Saturday, 31 May 2014

Värivalot ja liukas selitys sille


Kynä heittää terävän varjon paperille.


Kun kynä nostetaa ylemmäksi lähemmäksi valonlähdettä, niin varjo suurenee
. Samalla varjon ympärille tulee kirjon värejä. Miksi? 

Tässä pieni kilpailu. Ensimmäisenä oikein vastanneelle jokin pieni palkinto, jonka päätän minä vastaajan tarpeet huomioiden. Esimerkiksi Sakarille en lähetä kirjaa Onko pisara pyöreä?, vaan tarjoan kaljat. 

Kuvassa ei ole mitään trikkiä tai manipulaatiota. Vähän jekkua kuitenkin, mutta ihan pääteltävissä olevaa sellaista. 

Edellisen kilpailun voitot menivät arvonnan jälkeen Latelle, Helsingin maisterille ja Viirikselle. Onnea voittajille. Osoite sähköpostiin, niin kirjapalkinto lähtee. 

timo.suvantoetkolumbus.fi

Friday, 30 May 2014

Carola ja minä



Kirjoitin pienen muistelun Facebook-kaverini Mikko Myllykosken seinälle aiheena iki-ihana Carola Standertskjöld. Kun se sopii mainiosti myös sarjaani "Tunnettu henkilö ja minä", niin syvennetään kertomusta saman tien.

Carola oli 1970-luvun taitteessa  suuri suosikkini ja salaisen ihailuni kohde. Olin juuri kesällä 1971 ja -72 ystäväni, muusikko Markku Suomisen satunnaisena autonkuljettajana. Menemättä yksityiskohtiin voin todeta, että niillä retkillä sattui ja tapahtui. Tosin yleensä enemmän muille kuin minulle. 

Kerran keikkamatka suuntautui Hesasta Kuopioon. Sillä reissulla kyydissäni oli myös suosionsa huipulla ollut Carola. Arvata saattaa, että minulta ei tarvinnut kysyä ajohalukkuutta kahta kertaa, kun kuulin, kuka tulisi mukaan.  Ajaessani mietin varmaan koko matkan ajan, millä syvällisellä repliikillä voisin tehdä Carolaan vaikutuksen. Carola tosin oli naimisissa Lasse Liemolan veljen, laulajan ja sittemmin vihannestukkurin Georg Liemolan kanssa, joka oli myös kyydissä, joten ei  minulla mitään iskurepliikki mielessäni ollut.

Niin se matka meni, mutta mitään nokkelaa ei tullut mieleeni. Muistaakseni ensimmäisen ja ainoan repliikkini koko matkan aikana sain suustani vasta pysähtyessämme Kuopion Seurahuoneen eteen. Sekin oli: "Perillä ollaan".

Itse esiintymisistä en muista muuta kuin sen, että Georg (Jori) Liemola veti Carolan kanssa dueton kappaleesta "Du bist mein Bratwurst, Carola". Laulu oli ruotsalainen Robban Brobergin klassikko, josta myös pidin. Jopa enemmän kuin Jorin ja Carolan paikalla kuullusta vedosta, sattuneesta syystä.

Jori Liemola ei esittänyt illan aikana kuin pari, kolme kappaletta. Muiden esiintyessä juttelin hänen kanssaan niitä näitä. Jori oli kaikin puolin mukava kaveri, joka suhtautui ihan suopeasti häntä kymmenen vuotta nuorempaan autokuskiin, mikä tietystih armitti minua suunnattomasti. Paskiainen Carolan aviomiehenä olisi sopinut minun unelmiini paljon paremmin.

Carolan ja Jorin liitto päättyi kyllä eroon, mutta minun kannaltani aivan liian myöhään. Olin silloin jo itse naimisissa, eikä mahkuni muutenkaan olisi tainneet olla kovin kaksiset.

Carolan ja Markun esiintyminen liittyi jotenkin heidän yhteiseen levyynsä "Mikä tilanne?". Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä tämä levytys ei kuulu Carolan ikivihreiden joukkoon. Levyn puheosuudessa Markku kertoo lopettaneensa tupakanpolton. Fakta ja fiktio eivät tässä Markun vuorosanoissa kyllä kohdanneet. Carolan sitäkin enemmän. Tunsin Markun vuodesta 1965 alkaen ja hän oli jo silloin patologinen tupakoitsija. Vuodet eivät vähentäneet tätä piirrettä hänessä. Carola oli ainoa tapaamani nainen, joka päihitti Markun tämän addiktion purkamisessa. 

Jos vielä palataan Carolaan ja bratwurstiin, niin näillä on aika, sanoisinko poikkitieteellinen, mutkan kautta yhteys nykyhetkeen. Euroviisuthan voitti tänä vuonna itävaltalainen Conchita Wurst. Carolan yksi suurimmista hiteistä oli itävaltalaisen Udo Jürgensin säveltämä Rakkauden jälkeen (Was ich dir sagen will). Udo Jürgens voitti Euroviisut vuonna 1966 kappaleella Merci Cheri. Carola oli parikin kertaa Suomen Euroviisujen karsinnoissa, mm. Lasse Mårtensonin kappaleella Ge mig en grapp (Mä tahdon pojan). Carola ei menestynyt, mikä oli sääli, sillä vähänkin paremmalla kappaleella Carola olisi voittanut Euroviisut mennen tullen eikä Suomen kansan olisi tarvinnut elää alemmuuden tunnossa Lordiin asti. Voittihan Ruotsin Carolakin Euroviisut vuonna 1991, vaikka ei meidän Carolalle pärjää millään mittarilla.

Tarinan henkilöistä ovat sekä Carola että Markku Suominen siirtyneet enkelikuoroon. Jori Liemola elelee netin tietojen mukaan nykyään Englannissa, joten tarinan todenperäisyys jäänee lukijan uskon varaan. Varsinkin kun epäilen tapahtumien kulun jääneen paremmin minun kuin muiden tarinassa esiintyneiden mieleen. 

Thursday, 29 May 2014

Höpö höpöä


Netti on täynnä mitä kummallisempaa höpö höpöä. Ehkä yllä oleva on sieltä viattomimmasta päästä ja sen takia tuskin tulee tehtyä mitään kovin suuria tyhmyyksiä. Se levisi kuitenkin mm.Facebookissa, jossa se sai runsaasti peukutuksia ja ihmettelyä. Kun vuosien päivien määrä ei ole jaollinen viikonpäivien määrällä ja on vielä karkausvuosiakin, niin varmaan jokin kummallinen kierto estää nimenomaan elokuun toistumasta samanlaisena 823 vuoteen. Tosin sehän tarkoittasi sitä, että mikään ei-karkausvuosi ei olisi tämän vuoden kaltainen saman vuosisatojen ajan.

