Sähköpyöräisä

Kävin torstai-iltana Heurekassa ohi mennessäni ottamassa pari kuvaa blogiani varten. Takapihalla näin Heurekan pajassa työskentelevän Jarkko Salmen puuhailevan uuden sähköpyöränsä kanssa. Jäin vähäksi aikaa rupattelemaan Jarkon kanssa sekä pyörästä että hänen kommentista blogissani. Pyysin vielä luvan ottaa valokuvan hänen pyörästään ja sen perässä olevasta peräkärrystä.

Kuva jäi jotenkin pliisuksi, joten pyysin Jarkon itsensäkin vielä kuvaan. Myöhemmin latasin tässä ylimpänä olevan kuvan Jarkon FB-sivuille, me kun olemme FB-kavereita keskenämme.

Kuva näyttää saaneen runsaasti peukutusta FB-sivuilla. Suurin osa peukuista tulee varmaan Jarkolle itselleen, hän kun mukava ja positiivinen kaveri. Osansa saavat varmaan peräkärryssä olevat lapset ja varmaan sähköpyöräkin on kääntänyt jonkun peukkua hieman ylöspäin.

Nyt varoituksen sana kaikille tähän blogiin puskan takaa huuteleville. Aion kehua estottomasti omaa valokuvaani. Olen nimittäin varma, että jokin osa kuvan herättämästä positiivisesta mielestä johtuu kuvasta itsestään. Kerron, miksi ajattelen tässä näin olevan.

Vaikka moni ei sitä uskokaan, niin olen opiskellut muotokuvausta pariinkin tutkintoon asti alan parhaassa oppilaitoksessa VVI:ssä alan parhaan opettajan, Matti J. Kalevan opetuksessa. Eihän minusta muotokuvaajaa tullut, mutta eivät ne opit ihan hukkaankaan menneet. Samat visuaaliset säännöt pätevät kaikessa kuvauksessa. Kun niitä noudattaa, niin kuvat ovat keskimäärin ottaen paljon parempia kuin satunnaisesti näppäillen.

  

Osa tässä olevista elementeistä on harkittuja, osa tullut minusta riippumattomista seikoista johtuen. Ei sillä ole kuvan katsojan kannalta merkitystä. Hän katsoo kuvaa, ei mieti sommittelun ja valaistuksen yksityiskohtia. Niiden pitääkin olla tietyllä tavalla piilotettuna kuvaan viestin vahvistajana, ei kuvan viestin aihe.

Kolmiosommittelu, jossa yksi kolmion kärki osoittaa ylöspäin, vakauttaa kuvaa. Kuvassa kolmioelementit ikään kuin lepäävät enempi vähempi vaakasuorassa olevan sivunsa päällä. Tässäkin on kolme aika selkeää kolmiosommitelmaa. Kuva on luonteeltaan staattinen, joten kolmiot ovat kuvan perusluonnetta vahvistavia sommituksellisia elementtejä

1. Saman värin toistuminen isona ja pienenä luo kuvaan värillistä rytmiä. Se luo myös visuaalisen siteen isän ja vihreässä peräkärryssä olevien lasten välille.

2. Vaikka tausta on vähintäänkin sekava Heurekan takapihalla oleva seinämä, niin yksi pääkohteista, eli Jarkon kasvot irtoavat taustasta, koska kasvojen valopuoli on tummaa ja varjopuoli vaaleaa taustaa vasten. Tämä on kuvaajan (siis minun) tietoinen ratkaisu, en sattuman satoa.

3. Jarkko on kääntynyt kasvonsa siten, että varjopuolen poskelle syntyy klassinen valokolmio. Tämä on tietysti ihan sattuma. Kun kuvaus kesti korkeintaan viisi sekuntia, niin siinä ajassa ei kerkiä ottamaan jokaista yksityiskohtaa huomioon. Tämä menee siis täysin Jarkon tai sattuman piikkiin, saa ihan vapaasti valita.

4. Lapsien pienuus isän rinnalla korostuu, koska heistä näkyy vain auringon valaisemat kypäräpäät. Heidän olemassaolonsa on kuitenkin koko kuvan keskeinen juju, josta kuvaan liittyvä tarina lähtee liikkeelle. Millainen tarinasta tulee, se on jokaisen kuvaa katsovan mielikuvituksessa, mutta olen ihan varma siitä, että jokainen luo mieleensä ainakin pienen kertomuksen tämän kuvan perusteella.

5. Luonnonvalo on parhaimmillaan aamulla ja illalla auringon ollessa matalalla. Varjot eivät ole jyrkkiä. Tässä tapauksessa myöskään lasten päitä ei olisi saanut kunnolla näkyviin, jos aurinko olisi ollut korkeammalla. Nyt se on juuri oikealla korkeudella ja oikeassa suunnassa.

En väitä, että tämä olisi jotenkin mestarillinen valokuva. Se on sitä, minkä kuvittelen valokuvaajana hallitsevani. Harkittu käyttökuva, joka on jotain ihan muuta kuin satunnainen ilman ajatusta tehty räpsäisy. Tällaisia voi bongata mm. valtalehtien sivuilta.