torstai 6. maaliskuuta 2014

Nyrkin ja hellan välissä



Tästä saattaa tulla pataan, mutta kirjoitetaan kuitenkin. Varsinkin kun olin juuri opiskelemassa Suomen tiedetoimittajien liiton järjestämällä kurssilla tiedeviestintää.

EU:n perusoikeusvirasto on julkistanut tutkimuksen, jossa selvitettiin naisiin ja tyttöihin kohdistunutta väkivaltaa eri Euroopan maissa. Tutkimusta ja lähinnä sen tuloksia referoitiin useissa medioissa. Tiina-Rakel Liekki kirjoitti siitä YLE:n uutisille mm. seuraavaa.

"EU:n tutkimus on maailmanlaajuisesti laajin naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa kartoittava tutkimus. Siihen haastateltiin yhteensä 42 000 naista. Haastatteluissa kartoitettiin laajasti erilaisia väkivallan muotoja.

Viimeisen vuoden aikana tutkimukseen haastatelluista suomalaisnaisista jopa 10 prosenttia oli kokenut väkivaltaa. Tutkituista 28 EU-maasta Suomea enemmän väkivaltaa esiintyy vain Tanskassa.

– Luvut ovat järkyttäviä. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus, jonka yleisyys on ollut pitkään tiedossa. Tutkimus vahvistaa, että Suomi on naisille Euroopan väkivaltaisimpia maita, sanoo Ihmisoikeusliiton tutkimuspäällikkö Milla Aaltonen tiedotteessa."

Myös oikeusministeriö julkaisi oman tiedotteensa.

"- Kaikki tutkimukset osoittavat, että naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa on aivan liian yleistä. Selkeä tavoitteemme pitää olla väkivallan vähentäminen niin, että tulevaisuudessa olemme niiden EU-maitten joukossa jossa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy vähemmän, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson."

Tämä saattaa tuntua saivartelulta, mutta minusta oikeusministerillä on tässä vähän puurot ja vellit sekaisin. Tutkimuksen tulokset ja siitä vedettävät yhteiskunnalliset johtopäätökset. Kun nämä koplataan yhteen, niin lukijalle tulee helposti tunne, että kyseessä on jotain tiettyä agendaa varten tilattu tutkimus. Mikä ei sinänsä olisi kovin harvinaista tässä maailmassa.

Kun tutkimuksesta tiedottaminen on kovin tendenssinomaista, niin sillä annetaan tietyllä tavalla aseet vastustajien käsiin. Tässä tapauksessa lähinnä niiden, joiden mielestä naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole merkittävä ongelma tai tilanne Suomessa ei ole lainkaan niin huono muihin maihin verrattuna kuin annetaan ymmärtää.

Eräässä juutalaisen koomikon Sacha Baron Cohenin tekemässä Borat-filmin kohtauksessa Borat joutui Kazakstanin sensuuriviranomaisten kouriin tekemänsä videon juutalaisvastaisuuden vuoksi. Video läpäisi sensuuurin vasta sitten, kun juutalaisvastaisuutta oli lisätty merkittävästi. 

Muutoksen toivottavattavasta suunnasta tässä tapauksessa ei liene erimielisyyttä, mutta siitä huolimatta voisi kysyä, mikä olisi sopiva määrä ja laatu naisiin ja tyttöhin kohdistuvassa väkivallassa? Tuskin tässä mitään sellaisia määrällisiä ja laadullisia tavoitteita voidaan asettaa kuin vaikka olympialaisten eri väristen mitalien ja pistesijojen suhteen.

Täysin väkivallattomasta yhteiskunnasta haaveilu menee pahasti utopian puolelle. Jonkinlaiseen tolkulliseen määrään voisi kuitenkin kuvitella päästävän erilaisilla valistuksellisilla ja kriminaalipoliittisilla keinoilla. Mitä ne luvut olisivat, siitä minulla ei ole esittää mitään muuta kuin toivomusta merkittävästi nykyisistä pienemmistä. Oikeiden keinojen suhteen olen yhtä avuton kuin kaikki muutkin. "Tarvitaan asennemuutosta" menee hurskaiden toiveiden jo ennestään ääriään myöten täynnä olevaan lokeroon. 

Siksi minusta nimenomaan tiedetoimittajien velvollisuus olisi avata tätäkin tutkimusta vähän syvällisemmin. Nyt ilmaan roikkumaan jääviä kysymyksiä on turhan paljon. Koko tutkimuksen uskottavuus kärsii niiden lukijoiden kohdalla, jotka eivät jaa jo etukäteen tutkimuksesta vedettyjä johtopäätöksiä. Suomi on naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan keihäänkärki Euroopassa. Tai ainakin heti "kunniakkaalla toisella sijalla" iloisten tanskalaisten, jalkapallokatsomoistakin tunnettujen roliganien jälkeen.

Pikaisen lukemisen perusteella minulle selvisi, että tutkimus oli tehty haastattelutekniikalla. Haastattelut olivat tapahtuneet sekä kasvokkain että puhelimitse. Tilastoiduista luvuista pisti silmään, että tilastoon satunnaisotoksella valikoiduista haastateltavista oli saatu haastateltua aika pieni osa. Esimerkiksi Suomessa vähän alle 40 %, eli noin 1 500 kaiken kaikkiaan 4 000:sta. Miten vääristävästi tämä mahtoi vaikuttaa tulokseen?

Muita kysymyksiä, joihin olisin halunnut vastauksia, ennen kuin muodostan oman kantani tutkimuksen tuloksiin olivat mm. seuraavat.
Miten kulttuurierot oli otettu huomioon? Olen itse ollut parissakin EU-projektissa. Käsitykset tilastoinnista ja siinä käytetyistä tekniikoista eivät ole suinkaan yhteneväiset eri Euroopan maissa.
Miten väkivallan aste oli porrastettu vai oliko lainkaan? Läimäytyksellä ja pilliruokintaan johtavalla hakkaamisella on jonkinmoinen aste-ero.
Miten väkivalta oli jakautunut iän suhteen? Entä vaikka kaupunki- ja maaseutuympäristön suhteen?
Miten väkivaltakertojen määrä oli jakautunut? Kuinka paljon oli jatkuvaa systemaattista väkivaltaa ja kuinka paljon yksittäisiä satunnaisia kertoja?
Miten naisiin kohdistuvan väkivallan määrä on suhteessa miehiin kohdistuvaan väkivaltaan?
Onko tutkimuksessa tilastoitu myös naisten naisiin ja tyttöihin kohdistamaa väkivaltaa? Jos on, niin onko se eritelty tuloksissa?
Ylipäänsä haastatteluissa tehdyt kysymykset olisi hyvä tietää. On tietysti mahdotonta päätellä, kuinka johdattelevia tai tarkoituksenhakuisia haastattelut ovat olleet.

En ota tässä kantaa tutkimukseen, koska en ole perehtynyt siihen kuin pintapuolisesti. Aihe on minusta tärkeä ja se vaatisi sellaisen tutkimuksen taustoja valottavan tiedottamisen, jonka pohjalta voisi lähteä muunkinlaista keskustelua kuin ylimalkaista päivittelyä. Väkivalta on varmaan yksi yhteiskunnan keskeisistä ongelmista niin seinien sisällä kodeissa kuin globaalisti, kuten viime päivien sodan uhan alla on jouduttu jälleen kerran toteamaan. Tutkimus aiheesta on tärkeää, mutta tärkeää on myös tutkimuksesta tiedottaminen tavalla, jonka perusteella siitä jää käteen jotain iskulauseita syvempää.  

14 kommenttia:

Feminismiin päin vähän kallellaan oleva kirjoitti...

Etkö usko tutkimuksen tuloksiin? Jos et, niin millä perusteella väität niitä vääriksi? Eikö todistustaakka ole väitteen esittäjällä, eli tässä tapauksessa epäilijällä, siis sinulla?

Jore Puusa kirjoitti...

Miehiin perheissä kohdistuva väkivalta on kolminkertaista eli 2% naisiin kohdistuvaa verrattuna 6% miehiin kohdistuvaa. Miehet kokevat elämänsä aikana paljon enemmän väkivaltaa kuin naiset.
http://www.vakivallanvahentaminen.fi/fi/index/vakivallanmuotoja/miehiinkohdistuvavakivalta.html

Timo Suvanto kirjoitti...

Vastaan tässä molempiin.

En ottanut kantaa tutkimustuloksiin. Ilman tarkempia taustatietoja kommentit olisivat aika lailla tyhjän päällä. Todistustaakka on alkuperäisen väitteen esittäjällä, siis tutkimuksesta kirjoittaneella.

Kyseissä linkissä on paljon tietoa. Mielenkiintoista sinänsä, että prosenttiluvut 2 ja 6 tulevat esille väkivaltaan syyllistyneiden omissa arvioissa. Miehet sen sijaan arvioivat itselleen pienemmän prosenttiluvun mitä naiset kertoivat kokeneensa. Toki kyseessä ei ollut sama aineisto.