Vuodessa on 365 päivää, karkausvuodessa 366. Vuoden päivät jaettuna seitsemällä on siten 52 ja yli jää 1 tai 2 päivää. Joten jos kuluva vuosi on alkanut maanantaina, niin seuraava vuosi alkaa tiistaina, karkausvuoden ollessa kyseessä keskiviikkona. Tästä on aika helppo päätellä, että samanlainen vuosi toistuu joko kuuden vuoden päästä, jos väliin mahtuu yksi karkausvuosi ja 11 vuoden päästä, jos välissä on kolme karkausvuotta. Kaksi karkausvuotta nimittäin hyppäyttää samanlaisen vuoden "yhdellä yli". Seuraavat vuoden 2014 kaltaiset vuodet tulevat olemaan 2025 ja 2031.

Jos vuosi on karkausvuosi, niin jakso on 28 vuotta. Miksi on näin ja miksi vuoden 2016 karkausvuosien jakso ei ole sama vuosien 2072 ja 2112 välillä, vaan se on silloin 40 vuotta? Nämä jätän lukijalle pohdittavaksi.

Vuoden 2014 kaltaiset vuodet viikonpäivien suhteen. Miksi jakso vuosien 2098 ja 2110 on poikkeava 12 vuotta? Vastaus siihen auttaa lopussa olevan toisen kysymyksen vastauksen keksimistä?

Seuraavan karkausvuoden 2016 kaltaiset vuodet. 

Älykäs suunnittelu ja natsilippu


Hakaristi eli swastika oli ennen hyvän onnen symboli. Nykyään sen käyttäjiä pidetään sivitymättöminä moukkina, jos edes sellaisina. 


"Michelsonin-Morleyn koe (1887) oli kuuluisa koejärjestely, jolla pyrittiin selvittämään ns. eetterituulen vaikutus valon nopeuteen. Kokeen tuloksena eetterituulta ei löydetty. Albert Michelson sai tämän tutkimuksen ansiosta Nobelin palkinnon 1907.

Kokeen lähtökohtana oli ajatus siitä, että maailmankaikkeuden täyttäisi jonkinlainen eetteriksi kutsuttu massaton väliaine, jossa sähkömagneettinen säteily voisi liikkua. Tällöin maapallon liikkeen eetterin suhteen pitäisi aiheuttaa Maan pinnalla havaittava "eetterituuli". Valon suunnan ja eetterituulen välisen kulman pitäisi vaikuttaa valon nopeuteen. Kokeen tarkoituksena oli havaita "sivutuuleen" ja "vastatuuleen" liikkuneiden valonsäteiden eri nopeuksista aiheutunut vaihe-ero. Kokeessa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan varmaa tulosta, sillä vaikka laitteella mitattiin pieni "nopeus", se mahtui mittausvirheen rajoihin. Koetta pidetään yhtenä kuuluisimmista epäonnistuneista kokeista.

Nykyisen suhteellisuusteoreettisen tietämyksen mukaan valonnopeus on absoluuttinen, eikä tällaista vaihe-eroa siten synny. Suhteellisuusteorian mukaan eetterin olemassaoloa tai -olemattomuutta on mahdotonta osoittaa todeksi."

Näinhän tiede toimii. Kun havainnot ovat ristiriidassa vallitsevan teorian kanssa, niin tehdään uusi hypoteesi. Jos hypoteesi on paremmin sopusoinnussa havaintojen kanssa, niin se kumoaa vanhan teorian ja siitä tulee vallitseva teoria, paradigma. Kunnes tulee sen aika väistyä joko suorastaan virheellisenä tai ainakin puutteellisena.

Elämän alkuperä  ja elämän kehittyminen tunnetaan toistaiseksi monilta osin aika puutteellisesti. Voidaan jopa sanoa, että monien aivan keskeisten asioiden synty- ja kehittymismekanismit eivät ole vielä lainkaan selvillä. Esimerkiksi ei ole kyetty luomaan keinotekoisesti elävää organismia elottomasta materiaalista. Samoin vaikka monien  biologisten systeemien toimintamekanismi onkin pystytty selvittämää fysikaalis-kemiallisena prosessina, niin niiden kehittyminen sellaisiksi pelkästään tunnettujen fysiikan lainalaisuuksien seurauksena tuntuu käsittämättömän ihmeelliseltä.

Näin ollen ei ole lainkaan kummallista, että on esitetty vaihtoehtoinen hypoteesi elämän synnylle ja kehittymiselle. Älykäs suunnittelu, josta käytetään myös englanninkielisen termin alkukirjaimia ID.

Mikäs siinä. Siitä vain haastamaan molekyylibiologit, biokemistit ja muut ihan väärillä jäljillä olevat tieteen tekijät. Kehään saa nousta kuka vain haastamaan vanhan mestarin. Ei painoluokkia, vaan: "Touch hands, fight fair, no hitting below the belt and may the best man win".


Kreationismi, joka sivuuttaa kaiken Raamatun vastaisen tieteellisen näytön, ei ole edes eri sarjan nyrkkeilyä, vaan jotain ihan eri kamppailulajia. Mongolilainen paini eli Böke voisi parempi vertauskuva. Siinä kun säännöt ovat sen verran joustavat, että molemmat kamppailijat voivat tulkita lopputuloksen omaksi voitokseen.

Älykkään suunnittelun varteenotettavimmat kannattajat eivät yleensä kyseenalaista tieteellisin keinon saadun tiedon pätevyyttä. Maailmankaikkeus on syntynyt noin 14 miljardia vuotta sitten ja elämä on maapallolla on kehittynyt 3,6 miljardin vuoden aikana nykyiseksi vähintäänkin värikkäiden vaiheiden jälkeen. Kysymys on siitä, mikä on tämän kaiken tapahtumaketjun takana. Kaiken suunnittelija ja luoja vai vain materian ominaisuuksista riippuva tapahtumien kulku?

Älykkään suunnittelun heikko kohta tässä ottelussa on siinä, että se keskittyy pelkästään vastustajan puutteiden etsimiseen. Vaikka ihmettelyyn siitä, miten jokin solumoottori olisi voinut syntyä itsestään. Ei nyrkkeilyotteluakaan voiteta siten, että ei itse lyödä yhtään lyöntiä vaan toivotaan vastustajan huitovan itsensä hutilyönneillä keskeytyskuntoon. Kovin montaa tällaista ottelua nyrkkeilyn historia ei tunne. Tieteen historiassa ei ole yhtään tapausta, jossa uusi teoria kumoaisi vanhan esittämättä mitään tilalle.

ID:n keskeisin ja oikeastaan ainoa idea on se, että jos jonkin biologisen systeemin kehittymistä ei osata selittää, niin sen on täytynyt syntyä ulkopuolisen älykkään suunnittelun tuloksena. Ihan hyvä hypoteesi muuten, mutta kun se ei johda mihinkään, se ei selitä mitään eikä siitä saa mitään osviittaa sille, miten tälle hypoteesille voisi lähteä etsimään evidenssiä

Miten natsilippu tähän liittyy? No siten vain, että natsien lipun ikivanha symboli, hakaristi eli swastika  on totaalisesti pilattu myös graafisena symbolina natsien tekemien hirveyksien takia. Samalla tavalla älykäs suunnittelu on niin vahvasti leimautunut sitä kannattavien uskonnollisiin taustoihin, että kukaan tiedeyhteisössä edes jonkinlaista arvostusta kaipaava ei voisi ajatella ottavansa sitä tutkimuksensa lähtökohdaksi. Apurahatkin voisivat olla kiven alla, paitsi tietysti USA:ssa.

Minun on tällä vaatimattomalla ymmärrykselläni mahdotonta kuvitella, millaisen tieteellisen prosessin jälkeen älykkäälle suunnittelulle saataisiin muutakin tieteellistä sisältöä kuin "God did it"? Vaikka odotan sitä suurella mielenkiinnolla, niin pelkään odotusajan muodostuvan aika pitkäksi.

Tuesday, 27 May 2014

Hannu I. Miettinen ja minä



Kun syksyllä 1993 tulin ensimmäiseen pestiini Heurekaan, Hannu oli jo lähtenyt talosta muihin tehtäviin. Vaikka tapasinkin häntä aina silloin tällöin eri yhteyksissä, niin hyvän päivän tuttuutta paremmin en häntä tuntenut.

Pari vuotta sitten Hannu laittoi minulle Facebookiin viestin, jossa hän kertoi seuraavansa suurella mielenkiinnolla Poikkitieteellistä blogiani ja pyysi samalla minua FB-kaverikseen. Yllättyneenä ja imarreltuna tietysti suostuin.

Kommentoimme varsin usein toistemme Facebook-päivityksiä, varsinkin kalasääskien muutto ja pesintä sai aikaan melkein päivittäistä kommenttien vaihtoa. Kävimme myös kohtuullisen runsasta privaattikirjeenvaihtoa, joissa aiheina olivat yleensä fysikaaliset ilmiöt yllättävissä konteksteissa. Hannu kommentoi myös blogiani. Voidaan sanoa, että ystävystyimme niin paljon kuin netin kautta voi toisen kanssa ystävystyä ilman, että viestit ovat mitenkään henkilökohtaisia. Hannu jopa laittoi minulle puhelinnumeronsa, jos jokin asia ei kirjeenvaihdolla selviäisi. Nähtävästi selvisivät, koska ei tullut koskaan soitettua. 

Minut kutsuttiin Heurekaan kahdesti ottamaan valokuvat Heurekan kaikista johtajista. Hannusta, Pellestä ja Annelista. Ensimmäinen kerta oli Pellen läksiäiset, jonne Hannu ei jostain syystä sitten ilmaantunutkaan. Toinen kerta oli Heurekan 25-vuotis juhla, jonne Hannu kyllä saapui, mutta sairauden uuvuttamana kuvauskunto ei ollut paras mahdollinen. Yhteiskuva jäi tälläkin kertaa ottamatta.

Ajattelin, että nyt en jää kokonaan ilman kuvaa. Siksi napsasin lonkalta kuvan Hannusta, kun hän seurasi pyörätuolissa istuen esityksiä Heurekan auditoriossa. Voimien väheneminen oli selkeästi havaittavissa, mutta siitä huolimatta en osannut kuvitella tämän kuvan olevan luultavasti viimeisin Hannusta ainakin julkisesti otettu valokuva. Suruviesti hänen poismenostaan tavoitti eilen 26.5. Hannun ystävät - myös ne netin kautta tutustuneet, joita usein virheellisesti kutsutaan virtuaalisiksi. Kyllä me olemme ihan todellisia.

Vaalien jälkipeli


EU-vaaleissa kävi miten kävi. Tuli voittoja, torjuntavoittoja ja voitoksi kääntyviä tappiota. Yläpään osalta tulokset yllä. Kaikkiin skaboihin kuuluu kuitenkin spekulaatio. Miten olisi käynyt, jos olisi tehty toisin tai säännöt olisivat olleet vähän toisenlaiset. Näin yhtä hyvin lätkän loppuottelussa kuin EU-vaaleissakin.

Vaalimatematiikka on periaatteessa aika helppoa. Puolueen tai vaaliliiton äänet lasketaan yhteen. Eniten ääniä saanut saa suhdeluvukseen äänien summan, toiseksi eniten ääniä saanut tämän jaettuna kahdella, kolmas jaettuna kolmella ja niin edelleen. Sitä kutsutaan D’Hondtin_menetelmäksi.

Ollessani vielä koulussa matematiikan opettajana lasketutin aika usein oppilailla spekulatiivisia vaalituloksia. Varsinkin taulukkolaskenta-ohjelmilla se käy kohtuullisen näppärästi. Samalla oppilaat oppivat lukemaan taulukoita ja tekemään sen perusteella esimerkiksi suuruusluokkiin liittyviä päätelmiä.

Vaaleissa ensimmäinen valitsematta jäänyt oli Kokoomuksen Petri Sarvamaa. Kun hänen ja viimeisen valitun SDP:n Miapetra Kumpula-Natrin välinen ero suhdeluvuissa oli 8 577,50, niin ihan tipalla ei Sarvamaan putoaminen ollut. Urheilutermein rima tuli alas reilusti.

