikeahko arvioida, mutta arvioin kuitenkin varjojen pituuden olevan suuremman kuin ne synnyttäneiden kohteiden korkeuden. Siis  Auringon korkeuskulman olevan jo selvästi alle 45 astetta. Kun vielä otetaan huomioon puiden aika syvä vihreys, niin veikkaisin kuvan ottohetken olevan viikonlopun päivä vuoden 1013 elokuun  lopussa klo 13.30.

Sen jälkeen googlasin, löytyykö jokin konsti selvittää Googlen ilmakuvien ottamisen ajankohta. Löytyihän sieltä. Ne voidaan selvittää Google Earthin avulla, joten latasin sen. Siinä ilmakuvaa voidaan vielä pyörittää siten, että varjojen pituutta on helpompi arvioida. Arvioin Auringon korkeuskulman olevan noin 40 astetta, eli tosiaan oltaisiin elokuun lopussa. Tätä arviota tosin auttoi se, että kuvan alareunassa oli kuvauspäivä. Se oli sunnuntai 25.8.2013.



Olisin tietysti voinut lähteä heti selvittämään päiväystä googlaamalla, mutta pieni aivovoimistelu pitää mielen virkeänä ja sitä paitsi sain onnistumisen iloa. Salapoliisityöni tulos oli niin oikea kuin se kuvan perusteella ja minulla olevin tiedoin oli mahdollista. Voisin jopa kertoa herra Googlelle kuvan ottamisen kellonajan. Sitä kun ei oltu merkitty kuvaan. 

ps. 11.1.2015



Kun tähän tuntuu olevan mielenkiintoa, niin pari kuvaa vielä. Hiekkaharjun vesitorni. Netin tietojen mukaan sen korkeus maanpinnasta on  noin 50 metriä. Tarkkuus riittää hyvin tähän. Katon varjo on aika lähellä kavaljeeriperspektiivistä kuvausta siten, että auringon suuntaa vasten kohtisuoraan kuvautuva varjo on yhtä pitkä kuin varjon aiheuttaja. Tässä kuvassa katon läpimitta punaisten viivojen suunnassa.

Kuvassa katon varjon läpimitta on todellisesta perspektiivistä johtuen vihreän viivan verran lyhyempi kuin katon läpimitta.  Punaisten viivojen pituuksien suhde on 1,12. Laskelman karkeasta luonteesta johtuen voidaan oikaista vähän ja muodostaa yhtälö, josta kuvauskorkeus maahan nähden voidaan ratkaista.

x/(x-50) = 1,12, josta edelleen pyöristäen

x = 450 metriä

Netissä hieman hajallaan löytyvien tietojen mukaan ilmakuvat on otettu noin ½ kilometrin korkeudelta, joten saamani tulos on suuruusluokaltaan sopusoinnussa tämän tiedon kanssa.

Kuvan alareunassa oleva silmänkorkeus on kuvaa zoomattaessa oleva suhteellinen korkeus. Se ei kerro mitään kameran korkeudesta kuvaa otettaessa.


Kopioin vielä varjon katon päälle. Perspektiivistä johtuen katon muoto ja varjon muoto eivät ole ihan samat, mutta varjon pienemmyys tulee selkeästi havainnollistetuksi. Koko jutun ideahan on siinä, että näillä päästään käsiksi suuruusluokkiin, mikä on ymmärtämisen kannalta yleensä paljon oleellisempaa kuin tarkat arvot. Insinöörien laskelmat ovat sitten eri asia. Niissä ei suurusluokkien tarkkuudella pärjätä.


Ihmisten pituuksista arvioiden Heurekan pohjoispään korkeus voisi olla noin 8 metriä. Kun aloituskuvasta mitataan katon reunan ja sen varjon pituuksien suhde, niin minä sain tulokseksi 1,015. Yllä olevan laskua käyttäen tästäkin saadaan kameran korkeuden suurusluokaksi ½ kilometriä.



Asiasta kolmanteen. Hyvä esimerkki eri kuvien yhdistelystä on tämä Tikkurilantien ja Talvikkitien välinen risteys. Talvikkitien itäpuolella olevat talot on kuvattu idän suunnasta, länsipuolella taas lännen suunnasta.


Kuvien yhdistäminen ei ole onnistunut ihan saumattomasti, vaan Talvikkitielle on sen seurauksena ilmetystynyt ylimääräinen keskikaista. Varjojen kulman avulla voidaan arvioida, kuinka pitkä aikaväli kuvien ottamisen välillä on ollut. Kuvassa on korostettu punaisilla linjoilla saman pylvään varjojen suuntien kuvassa. Niiden välinen kulma on noin 6,5 astetta. Kun Auringon paikka muuttuu vaakasuorassa suunnassa 15 astetta tunnissa, niin jakolaskulla kuvien ottamisen väliseksi ajaksi saadaan noin 25 minuuttia, eli suuruusluokkana ½ tuntia.


Tässä ollaan lähestymässä Malmia mereltä käsin. Katajanokka jää vasemmalle, oikelta tulee esiin Hylkysaari ja Korkeasaari.  Ei tässäkään kovin korkealla olla, pitänee kysyä pilotilta. Veikkaisin paria sataa metriä. Pienkoneesta suoraan alaspäin otettavat kuvat ovat sen verran hankalia, että joudutaan tyytymään näihin sivumaisemiin.


Laitetaan nyt vielä tämäkin referenssin vuoksi Hubblen juuri ottama kuva Andromedaan galaksista. Originaalikuvan koko on 4,3 GB, joten ihan hitailla yhteyksillä ei kannata lähteä latailemaan. Ei ainakaan, jos on kiirus sen suhteen.

Eipä näy kuitenkaan yhtään autoa Hubblen kuvassa, vaikka bittejä riittää.

ps. 13.1.2015


Käydessäni meni tämän Tikkurilantien ja Talvikkitien risteyksessä olevan talon ohitse ja nappasin siitä valokuvan. Talon pääty on kuvasta mittaamalla lähestulkoon neliön muotoinen. Kuva on otettu niin kaukaa, että parallaksivirhe on varsin vähäinen ja seuraavan laskelman kannalta epäolennainen.

Sama talo näkyy myös Googlen kartassa. Kun kuvasta mitaten katon lyhyemmän sivun suhde korkeuteen on 0,35, niin varsin yksinkertaisella trigonometrisella laskulla saadaan ilmassa olevan kameran olevan nin 70 asteen korkeuskulmassa tähän taloon nähden. Jos vielä oletetaan kameran olevan edellä lasketussa noin ½ kilometrin korkeudessa, niin kameran ja talon välinen vaakasuora etäisyys on noin 200 metriä. Kun tämä talo on otettu karttaan eri kuvasta kuin tien toisella puolella oleva talo, niin tästä voidaan päätellä, kuinka kaukana lentolinjat voivat olla kartoitusta tehtäessä. Siis teoreettiseti  korkeintaan 400 metriä. Kun yhdistelmäkuvien on oltava vähän päällekäinkin, jotta ne voidaan yhdistää, niin veikkaisin 300 metriä olevan lähempänä totuutta.


Tämän kaavakuvan avulla voidaan laskea korkeuskulma ja siitä edelleen ½ kilometrin korkeudella olevan lehtokoneen tai helikopterin vaakasuora etäisyys. Jätän laskut epäilevän lukijan tehtäväksi. Yksinkertaista koulutrigonometriaa. Korkeuskulma ei ole kaavakuvassa oikeassa suhteessa. 

Tuesday, 6 January 2015

Timo



Kuvahaku nimellä "Timo" antaa ensimmäisenä tämän kuvan. Timo on ainakin espanjaksi ja portugaliksi kateenkorva. Se on muuten ruoka-aineena aivan turhan aliarvostettu sisäelin. Olen syönyt sitä ravintola Sea Horsessa,  jossa se näkyy olevan vieläkin listalla

Wikipedia tietää.

"Timo on miehen etunimi. Timo on lyhentymä kreikkalaisesta nimestä Timotheus (timao "kunnioittaa" theos "jumala") , joka merkitsee 'Jumalaa kunnioittavaa'. Nimestä esiintyy Suomessa myös muunnos Timi.