Väkivallan taustalla on JP:n linkin mukaan melkein aina alkoholi. Mikä sen rooli kussakin tapauksessa on, sitä lienee vaikea selvittää. Onko se estojen vähentäjänä lyömäkynnystä alentava tekijä vai mahdollisesti alkoholin käyttö on väkivvaltaan johtaneen riidan syy.

Niin tai näin, väkivalta ei ollut alkuperäisen juttuni varsinainen aihe, vaan siitä kertovasta tutkimuksesta tiedottaminen. Itse olen säästynyt lähes kokonaan väkivaltaiselta käyttäymiseltä. Niin omalta kuin kuin läheisten ihmisten osalta. En kuitenkaan niin, ettenkö tietäisi sivusta seuranneena, millaiseen perhehelvettiin väkivalta voi johtaa. Vaikka tieto sanonnan mukaan lisää tuskaa, niin väkivallan taustojen ja ilmenemisen tutkiminen varmaan pitkällä tähtäimellä auttaa hallitsemaan sitä paremmin. Ainakin yhteiskunnallisena ilmiönä, jopa yksinlön käyttäytymisen tasolla. Tosin viimeksi mainittuun suhtaudun aika suuressa skeptisyydellä. Aviopuolisoa turpaan mätkittäessä kun analyyttinen ajattelu ei ole ihan päällimmäisenä säätelemässä käyttäytymistä.

Feministi kirjoitti...

Jokainen naisiin ja tyttöihin kohdistunut väkivallanteko on liikaa. Jos tällainen tutkimus auttaa vähentämään sitä, niin se riittää. On ihan turha ruveta Suvannon tapaan viisastelemaan ja besserwisseröimään sillä.

Timo Suvanto kirjoitti...

http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/rikollisuustilanne/rikollisuustilanne2012/esj5ICjJ9/Rikollisuuskehitys.pdf

Täällä varsin kattava esitys rikollisuudesta Suomessa. Kattaa myös EU-raportissa olleita alueita.

Unknown kirjoitti...

Minusta Suvannon pohtiva asenne tutkimuksen tietoihin on paikallaan. Liian usein hyvä asia johtaa huonoon ajatteluun.

Timo Suvanto kirjoitti...

Menee hieman teemaa hipoen, mutta laitetaan silti. Kun olin vielä lukiossa opettajana, niin niihin vähemmän mukaviin virkavelvollisuuksiin kuului runsas määrä ylioppilaskirjoitusten valvontaa. Aikani kuluksi selailin abiturienttien kielten monivalintakokeissa antamia vastauksia (Ei olisi saanut, vaan olisi pitänyt silmä tarkkana valvoa koko ajan. Rike on jo vanhentunut ja rehtorinkin eläkkeellä.) Mitä huonompi oppilas, sitä varmemmin hän lankesi seuraavaan ansaan. Merkitsi oikeaksi sellaisen vaihtoehdon, jonka asiasisältö oli totta, mutta joka ei liittynyt mitenkään tekstiin. Esimerkiksi jos teksti käsitteli karjan kasvatusta, niin yksi vaihtoehto saattoi olla: "Tekstin mukaan hevoset ovat arkoja eläimiä". Tottahan se on, että hevoset ovat arkoja eläimiä, mutta kun sitä asiaa ei mitenkään mainittu tekstissä. Yritin enen koetta prepata oppilaita käyttämään logiikkaa. Jos kokeessa pitää valita kahden omasta mielestä tasavertaisen vaihtoehdon välillä, niin kannattaa välttää sellaista, jossa sanotaan "tekstin mukaan", "kirjoittaja väittää, että" jne. Huonolla menestelyksellä.

Kun naisiin kohdistuva väkivalta on paha asia ja sen korjaaminen hyvä asia, niin toimittajalta loppuu into suhtautua juttuun kriittisesti. Miksi ylipäänsä tilaisin lehtiä, joiden sisältö alkaa olla eri intressiryhmien lehdistötiedotteita, jotka julkaistaan joko sellaisinaan tai korkeintaan niitä myötäsukaan kommentoiden. Voin yhtä hyvin tilata lehditötiedotteet suoraan niiden julkaisijalta.

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Tarkoitus pyhittää keinot?