Spekuloidaan hieman, miten olisi pitänyt mennä toisin, jotta Sarvamaa olisi päässyt lävitse. Kun Kumpula-Natri oli demarien numero kakkonen ja Sarvamaa kokkarien nelonen, niin heidän suhdelukujensa jakajat ovat erit. Kokoomuksen olisi pitänyt saada 34310 ääntä enemmän, jotta Kokoomus olisi saanut neljännen paikkansa. Sama tulos olisi tullut, jos SDP olisi saanut 17155 ääntä vähemmän. Vastaavasti Kristilliset olivat "vain" 15 759 äänen päässä Essayahin läpimenosta, joten absoluuttisesti Kristilliset olivat jopa lähempänä ensimmäsiestä paikastaa kuin Kokoomus neljännestään. Suhteellisesti ottaen toki päinvastoin. Kristilliset olisivat tarvinneet 17,4 % lisää ääniä, Kokoomus vain 8,8 %.

Muut olivat sitten jo niin kaukana, että en viitsinyt laskeskella niiden muutostarpeita lisäpaikan saamiseen tai sen saadun paikan menettämiseen.

Toinen mahdollisuus Sarvamaalla päästä läpi olisi ollut oman ääniosuuden kasvattaminen. 5 960 ääntä lisää, niin Sarvamaan ja Virkkusen välillä olisi heitetty lanttia siitä, kumpi menee lävitse ja kumpi jää rannalle ruikuttamaan.


Jos vaalit olisivat olleet puhtaat henkilövaalit, niin päästäänkin oikein kunnon spekulaatiohin. Se tarkoittaa sitä, että realiteeteilla ei ole niin väliä. Kun vaaliliittoja ei ollut, niin millään puolueella ei ollut mitään erikoista syytä keskittää ääniä yhdelle tai kahdelle ehdokkaalle. Kolme nyt valittua meppiä olisi kuitenkin vaihtunut, jos vaalit olisivat näillä äänestystuloksilla olleet puhtaan henkilövaalit. Persut olisivat saaneet Pyrrhoksen voiton. Halla-ahon suuresti toivoma RKP:n ja Vihreiden putoaminen olisi toteutunut, mutta lapsena pesuveden mukana olisi mennyt myös Sampo Terho. Keskuta olisi saanut peräti neljä paikkaa, Vassarit yhden lisää ja suuren henkilökohtaisen äänimäärän kerännyt Sari Essayah olisi mennyt heittämällä lävitse.



Vaaliliittoja ei ollut. Jos ei ole ihan numerotaidoton, niin taulukosta voi helposti päätellä, että Kristillisten vaaliliitto kenen tahansa kanssa olisi vienyt Sari Essayahin takaisin Brysseliin. Kokoomuksen kanssa solmittu vaaliliitto olisi antanut yllä näkyvän tuloksen. Kokoomukselle siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Päinvastoin Sarvamaan paikka olisi ollut entistä kauempana. Korholalle en näköjään ole jaksanut laskea uutta suhdelukua, mutta sillä ei ole mitään väliä tuloksen kannalta.


Jos hallitus olisi muodostanut oman vaaliliittonsa ja oppositio omansa, niin tulos näyttäisi yllä olevalta. Tällä spekulaatiolla Sarvamaakin pääsisi vihdoin ja viimeim lävitse. Essayah tietysti äänirohmuna olisi suhteellisilla äänillä kolmantena.  Torvalds ja Terho jäisivät rannalle, joten Halla-ahon spekulaatiossa tästä voitaisiin sanoa, että kun nokka irtoaa, niin pyrstö tarttuu.

Monday, 26 May 2014

Piin tarina




Entinen oppilas otti yhteyttä ja kysyi, voisinko tulla tuuraamaan Jokiniemen äänestysalueelle sairastunutta varavaalitoimisijaa. Siis varamiehen varamieheksi. Mikäs siinä. Kun isänmaan etu vaatii, niin onhan sitä lähdettävä. Tarkemmat ohjeet tulisivat sähköpostissa.

Odottelin aikani postia, mutta mitään ei kuulunut. Koko homma olisi varmaan mennyt sivu suun, ellen olisi älynnyt käydä kurkkaamassa roskapostilaatikkoa. Otsikolla 314 varustettu sähköposti oli mennyt roskien joukkoon.

Äänestyspaikalla sitten selvisi, että entisiä oppilaita oli tämän alueen vaalitoimitsijoissa peräti kaksi muutakin. Aika pitkään tuli oltua opettajana Tikkurilan seudulla. Kun en ennen ollut ollut vaalitoimitsijana, niin kokemus oli ihan piristävän erilainen. Äänestysprosentti jäi alhaiseksi, mutta äänestyspaikalla oli muuten ihan mukava, joskin säästä johtuen aika hikinen tunnelma. Suosittelen kaikille. Ainakin kerran elämässään kannattaa olla vaalitoimitsijana. 

Leimasinhenkilönä ollessani minulla oli kaunista toimitsijaseuraa. Vasemmalla oleva toimitsija piti tukkimiehen kirjanpidolla lukua äänestäneistä sukupuolittain. Minulla on luultavasti jokin päivän monista puujalkavitseistä menossa.

Tässä vaiheessa mies- ja naisäänestäjien määrät olivat tasan. Lopulta äänestäneitä naisia oli niukasti enemmän, mutta miehiä taas suhteessa enemmän, joten voitto molemmille - laskutavasta riippuen. Itse vaaleissahan ainoa jopa omasta mielestään turpaansa saanut  oli SDP. 

Mitähän varten vaalileimassa leijonalla on kruunu päässä? Tasavallassahan sitä ollaan, eikä kuningaskunnassa. Ajankohtaan olisi paremmin sopimut vaikka jääkiekkokypärä. Sen sijaan jellonan läähättävä kieli kuvasi hyvin äänestyshuoneen olosuhteita. 

Kun aurinko pääsi porottamaan esteettä koko iltapäivän vaalihuoneistona olleenseen luokkaan, niin lämpötila kohosi aika korkeaksi. Hain kotoani tuulettimen, mikä tekikin toimitsijoiden olon selvästi siedettävämmäksi. Tuuletin sopi Eurovaaleihin siinäkin mielessä hyvin, että se oli hankittu erään EU-rahoitteisen projektin aikana fysikaaliseksi demonstraatiovälineeksi. 

Jos mentalistien käyttämällä kikalla olisi ollut vaikutusta, niin vaalien ehdokas n:o 10 olisi saanut Vantaan äänestysalueella 314 todellisen äänivyöryn. 

Todellisuudessa ryhmän Muutos 2011 ehdokas,  loppilainen varastomies Janne Kuisma jäi 128 äänellään vaaleissa sijalle 239. Ei liene vaalisalaisuuden paljasamista, jos kertoo, ettei hän saanut kovin montaa ääntä myöskään äänestyspaikassa 314. 

Onko 128 ihmistä paljon vai vähän? Kun olen ollut järjestämässä konsertteja Rekolan työväentalolla, niin sali on käytännössä loppuunmyyty, kun lippuja on ostettu 128 kappaletta. 128 ihmistä on näissäkin vaaleissa enempi vähempi vakaan harkinnan jälkeen tullut siihen tulokseen, että heidän mielestään Janne Kuisma, varastomies Lopista, olisi paras henkilö hoitamaan Suomen etuja EU-parlamentissa. Ei se ole mikään mitätön määrä ihmisiä.

Ääntenlasku sujui järjestelmällisesti ja nopeasti, olihan paikalla useita konkareita vaalitoimitsijoina. Sitä paitsi minä olin opettanut koulussa matikkaa kahdelle tässä kuvassa näkyvistä leideistä.

Kolme äänestyslippua hylättiin. Tässä yksi niistä. Mr Bungle on amerikkalainen avantgardistinen rockyhtye (googlasin). 666 taas tunnetusti on  Raamatun pedon merkki. Mikä yhteys näillä kahdella on,  se jäi minulta selvittämättä. 


Ruotsalaisen vaakunaleijonan malli? Kieli muistuttaa hyvinkin vaakunaleijonan kieltä. 


Menkööt vertailun vuoksi kuva, josta näkee, miltä leijonan legot ihan oikeasti näyttävät. Eivät silmätkään ihan kohdalleen ole menneet täyttäjällä.

Saturday, 24 May 2014

Sateenkaaren synty



Sateenkaari on kiehtonut ihmismieltä aina siitä asti, kun Jumala loi sen merkiksi tekemänsä liiton ihmisen sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti. Siis mikäli uskomme Mooseksen ensimmäisen kirjan yhdeksännen luvun olevan historiallista faktaa - ja miksemme uskoisi tätä, jos uskomme Nooan arkkiinkin.

Ehkä tämä kertomus sateenkaaren luomisesta menee kuitenkin kategoriaan myytit ja sadut.  Valitettavasti samaan kirjastoluokkaan L 82.4 Lasten satukirjat kuuluvat myös useimmat sateenkaaren synnystä kertovat artikkelit, joita kesällä lehtien sivuilla näkee sateenkaarikauden alkaessa. Näin fyysikon silmin niitä lukiessa sisältö voidaan jakaa kolmeen osaan: itsestään selvyyksiin, virheisiin ja puutteisiin.

Itsestään selvyyksiin lasken kuuluvaksi mm. maininnat, että luonnon sateenkaari näyy parhaiten sadeilmalla ja että sitä kannattaa etsiä auringosta poispäin olevasta suunnasta. Fysikaalisia virheitä on leegio. Esimerkiksi käsitys, että vesipisaran sisällä tapahtuu kokonaisheijastus on päässyt jopa useampaan fysiikan oppikirjaan asti. Tosiasiassa suurin osa pisaraan tulevasta valosta hurahtaa pisaran takaseinästä lävitse. Sateenkaari olisi kirkkaudeltaan ihan toista suuruusluokkaa, jos kaikki pisaran sisään mennyt valo heijastuisi takaisin.

Pahin puute kirjoitelmissa minusta on se, että ne eivät yleensä selitä lainkaan sitä, miksi sateenkaari syntyy. Miksi vain tietystä suunnasta tuleva valo on hajonnut väreihin? 

Tyypillinen havaintokuva sateenkaaren synnystä. Kuva selittää kohtuullisen hyvin, miten tietyt valonsäteen taittuvat, heijastuvat ja hajoavat väreiksi pisarassa. Punainen väri näkyy sateenkaaressa ylimpänä, koska se taittuu vähiten ja violetti (ei sininen) alimpana, koska se näkyvän spektrin väreistä taittuu eniten. 

Kuvassa on ihan oikein näytetty, että osa pisaraan osuvasta valosta heijastuu. Sen sijaan väite kokonaisheijastuksesta (Total Internal Reflection) näyttäisi olevan tekstisukupolvelta toiselle siirtyvä kirous. Pienempänä virheenä voitaneen pitää sitä, että pisaroihin tulevat valonsäteet eivät ole erisuuntaisia kuten kuvassa annetaan ymmärtää ja että heijastus pyöreän pisaran takapinnasta ei ole epäsymmetrinen. Heijastuslaki tulokulma = heijastuskulma pätee pisaran sisälläkin. 

Siihen kysymykseen, miten muut pisaraan osuvat valonsäteet käyttäytyvät, tämä kuva ei anna mitään vastausta. Se on kuitenkin koko sateenkaaren synnyn keskeinen ongelma. Kädet taskussa sateenkaarta katsova ukkelikin tuntuu ainakin ilmeestä päätellen pohtivan juuri tätä. 


Tässä kaavakuvassa kokonaisheijastus on jo heitetty roskakoriin, mutta muiden kuin yhden tietyn säteen kulku pisarassa odottaa vielä vastausta.


Vasta kaavakuva, jossa on näkyvissä useita samalle pisarapallon puolikkaalle osuvia valonsäteitä, paljastaa sateenkaaren synnyn keskeisen fysiikan. Pisaraan tulevilla valonsäteillä on minimipoikkeama, eli pienin kulman arvo, kuinka paljon säteen suunta kääntyy sen kulkiessa pisaran lävitse. Punaisella valolla se on 42 astetta vaille täyskäännös ja violetilla 40 astetta. Tästä syystä sateenkaari näkyy näiden astelukujen välisessä kulmassa auringon säteiden suuntaan nähden.



Täällä on erinomainen interaktiivinen apletti, jolla voi tutkia valonsäteiden käyttäymistä vesipisarassa. Tosin menee se viisaskin vipuu. Sivustolla kerrotaan yllä olevan lentokoneen ympärillä olevan väriympyrän olevan sateenkaari. Kyseessä on kuitenkin yksi monista halo-ilmiöistä, Brockenin spektri. Sen näkee aika usein lentokoneesta sopivalla säällä.  