Suomessa nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882–1883 ja Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Timo on edistänyt nimen käyttöä. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908, Timi vuodesta 2010. Molempien nimipäivä on 9. toukokuuta. Timo-nimen suosio oli suurimmillaan 1950–1960-luvuilla.

Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Timo nimen on saanut Suomessa 58.836 miestä ja alle viisi naista."

Yhtään naispuolista Timoa ei ole tullut vastaan, vaikka niitä tilaston mukaan on ainakin annettu "alle viisi" kappaletta. Nykyisen etunimilain mukaan Timo nimen antaminen naiselle ei liene enää mahdollistakaan.

Vaikka pidän itseäni uskonnottomana, niin toisen ihmisen uskonnollista vakaumusta haluan kunnioittaa niin pitkälle, kun se pysyy hänen omana vakaumuksenaan.  Siksi jopa "Jumalaa kunnioittava" ei ole minusta mitenkään poissuljettu tulkinta minusta Timona. Tosin jos ja kun joku on sitä mieltä, että muiden pitää tanssia hänen uskonnollista vakaumustaan soivan pillin mukaan, niin minun karvani nousevat pystyyn. Kuten tämän blogin lukijat ovat varmaan panneet merkille.

Nomen est omen. Jos jonkin ominaisuuden toivoisin jotenkin kuvaavan Timo nimisiä henkilöitä, niin olkoot se sitten peräänantamattomuus, tiukan paikan tullen. Tuleen ei pidä jäädä makaamaan ja aina on olemassa vielä yksi keino, eikä se ole edes viimeinen. Ssiis eteenpäin Sauna-Timon viitoittamalla tiellä! 

Timo on ollut monen fiktiivisen hahmon nimi.  Jukolan Timo lienee näistä tunnetuin. Hänhän oli Laurin kaksoisveli. Oma toinen nimeni on juuri Lauri. Kun se tuli varmaan isoisän peruja, niin olen mieltänyt saaneeni  Timo nimen näin kautta rantain Seitsemän Veljeksen kautta. Kysyin tätä kerran vanhemmiltani, mutta vastaus oli sen verran epämääräinen, että lopullista vastausta siihen en saanut. Nyt tämän tiedon selvittäminen ei ole enää mahdollista.

Minulle ei ole myöskään selvinnyt sanonnan "yön timo" etymylogia. Sehän tarkoittaa tummaihoista henkilöä ja sitä käytetään usein sanan "neekeri" sijasta. En oikein osaa mieltää, miksi yön timo olisi sanana jotenkin vähemmin leimaava kuin neekeri. Harvat sanat itsessään ovat leimaavia tai loukkaavia,. Se, millä mielellä ja missä yhteydessä ne esitetään ratkaisee niiden loukkaavuuden. Kaimapoika Soiniakin kuulemma kutsutaan tällä nimellä piireissä, joiden mielestä Soini ei ole tarpeeksi tiukka maahanmuuttoasioissa

Eräässä sadussa, jonka nimen olen unohtanut, ilkeä peikko tai menninkäinen arvuutti nimeään tytöllä. Kolme kertaa sai arvata. Jos ei arvaa, niin peikko tekisi jotain ilkeää, jos arvaisi, niin jättäisi tekemättä.  Tarkemmin en muista sadusta muuta kuin sen, että peikko paljasti nimensä hokemalla "On mulla helppo nimi, nimeni on Timi". Tyttö kuuli sen sattumalta ja lopulta peikko hyppäsi harmissaan koskeen, kun metkut olivat menneet pieleen. Jos joku tunnistaan tarinan, niin olisi mukava kuulla, missä kirjassa tämä satu on.

Wikipediassa on myös lista tunnetuista kotimaisista ja ulkomaisista Timoista. Pikaisen analyysin perusteella noin puolet näistä on urheilijoita ja näistä puolet kuuluu ainakin minulle kategoriaan: "Never heard". Nähtävästi urheilijalle kynnys olla Wikpediaan pääsevä tunnettu on aika alhainen.

Timo Suvantoa siellä ei ole. Nyt en tarkoita itseäni, vaan tunnettua pohjalaista kuvanveistäjää.  Pidän häntä paljon merkittävämpänä henkilönä kuin monia nyt listalla olevia kolmosdivarin sählyn pelaajia. Eikä se johdu suinkaan täyskaimaisuudesta.

Timoilla ei ole samanlaista yhdistystä kuin vaikka Markkujen Markku-liitto, joka pitää päivänsä yleensä joko Noormarkussa tai Söörmarkussa. Timojen yhdistys voisikin kokoontua Ranuan Portimossa, jossa on tilaisuuteen sopiva lomakeskus Portimo.

Toinen mahdollinen Timojen yhdistyksen kokoontumispaikka voisi olla Lontoossa oleva ravintola Timo. Timo nimisiä ravintoloita löytyy muualtakin ympäri maailmaan, joten ei tarvitsisi kokoontua aina samassa paikassa, mutta kuitenkin pitää jotain perinteitä kunniassaan. 



Timo on timjami italiaksi. Joten aika moneksi meistä Timoista on. 


Meinasi kokonaan unohtua. Onhan Timo vielä perunakin. Kuvan tunnistusrivissä oikeanpuoleisin. Yleensä ensimmäisenä myyntiin tuleva varhaisperuna. Jää sitten ainakin hinnassa Siiklin alapuolelle. Minusta kuitenkin ihan kelpo peruna muunkin kuin nimensä perusteella.

Monday, 5 January 2015

Pikkuveli valvoo



 
Vallan vahtikoirien oikean laidan räksyttäjä Ilta-Sanomat julkaisi 4.1.2015 verkkosivuillaan tämän merkittävän uutisen. Uutiseen liittyi yllä oleva lukijan lähettämä kuva. Siinä näkijä missä lukija.

 Uutinen sai minut pohdiskelemaan, miksi ja miten tähän on tultu. Valokuvauksen eri osa-alueista juuri lehtikuvaus on suurimmassa kriisissä. Lehdet irtisanovat väkeä ja ensimmäisten lähtijöiden joukossa on juuri  valokuvaajat.

Olen sanonut tämän ennenkin, eikä mielipiteeni ole muuttunut. Suurin syy tähän on valokuvauksen tekninen kehittyminen. Harva sellainen asia, jota myös ammattina harjoitetaan, on yhtä helppoa ja halpaa kuin lehtikuvan ottaminen ja toimittaminen lehden toimitukseen. Varsinkin, kun verrataan aikaan vain noin 10-15 vuotta taaksepäin.

Oletetaan, että 15 vuotta sitten tavallinen Matti tai Maija Meikälinen olisi sattunut niin merkittävän ilmiön todistajaksi, kuin koiran kuvion ilmestymisen pirtelöastian reunaan. Miten hän olisi päässyt kertomaan koko lehtiä lukevalle Suomen kansalta tästä ihmeestä?

Ensinnäkin hänellä olisi pitänyt olla käsillä kamera. Suurella osalla meikäläisistä homma olisi kaatunut alkumetreillä, ainakin silloin, kun olisi havaittu, että kamerassa ei ole filmiä.

Jos nyt kuitenkin oli ja kuva saatiin otettu, niin entä sitten? Luultavasti kuva oli rullan alkupäässä ja rulla pitää räpsiä loppuun, jotta kuvat kehtaa laittaa kehitykseen. Jos on oikein kuumeinen kiire, niin ne saattoi viedä tunnin kehitykseen, josta  nippu kymppikuvia solahti käteen tunnin, viimeistään parin kuluttua.

Vielä kuvalla oli pitkä matka kuljettavanaan, ennen kuin se olisi lehdessä painettuna.  Ei kun kuva kirjekuoreen, postimerkit päälle, lehden osoite jostain selville ja kuori postilaatikkoon.