No, toki tarkoitus voi olla hyvä. Mutta: auttaako juosten kusten roiskittu tutkimuksen raportointi sitten siihen, se on toinen juttu. Minusta(kin) tuo raportti olisi tarvinnut/ansainnut tiedetoimittajan asiallisen paneutumisen aiheeseen, nythän asiasta kiinnostuneellekaan jutusta ei aukene oikeastaan mitään. Eikä ilmeisesti k.o. jutun kirjoittajalle itselleenkään.

Luleenpa siten, että jos jollekulle näin perjantai-illan huumassa pälkähtää päähän pätkiä puolisoa tms. läheistä henkilöä turpiin, niin ei auta, vaikka tämä uutisointi mieleen juolahtaisikin.... "Ai niin, lehdessä sanottiin näin, taidankin jättää tänä perjantaina väliin.:"

Just joo.

Anonyymi kirjoitti...

Missä kohtaa bloginpitäjä ei uskonut tutkimuksen tuloksiin?

Sakari Mäkelä kirjoitti...

Tutkimuksiahan on joka lähtöön. Suomi on kuitenkin naisihmiselle tokaksi paras maa asua, vaikka turpiin tuleekin aina silloin tällöin....

http://www.iltalehti.fi/nainen/2014030918108005_na.shtml

Timo Suvanto kirjoitti...

Kun naisten turpaan saamisen ja tasa-arvon välillä näyttäisi vallitsevan selkeä positiivinen korrelaatio, niin voisiko selitystä lähteä etsimään tästä suunnasta? Maissa, joissa naiset ovat selkeästi nyrkin ja hellan välissä ei miehillä ole enää mitään tarvetta näyttää fyysista ylivoimaansa. Naiset ovat jo valmiiksi kyykytetyjä.

Vaikka näissä jutuissa tulee väkisinkin väärinymmärretyksi, niin koitan edes jotenkin lieventää sen mahdollisuutta. Minusta naisten perheen sisällä kokema fyysinen ja henkinen väkivalta on iso ongelma siellä, missä sitä on. Määristä en osaa sanoa muuta kuin ettei se ole mitenkään olematonta.

Minusta tässä on kuitenkin selkeästi kaksi erilaista ulottuvuutta tai lähestymiskulmaa. Yksilötason ja laajempi yhteiskunnallinen. Yksilötasolla siihen liittyy kipua, pelkoa ja häpeää. Tämä kaikki säteilee yksilöiden kautta yhteiskunnan yleisempiin toimintoihin. Väkivallasta johtuvat suorat ja epäsuorat kustannukset ovat varmaan satojen miljoonien luokkaa, suurusluokka hatusta temmaten. Merkittävä se kuitenkin.

Riidan aikaansaaminen ei ole kovin vaikeaa. Varsinkin jos osapuolilla ei ole kovin suurta halua asettua toisen asemaan. Tämä näkyy suurissa ja pienissä ihmisten välisissä konflikteissa, kun vaikka Ukrainan suunnalta saadaan päivittäin seurata. Kotimaisista vähän yleisemmistä riidoista otetaan nyt esimerkiksi vaikka tasaveroinen avioliittolaki tai ruotsin kielen opetuksen asema peruskoulussa. Kummassakin on harvinaisen vähän kuulunut molempia osapuolia samanaikaisesti ymmärtäviä näkemyksiä. Riitaa, toraa ja hyökkäilyä sitäkin enemmän. Minäkin olen joutunut ruotsin kielen vapaaehtoisuutta kouluopetuksessa puolustaessani turhan koviin kinoihin toista mieltä olevien ystävieni kanssa. Turpaan ei sentään ihan vedetty, mutta alkoholilla oli osuutta asiaan. Kuten väkivaltatilanteissa melkein aina.

Ihan oikeasti turpaansa saanut kirjoitti...

Helppohan se on herrojen vitsailla turpaan saamisesta. Minä olin aikoinani 30 vuotta naimisissa juopon ja väkivaltaisen miehen kanssa. Ei se ollut herkkua.

Timo Suvanto kirjoitti...

Uskon sen hyvinkin. Jos se herkkua olisi, niin tuskin avioerotilastotkaan olisivat sitä mitä ovat. Vaikka se ei alkuperäiseen teemaan kuulukaan, niin en malta olla kysymättä: "Miksi niin kauan?".

Ihan oikeasti turpaansa saanut kirjoitti...

Ei ollut olevinaan muuta mahdollisuutta. Nyt ymmärrän, että niitä olisi ollut vaikka kuinka paljon.