Sateenkaaren värikylläisyys ja värien puhtaus vähenee mentäessä kaaren sisäreunaa kohti. Se on ymmärrettävissä pienellä aivojumpalla ylempänä olevan kaavakuvan avulla. Punaisen värin ulkopuolella olevassa suunnassa ei pisarasta lähde mitään valoa. Siksi taivas on siinä Aleksanterin tummaksi vyöksi kutsutussa suunnassa tumma. Sen sijaan punaisesta sisäänpäin olevaa suuntaa kohti mentäessä valoa tulee useista pisaroista. Sitä enemmän, mitä lähempänä violettia reunaa ollaan. Siksi värit sekoittuvat ja valoa tulee silmään enemmän sisäreunausta kuin ulkoreunasta. Optisesti sateenkaari on siis kirkkaampi sisäreunasta, vaikka silmä saattaa tulkita sisäreunan jotenkin utuisemmaksi. 



Tässä koitetaan havainnollistaa, miten Saturaatio (S) eli värikylläisyys muuttuu sateenkaaren sisäreunaa kohti mentäessä. Koska arvot on mitattu Photoshopilla valokuvasta, niin sateenkaaren todellisiin arvoihin verrattuina nämä ovat vain suuntaa antavia. Pipetti näyttää, mistä kohtaa kuvasta värinäyte on otettu.  


Prisman varjostimelle luoma spektri. Kun eri aalloonpituuksia vastaavat valosäteet eivät mene päällekäin, niin spektrin värit ovat puhtaat ja värikylläiset sateenkaaren väreihin verrattuina. Tässä kuvataan yhden valolähteen luomaa jatkuvaa spektriä. Sateenkaaren spektri on oikeastaan pikselikuva, jossa vesipisaroista lähtevät värivalot ovat niitä pikseleitä. Kun pikseleitä on riittävästi, niin sateenkaarikin näyttää silmälle väriään portaattomasti vaihtavalta.

Tätäkin kuvaa kuvailin aika pitkään, ennen kuin sain omasta mielestäni tyydyttävän lopputuloksen.


Tässä kaavakuvassa minimipoikkeaman sekä taittumis- ja heijastumiskulmat että dispersio on piirretty hieman pieleen selkeyden vuoksi. Kuvasta näkyy kuitenkin syy siihen, miksi punainen on sateenkaaressa ylin väri. Pisaran kaarevuudesta johtuen värien järjestys kääntyy pisaran sisällä heijastuksen jälkeen. Sateenkaaren fysiikka ja matematiikka kätkee sisälleen monia asioita, joita harvemmin tulee pohtineeksi kaarten kauneutta ihaillessaan.


Prismasta ulos tulevissa säteissä on värien järjesteys sama kuin pisarasta ulostulevista. Syy on se, että valo ei heijastu prisman sisällä, jolloin pienimmän taitekertoimen omaavat punaisen valon säteet taittuvat vähiten.


Tiettävästi ensimmäinen minimipoikkeaman keskeisen roolin sateenkaaren synnyssä oivaltanut oli ranskalainen filosofi ja tiedemies René Descartes. Kuva hänen teoksestaan ei tosin selitä juuri tätä seikkaa, vaan näyttää ensimmäisen ja toisen kertaluokan sateenkaarien syntymisen eron.




Palataan sateenkaareen vielä tarkemmin jatkossa. Kerron mm. siitä, miten voi saada valokuvattua kokonaisen sateenkaariympyrän.  Tiedon puutteen tuskaa voi sitä odotellessa lievittää vaikka tällä.


Friday, 23 May 2014

Hintavertailua



Kuvassa meikäläisen motoroidut ajopelit valmiina lähtöruuduissa. Niitä yhdistää paitsi samaa bensaa käyttävät nelitahtimoottorit  myös tänä keväänä tehdyt ostot tismalleen samalla hinnalla. Toinen tosin oli tämän kuvan ottamisen hetkellä ajettu tuskin sisään ja toisella oli ikää jo omaankin ajokorttiin oikeuttava määrä vuosia. Kilometrejä aika vähän ikään nähden ja kun kunnostakin on pidetty hyvää huolta, niin tämä ranskalainen kaunotar näyttää vielä ihan hehkeältä. Hintaa en viitsi kertoa, mutta sen voi päätellä googlaamalla ruohonleikkuria Alpina BL 480 M.

Kuva on otettu 50 euron kännykän kameralla. Ensimmäinen digitaalikamera, joka on ollut minulla käytössä (koekäytössä) oli MINOLTA RD-175. Teimme vuonna 1996 Sakarin kanssa siitä jonkin jutunkin Kamera-lehteen. Pitäisi kaivaa arkistoja, josko vielä löytyisi. Kameran sen hetkistä hintaa en enää muista, mutta aika lailla päikseen se olisi mennyt Sitikkani kanssa. Siis uuden Citroen Xsaran. Linkissä olevan jutun mukaan kameran lähtöhinta sen tullessa markkinoille oli £ 8.500.  Sillä summalla sai vuonna 1996 kohtuullisen hyvän henkilöauton.

Samasungin kännykän kamera tekee 2560x1920 pikselin kuvia. MINOLTA RD-175:n vastaavat tekniset arvot olivat 1528 x 1146 pikseliä, joka oli saatu interpoloimalla kuva  kolmelta eri värit taltioivalta videokameran 768x494 pikselin kennolta. Kännykän kameran kuvien laatu pesee mennen tullen MINOLTA RD-175:n kuvat. Minoltassa ei ollut edes omaa näyttöä. Kuvia pääsi tarkastelemaan vasta tietokoneella. 

Tyypillinen MINOLTA RD-175 -kameralla otettu kuva. Pikselien määrä ja dynamiikka olivat aika vaatimattomia henkilöauton hintaisen  kameran kuviksi. 

ps. Googlatessani Minoltaa törmäsin itse tekemääni juttuun. Olin kokonaan unohtanut sen. Tämä nyt silmiesi alla oleva on 502:nen juttuni tässä blogissa. Pitäisikö jo lopettaa, ennen kuin alkaa enemmänkin kirjoittaa samoja juttuja uudestaan? Tasan 500:s juttu kirvoitti vielä pienet arpajaiset. Käykää pari juttua aikaisemmassa ja osallistukaa. 

Thursday, 22 May 2014

Heurekassa lapsityövoimaa nälkäpalkalla?


Tarvitsin myöhempää käyttöä varten muutama kuva Lasten Heurekasta. Mallien työ oli raskasta ja se tehtiin nälkäpalkalla. Vasta jälkeenpäin minulle tuli mieleen, että tästäkin on varmaan omat säädöksensä, kuten olikin.

Lain nuorista työntekijöistä (998/1993) 15 § 1 momentin kohdan 1 mukaan työsuojeluviranomainen (aluehallintovirasto) voi määräämillään ehdoilla sallia erityisestä syystä alle 14-vuotiaan työskentelyn esiintyjänä tai avustajana taide- tai kulttuuriesityksissä tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa, jos kyseinen toiminta ei vaaranna lapsen turvallisuutta taikka aiheuta haittaa hänen terveydelleen, kehitykselleen tai koulunkäynnilleen. Alle 14-vuotiaan lapselle esiintymistyöhön on oma hakemuksensa, joka olisi siis pitänyt hoitaa.

Totta kai tiedän, että on vähintäänkin riittävästi ihan oikeaakin lapsia riistävää lapsityövoiman käyttöä eikä tämä ole missään mielessä rinnastettavissa kehitysmaiden lasten oloihin.  En ole edes ihan varma, että olisiko minun pitänyt hakea lupaa käydä kuvaamassa lapsenlapsiani Heurekassa, kun kuvaamisen tarkoitus on kuitenkin minun työhöni liittyvää. Jos olisi, niin epäilen yhdellä jos toisellakin fotarilla olevan filmipussissaan vähemmän puhtaita jauhoja lapsityövoiman käytöstä puhuttaessa.

Ainoa puolustukseni asiassa on, että mallit olivat työssä vapaaehtoisesti ja työtä ei tehty kahta tuntia pidempään. Toivon, että se kelpaa uudelle lapsiasiain valtuutetulle Tuomas Kurttilalle, jos joudun olemaan itse asiasta kuultuna. 






Mallin työ on raskasta, joten palkanmaksu Raxissa tapahtui hyvällä panos/ruuan mahaan ahtamis -suhteella. 

Wednesday, 21 May 2014

Jore Puusa ja minä

Miten lahjaksi saamani Sian Kärsä -viskipullo liitty tähän juttuun? Sen saa selville vain lukemalla tarinan.

Tätä blogia säännöllisemmin lukevat ovat saattaneet hieraista epäuskoisia silmiään viime aikoina. Lievästi sanottuna ärhäkästä nettipolemiikistaan tunnettu lehtikuvaaja Jore Puusa on vieraillut blogini kommentaattorina, sanoisinko aika ajoin ja aika asialliseen tyyliinkin.

En ole koskaan tavannut Jorea silmästä silmään, ainakaan tietoisesti (lienee molemminpuolinen tuntemus), mutta olen ollut hänen kanssaan satunnaisessa nettiyhteydessä jostain 2000-luvun alkupuolilta lähtien, jolloin Jore tunnettuun tyyliinsä laittoi halki, poikki ja pinoon kouluni netissä olevan lukioille suunnatun valokuvakurssin. Seuraava virtuaalinen tapaaminen oli kirjan Digikuvan osto, myynti ja käyttöoikeus arviointi, joka oli paitsi syväluotaava niin myös siinä mielessä merkittävä, että se toi kirjalle kunniamaininnan "Kuukauden kärsä". Ensimmäisen ja tietääkseni ainakin toistaiseksi ainoaan lajissaan. Erityisperusteluina arvonimelle oli se, että kärsä on elin, jolla sika kyntää syvimmältä.

Valitettavasti Jore on poistanut nämä ja monet muut arviot omilta sivuiltaan, joten minunkin tarinanointini on tässä asiassa muistikuvien varassa. Kirjoittajakumppanini voinevat nämä neuronien napasahdukset joko vahvistaa tai sitten kumota. Kuten tietysti myös Jore itse.

Joren ja minun skaboja kaipaaville löytyy googlettamalla runsaasti materiaalia mm. tästä blogista, vaikka olenkin yrittänyt poistaa pahimmat ylilyönnit. Joren vierailu blogissa on yleensä tuplannut lukijamäärät. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Minäkin ripustin virtuaalisen "Kuukauden kärsän" hukkuneen armeijan pronssisen ampumamerkin viereen. Ampumamerkki kun oli siihenastisen elämäni merkittävin prenikka.

Jore suunnittelee lehtikuvausta ja varmaan myös kuvajournalismia käsittelevän kirjan kirjoittamista. Kun hän mainitsi siitä blogissaan, niin normaalin peukutuksen lisäksi päätin antaa joitakin isällisiä neuvoja. Olenhan 40-luvulla syntyneenä jonkin verran Jorea vanhempi ja sekä kirjoittanut että julkaissut useita tietokirjoja - jopa valokuvausta käsitteleviä.

Viimeisimmässä blogissaan Jore kiitteleekin jopa pariinkin otteeseen antamaani taustatietoa kustantamisen realiteeteista. Ainoa mistä voisin huomauttaa, on Joren lupaus tehdä kirjasta minulle erikseen ruotsinkielinen laitos. Piruilun pilkkakirves osuu siinä mielessä vähän kiveen, että minulla ei ole mitään ruotsalaisuutta eikä ruotsin kieltä vastaan. Erityisesti ei ruotsinkielistä kirjallisuutta. Yksi valokuvakirjani on jopa käännetty ruotsiksi. Personfotografering med digitalkamera. Tarkistin jopa käännöksen asiasisällön. Kirjaa on vieläkin saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Joren myötäsukaiset kommentit minusta hänen blogissaan jäävät lukijalle ikään kuin ilmaan leijumaan, kun hän ei julkaissut niitä minun kiiteltyjä kustannusprinsiippejäni. Joten alla Timon prinsiipit, vähän Jorelle lähettämästäni versioista editoituna. Ja onnea vain Jorelle kirjaprojektiin. Paljon turhempia opuksia julkaistaan joka päivä.  


Itse useita kirjoja tehneenä, jopa kustantaneena kuvittelisin tietäväni asiasta jotain. Tässä muutama prinsiippi.

1. Tietokirjojen menekki on nykyään vähäistä. Netti on syönyt volyymit ja katteet. Tuhannen kappaleen myynti on jo hyvä saavutus. Tyypillinen kirjailijan myyntiin perustuva palkkio tietokirjasta on 3.000 euroa, monet jäävät reilusti tästäkin.

2. Jos kirjan asiatieto on päässäsi ja kuvitus suunnilleen koossa, niin 150-sivuisen tietokirjan tekee 2- 3 kuukaudessa. Jos jompikumpi edellä mainituista ehdoista ei täyty, niin don't even think about it.

3. Kirjan, kuten monen muunkin tuotteen vaikein osuus on markkinointi. Voit kustantaa kirjan itse, mutta varaudu silloin siihen, että kirjaa myydään 200 eikä tuhatta kappaletta. Omakustanteisen kirjani Limulintu ja muita luonnontieteellisiä tarinoita autotalliini muodostama neljän kuution laatikkokasa on 15 vuoden aikana hävinnyt lähes olemattomiin. Enää en vastaavaa riskiä uskaltaisi ottaa, sillä ottamani 2.000 kovakantisen kappaleen painos maksoi vuonna 1999  tasan 60.000 markkaa, eli 10.000 euroa. Yhdelle kirjalle kirjapainosta kotiin kuljetettuna hintaa tuli siis 30 markkaa, eli 5 euroa. 15 vuotta sitten tietokirjoja vielä myytiin ihan eri tavalla kuin nyt. Pääsin tässä hankkeessa ihan reilusti voitolle.

4. Valokuva-aiheisista kirjoista myyvät parhaiten väline- ja "näin otat parempia kuvia"-oppaat. Tunnettu tekijä (kuten Punkari tai Hautala, mieluiten Hautala ja Punkari) auttaa asiaa. Vähänkään syvempää tietoa tarjoavat kirjat eivät myy.

5. Kirjaa luvataan auliisti tilata, mutta sen realisoituessa joukko kummasti harvenee.

6. Jos kaikesta huolimatta tekemisen halu ei näistä laannu, niin PDF-muotoisen kirjan tekeminen omakustanteena on vaihtoehto. E-kirja ei ole yhtään halvempi omakustanteena kuin painettu kirja, joten käytännössä on hyväksyttävä se, että sähköistä PDF-kirjaa ostetaan vain halvalla ja sitä lisäksi kopioidaan surutta.  

7. Itse taittamalla menettää vain työhön käytetyn ajan. 150-sivuinen kirja, jossa puolet on värisivuja, maksaa noin 15 euroa painoksen ollessa vähintään 200 kappaletta. Siitä voi saada juuri ja juuri omansa pois.

8. Apurahoilla voi hieman kohentaa kirjasta saatua tuloa. Suhteellisesti laskien aika paljonkin, koska tulo muuten on niin vaatimatonta. Apurahat edellyttävät aikaisempaa tuotantoa ja hyviä suhteita (tai ainakin sen, että ne eivät ole huonot) päättäjiin.

9. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä minun on pakko ottaa vielä yksi näkökohta esille. Kun ihmisellä on pakollisia lahjojen antamisvelvoitteita, niin kirja, jossa on oma nimi kansilehdellä ja nimmarina nimiösivulla, on paljon reaaliarvoaan (noin 5 euroa) arvostetumpi tuominen. 

Kaiken kaikkiaan voi siis todeta kuin entinen mies, kun siemenviljat joi: "Luulisi ettei kannata, mutta kannattaa kuitenkin". Painotuore oma kirja käsissä tuntuu mukavalta ja sittenhän voi ruveta odottelemaan mitä kriitikot siitä sanovat. Tosin kirja-arvioiden määrä on sekin romahtanut. Kun 30 vuotta sitten tein ensimmäisen kirjani, niin siitä oli eri lehdissä yli 50 arviota. Viimeisimmästä valokuvakirjasta oli  vain yksi ja sekin oli vain netissä. Se tosin tulikin jo mainittua.

Monday, 19 May 2014

Pihvimatikkaa





Minulla on jotenkin naiivi usko siihen, että urugualainen pihvikarja ja uusseelantilaiset lampaat saavat elää edes jotenkin siedettävän tuotantoeläimen elämän. Jos jollain on parempaa tietoa, niin ei tarvitse kertoa minulle.

Ostin Lidlistä kahta eri lihaa. Naudan ulkofileettä ja karitsan kyljyksiä. Kuitit ehdin jo hukata, mutta filee maksoi pyöreästi 16 euroa ja kyljykset 20 euroa kilo.

Karitsan kyljykset ovat olevinaan jotenkin hienompaa ruokaa, vaikka niissä saa maksaa melkoisesti luusta ja sen ulkofileen rasvareunasta, joka ei ole ainakaan minun herkkuani. Pakatussa naudan ulkofileessä on yleensä myös melkoinen rasvaköntti mukana. Molemmat olivat kuitenkin niin herkullisen näköisiä, että en voinut vastustaa kiusausta. Päätikin kuitenkin tutkia, kuinka iso osa lihasta on jää syömättä. 

Yhdeksän grammaa oli häipynyt pihvin painosta lihasmehuina. Liha näyttää lihapuoli päällepäin oikein mehevältä.

Pihvin painosta oli melkein varttikilo rasvaa ja kalvoja. Kun ne oli poistettu, niin lihasta olikin jäljellä enää 70 %. Paistettavien pihvien kilohinnaksi tuleekin siis melkein 23 euroa. Eihän sekään mikään hirmuinen hinta ole, varsinkin kun pihvit osoittautuivat oikein mureiksi ja maukkaiksi. 

Minun pakkauksessa olevat karitsan kyljykset olivat hieman normaalia pienempiä, mutta niitä oli sitten kuusi kappaletta. 

Luuta ja ihraa tässä hyvin järsityssä kyljyksessä oli 18 grammaa, eli reilusti 30%. Hukkaan siis menee suunnilleen yhtä paljon kuin edellä tarkastellussa naudan fileessä. Kyljysten syötävän osan kilohinnaksi tulee silloin noin 29 euroa. Se on minusta jo aika tyyristä, mutta onhan lihan luista irti kaluaminen varmaan hampaille terveellistä puuhaa. Luulisin ainakin. koska hampaan välejä saa syömisen jälkeen tikuttaa pitkään niihin juuttuneista lampaanlihan riekaileista.