Kirje tulee toimitussihteerin pöydälle. Sisällä on värikuva, joka on niinkin tuore kuin parin päivän takaisesta tapahtumasta. Toimitussihteeri miettii noin sekunnin verran, kannattaisiko kuva laittaa skannattavaksi ja värieroteltavaksi, jotka kumpikin ovat turkasen kallista puuhaa. Lopputulos on: ei kannata. Toimitussihteeri kurkistaa vielä kuoren sisälle. Onko siellä postimerkein varustettua palautuskuorta? Ei ole. Toimitussihteeri heittää kuvan kuorineen roskakoriin.  Matti tai Maija Meikäläisen vaivannäkö ja kaikkineen noin 50 markan (eletään vuotta 2000, eli markka-aikaa) kulut ovat menneet täysin hukkaan.

Associated Press Corporate Archives


Andy Scott/Staff Photographer

Ylemmässä kuvassa lehtikuvaaja varusteineen lähdössä keikalle vuonna 1988. Alemmassa kuvassa telefoto-laitteisto (vähän vanhempaa mallia), jollaisella kuvat voitiin lähettää suoraan puhelinlankoja muöten toimitukseen. Kunhan ne oli ensin kehitetty ja vedostettu. Vuoden 1988 laitteisto oli siinä mielessä jo edistyksellinen, että sillä voitiin kuva lähettää negatiivista, ei tarvinnut enää vedostaa positiivia.

Wannabe lehtikuvaaja lähdössä keikalle 70 euron kuvaus- ja kuvanlähetyskalustonsa kanssa vuonna 2015. Kädessään olevalla laitteistolla hän saa parempia, halvemmalla ja nopeammin kuvia lehteen kuin vuoden 1988 lehtikuvaaja mukanaan raahaamallaan arsenaalilla. 

Siirrytään ajassa 15 vuotta eteenpäin. Alku on sama, pirtelöön ilmestyy on kummallinen koiraa muistuttava kuvio. Maija tai Matti Meikäläinen ottaa kännykän kamerallaan kuvan pirtelöstä, kaivaa Ilta-Sanomien puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen ja laittaa kuvan saateteksteineen menemään. Puolen tunnin kuluttua kuva teksteineen on kaikkien ihmeteltävänä Ilta-Sanomien verkkoversion sivuilla.  Välittömät kustannukset ovat käytännössä nollassa.

Kun ammattilehtikuvaajan tärkein kilpailuetu, kuvan toimittamisen ja saattamisen painokuntoon vaivalloisuus ja kalleus on syöty, niin on selvää, että näillä markkinoilla ei voi pärjätä enää entisillä toimintatavoilla.

Asioilla tuppaa olemaan hyvä ja huonot puolensa. Huonoja puolia tässä eittämättä on se, että mediassa kuvien  määrän lisääntyessä ja julkaisukynnyksen varsinkin sähköisessä mediassa alentuessa aivan ala-arvoisten kuvien määrä on räjähtänyt käsiin. Lehtikuvaajien kannalta tietenkin töiden väheneminen tai ainakin palkkioiden pieneneminen on kirvelevää.

Toisaalta lehdistön perimmäinen idea on kansan tiedon tarpeen tyydyttäminen, ei jonkin ammattiryhmän hengissä pitäminen. Siitä, miten tarpeellista tietoa lehdet paperisina ja etenkin sähköisinä versioina levittävät, voidaan tietysti keskustella, mutta ei tässä ja nyt.

Niinpä olisi Merikukkakin päässyt tekemään syntiä salassa kaikelta kansalta, ellei demokraattinen tiedonvälitys olisi paljastanut

Lehdistö pitää itseään vallan vahtikoirana, eikä varmaan ihan ilman perusteita. Minusta toimittajien ja lehtikuvaajien käsitteen "demokratisoituminen" siinä mielessä, että nykyään suunnilleen jokaisella on potentiaalinen pressikortti hatussaan, lisää eikä vähennä tämän vahtikoiran pelotevaikutusta.  Eivät ammattitoimittajat ja -lehtikuvaajat voi olla joka paikassa kyttäämässä valtaa pitävien töppäilyjä. Vaikka en osaa oikein Seiskan kääk-juorusivua hirveän korkeassa kurssissa pitääkään, niin antaa se kuitenkin valtaa pitäville ajattelemisen aihetta. Pikkuveli valvoo.




Thursday, 1 January 2015

Journalistisen kokonaisuuden palkitseminen



Jore Puusa, Suomen lehtikuvauksen ärhäkkä vastarannan kiiski, on julkistanut "Kuvajournalisti 2014" kilpailun. Keskeisenä arviointikriteerinä ymmärtääkseni on se, miten hyvin valokuvat tukevat taitossa itse artikkelin sisältöä tai ainakin suunnilleen näin. Kokonaisuus ratkaisee.

Tässä olen Joren kanssa samaa mieltä. Olen useampaankin otteeseen arvioinut Lehtikuvaajien vuoden lehtikuvakisan satoa. Minusta on omituista, että siinä arvioidaan pelkästään täysin kontekstistaan irrallaan olevia kuvia, joista osaa ei ole edes koskaan julkaistu missään, saatikka että ne olisi julkaistu taitettuina printtimediassa.

Minä menisin vielä pidemmälle kuin Jore. Ottaisin mallia vaikka elokuvan Oscareista tai kotimaisista Jusseista, Venloista ja mitä kaikkia niitä onkaan. Niissähän on useita eri sarjoja. On sarjoja kokonaisuuksille ja sitten erillissarjoja. Kuten vuoden paras elokuva, paras ulkomainen elokuva, paras käsikirjoitus, paras elokuvamusiikki, jne.

Tässä skabassa sarjoja voisi olla vaikka paras lehtiartikkeli, paras taitto, paras teksti, paras artikkelin kuvitus, paras yksittäinen lehtikuva. Samat sarjat kotimaisille ja ulkomaisille reportaaseille, tiedeartikkeleille, jne.

Jos tässä ehdottamassani kilpailussa olisi sarja poikkitieteellisille artikkeleille, niin voisin jopa osallistua. Jos en muuten, niin joukon jatkona. Lehtiartikkeleita on viime vuonna syntynyt aika vähän, kun olen kirjoittamishampaan kolotuksen lääkinnyt tämän blogin avulla. Sen toimitussihteeri on sen verran löperö, että sille tuntuvat hölmöimmätkin ideat menevän lävitse.

Vuonna 2014 muistini mukaan tein vain kaksi lehtijuttua. Molemmat tilaustöinä. Toinen tilattiin lehdestä, toisen perimmäisen tilaajan nimi vilahtaa jutussakin. Viimeisin näistä oli jouluaattona Hesarissa ollut spekulaatio Betlehemin tähden astronomisesta alkuperästä. Jutun voi käydä lukaisemassa Hesarin sivuilta tai täältä korjaamattomana PDF-taittona.  Hesarin artikkeli on lyhennelmä täällä olleesta jutusta.


Jutussa ei ole yhtään valokuvaa. Pari kuvakaappausta tietokoneen ruudulta, yksi graafinen kuva ja yksi maalauksen repro. Joten tätä voisi arvioida ainoastaan sillä, miten hyvin taitto ja kuvitus tukee itse tekstiä.

Maalaus, joka on taittajan valinta, on tyypillinen kuvituskuva. Kuvan informaatioarvo on olematon ja se vie melkein kolmasosan käytetystä pinta-alasta. Minusta hyötysuhde on huono, mutta jollainhan lukija pitää imaista lukemaan tekstiä. Olen diletantti arvioimaan tässä taiton hyvyyttä, varsinkin kun omalle jutulleen on sokea. Kaavakuva ja kaksi kuvakaappauskuvaa ovat minun ideoimia ja kuvakaappaukset  jopa tekemiä, joten minun mielestäni ne tukevat hyvin tekstiä. Taitostakin annan kiitettävän arvosanan. Minusta se toimii. 


Ainoastaan aloituskuvan tilalle tarjosin yllä olevaa vaihtoehtoa. Se olisi sopinut minun mielestäni tekstiin paremmin. En ryhtynyt kuitenkaan siitä vääntämään kättä. Sitä saisi tehdä  sitten jatkuvasti. Kun muita ehdokkaita poikkitiedesarjaan ei toistaiseksi ole, niin tämä sijoittuu ihan kärkeen tai sitten jää toivottomasti viimeiseksi. Näkökulmakysymys. Kreditit kuitenkin Hesarin tiedetoimitukselle. Tämä juttu oli kiva tehdä ja minä olen lopputulokseen ihan tyytyväinen.

Toinen minulta tilattu juttu ilmestyi Matemaattisten aineiden opettajien lehdessä Dimensiossa, jonka toimitussihteerinä olen itsekin ainoinani ollut. Tämän jutun PDF-version voi käydä lukaisemassa täällä. Kun sekä teksti että kuvat ovat minun käsialaani, niin omasta mielestä ne tukevat toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ihan oikeissa kisoissa tätä tietysti arvioivat muut kuin asianosaiset.



Kun juttu on taitettu  viiden sivun mittaiseksi, niin kokonaisia aukeamia saa korkeintaan kaksi ja yksi sivu jää väistämättä yksinäiseksi. Nyt juttu oli taitettu pötköön siten, että se alkoi yksinäisellä sivulla ja sen jälkeen oli kaksi kokonaista aukeamaa. Ensimmäinen kokonainen aukeama näytti silloin yllä olevalta.


Minä olisin aloittanut aukeamalla ja päättänyt jutun yksinäiseen sivuun. Pelkästään siksi, että toinen aukeama olisi näyttänyt nyt tältä. Symmetria toimisi minusta tässä hienosti.

Pikku juttu. Lehden taittaja Jarkko Narvanne on kuitenkin tehnyt tässäkin jutussa varmaa työtä. Tällekin jutulle annan taiton  suhteen arvosanan 10-. Tekstiin ja kuviin olen itse tyytyväinen ja ne toimivat taitossa. Selvää on myös sekin, että itsenäisinä valokuvina ne ovat vaatimattomia. Ne ovat informatiivisia kuvituskuvia, sellaisia joihin minä olen erikoistunut ja joilla minä jopa saan ainakin osan elannostani.

Joren kisassahan näillä ei olisi mitään jakoa. Jo pelkästään sen vuoksi, että ne eivät ole lehden sivuilta otettua reproduktioita eli niissä ei sääntöjen edellyttämä rasteripiste näy. Tämä tietysti taas siitä syystä, että sitä ei ole.

Luottamus hyvä, kontrolli parempi, totesi jo Isä Aurinkoinen aikoinaan. En kuitenkaan voisi kuvitella juuri nolompaa tilannetta tässä kontekstissa (muutoin kyllä), kuin jäädä kiinni  Kuvajournalisti 2014 kilpailussa vilpistä. Että olisikin käyttänyt reprossa muuta kuvaa kuin itse jutussa ollutta tai että koko juttua ei ole lainkaan olemassa painetussa muodossa.

ps. Joku saattaa ihmetellä aloituskuvaa. Se on minun oma ehdokkaani yksittäiseksi vuoden lehtikuvaksi. Se noudattaa Lehtikuvaajien vuoden lehtikuva-kilpailun perinteitä. Sitä ei ole julkaistu muualla kuin tässä blogissa ja se ei aukea kuin sisäpiiriläisille. Kuvassa Matti J. Kaleva katselee purjeveneeksi kunnostamaansa satavuotiasta entistä luotsialusta Munteria. Olemme yhdellä kesän 2014 monista satavuotispurjehduksista, ja taivaalle tulivat enkelivalot kuin faksit entiselle tytölle. Pyytämättä ja yllättäen. Minun ansioni tässä oli olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli kurvailemassa Matin kanssaa peräprutkulla Munterin ympärillä oikeaa kuvakulmaa etsien. Niin, että saisin Matin, pulleat purjeet ja ja juuri parahultaisesti ilmestyneet enkelisäteet yhteen ja samaan kuvaan. Onnistuin, siksi tämä on ehdokkaani vuoden sovelletuksi lehtikuvaksi. Varsinkin kun varsinainen Vuoden lehtikuva-kisa on peruutettu.