sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Seteliselkärankainen vai melkein mihin vain uskova?


Kun kuvaa Teemusta ja tasapainorannekkeesta ei löytynyt, niin laitetaan tähän eräs siihen uskonut "sucker".  Englantia osaaville sanan "sucker" monimerkityksellisyyttä ei tarvitse selittää, lapsille ja lapsenmielisille sitä ei kannata kertoa.

Facebookin julkisessa Luomakunta-ryhmässä on mielenkiintoista keskustelu ainakin alkamassa. Se lähti liikkeelle Askel-lehdessä olleesta artikkelista, jossa Teemu Selänne kertoi rukoilevansa, ettei loukkaantuisi ja kiittävänsä Jumalaa useasti kaikesta siitä hyvästä, mitä elämä on hänelle antanut.

Skeptinen kommentaattorii (en minä) ei malttanut olla huomauttamatta, että Selänne uskoo melkein mihin vain ja viittasi Teemun menneisyyteen tasapainorannekkeiden mainoshahmona.

Tähän ryhmän perustaja vastasi: "Tuohan on selvästi kaupallinen mainos, josta saa rahaa - toisin kuin tuo Askel-lehden juttu."

Uskossa logiikka ei varmaan ole niitä keskeisimpiä työkaluja, mutta kun ihmiselle (ainakin monille) on annettu tai kehittynyt (en siis ota tässä kantaa evoluution ja luomisen väliseen skabaan) kyky ajatella loogisesti, niin pari huomiota yllä olevasta keskustelun tyngästä.

Tasapainorannekkeet ovat pelkkää huuhaata. Tämä johtopäätös ei johdu suinkaan siitä, että Skepsis ry. on myöntänyt sille Huuhaa-palkinnon, vaan siitä, että valmistaja on itse joutunut tunnustamaan, ettei rannekkeen toimivuudesta ole mitään tieteeellistä näyttöä.  Päinvastoin tehdyt testit ovat osoittaneet, että rannekkeella ei ole mitään vaikutusta fyysiseen suoritustasoon. Firma on tiettävästi mennyt jo konkurssiin, vaikka sai aikoinaan hyvää "asiantuntijatukea" monilta muiltakin miljonääriurheilijoilta kuin Teemulta. Eikä taatusti ilmaiseksi. Tosin Power Balance nimellä löytyy vielä toiminnassa olevat nettisivut, joilla ranneketta markkinoidaan. Ykkösluokan urheilutähdet, kuten vaikka koripalloilija Shaquille O'Neal ja jalkapalloilija Chistiano Ronaldo ovat vaihtuneet vähän tuntemattomampiin urheiljoihin.





Palkkahaitarin yläpäässä olevia tasapainorannekkeen käyttäjiä. Rannekkeet ovat kadonneet käsistä viime aikojen kuvissa. Onko usko vaihtunut epäilyyn, vai sopimukset vain umpeutuneet?

Luomakunta Facebook -ryhmän perustaja argumentoi Teemun puolesta sillä, että Teemu on saanut rahaa tasapainorannekkeen mutta ei Jumalan mainostamisesta. Jos hieman karrikoitu analogia sallitaan. Vilpittömän tuntuisena veikkona Teemu on varmaan ihan oikeasti uskonut tasapainorannekkeen auttavan. Ainakin toivon näin olevan, sillä muutenhan hänen toimintansa olisi täysin moraalitonta. Jos hän tietäisi tai edes epäilisi rannekkeen olevan pelkkää huuhaata, niin ainakaan minä en keksi mitään puolustelua hänen menettelylleen. Lähteä omalla auktoriteetillaan puhumaan maksusta selkeää skeidaa. Teemun kun tunnetusti ei rahapulassa tarvitse myydä itseään mainoksiin.

Minusta on uskottavampaa lähteä siitä olettamuksesta, että Teemu tosiaan oli havaitsevinaan rannekkeella olevan suoritusta parantavia ja muutenkin positiivisia vaikutuksia. Tätä kutsutaan plaseboksi. Mutta niinhän rukoilukin vaikuttaa. En epäile lainkaan uskovien kertomuksia, että olo tuntuu helpottuneelta rukoilemisen jälkeen. Se ei ole kuitenkaan mikään todiste sen paremmin Jumalan olemassa olosta kuin siitä, että rukoilemisella olisi jotain konkreettista merkitystä. Kuten varjelua loukkaantumisilta tai nopeampaa paranemista loukkaantumisen jälkeen. Teemukin on loukkaantunut useasti. Michael Schumacher makaa edelleen koomassa, vaikka suoranainen rukousmyllyjen armeija pyörii ympäri maailmaan hänen puolestaan. Ainoat johtopäätökset, mitä yllä olevasta voidaan minun mielestäni tehdä, on se, että Teemu kuuluu niiden ihmisten ei niinkään vähäiseen joukkoon, jotka voidaan höynäyttää uskomaan melkein mihin vain. Kuten skeptinen kommentoija esittää.

Teemun sopimuksista Power Balancen ja Askel-lehden kanssa minulla ei ole mitään tietoa. Seiskaa lukuun ottamatta suomalaiset lehdet eivät tiettävästi maksa haastattelupalkkioita. Siitä huolimatta minusta on aika omituinen ajatus, että lausuman totuusarvo on jotenkin riippuvainen siitä, saako siitä rahaa ja saako siitä paljon rahaa. Jos saa rahaa, niin totuudella ei ole niin väliä. Jos saa kunnolla rahaa, niin kynnys päästää suustaan lööperiä vain alenee. Ilmaiseksi jutustellessa sen sijaan oletusarvoisesti puhuu totta. Jos näin on Teemun kohdalla, niin Veikko Vennamo vainaan termein sehän tarkoittaisi sitä, että Teukka Salama kuuluu seteliselkärankaisiin.

Matti Nykänen mainosti aikoinaan öljylämmitystä "järkiratkaisuna". Kun itse olin ostanut kiinteistön, jonka lämmitysaineena oli öljy, niin tunsin suurta häpeää olla Matin kanssa samalla "järkilinjalla". 25 vuotta pystyin kuitenkin tämän häpeän kanssa elämään, ennen kuin vaihdon maalämpöön.

ps. Löytyihän se kuvakin Teemusta ja rannekkeesta lopulta. Onkohan tämä Power Balancen ja Rolexin yhteismainoksesta?



Ei kommentteja: