keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Samma på korsosvenska








Maammelaulusta suurin osa suomalaisista osaa ja ylipäänsä on kuullut vain ensimmäisen säkeistön. Kuitenkin vasta toisessa säkeistössä aletaan ottaa kantaa maamme todelliseen tilaan. Ajatonta ja samalla enemmän kukin ajankohtaista riimittelyä Runebergiltä – ainakin tämä toisen säkeistön alku.

Vårt land är fattigt, skall så bli
För den, som guld begär.
En främling far oss stolt förbi…

Laitetaan  nyt vielä Cajanderin suomennos, jos blogin harvoista lukijoista löytyisi joku ruotsia taitamatonkin. 

 On maamme köyhä, siksi jää,
 jos kultaa kaivannet
Sen vieras kyllä hylkäjää…

Nämä sanat tulivat väistämättä mieleen, kun amerikkalaiset näyttävät kusettavan meitä mennen tullen. Siis kun Elop meni, niin Gugge on tulossa tilalle.

Taitaa käydä niin, että tämän valtakunnan ainoaksi pysyväksi varallisuudeksi jää kaksikielisyyden rikkaus.  Hyvä että edes jotain.

Näissä mietteissä koukkasin tänään autolla Sotungista Länsisalmen eli Västersundomin kautta kotiini. Maisemat siellä ovat kauniin maalaiset ja väestö pitkälti ruotsinkielistä. Olen ollut jopa pitämässä opetustuokion fysiikasta ruotsiksi paikallisessa alakoulussa.  

Maassa maan tavoin tai muuten ei osaa edes maasta ulos. Niinpä tavailin Västersundomin kyläteillä liikennemerkkejäkin  ruotsiksi ja meinasin hajottaa Twingoni töyssyssä. Varoitusmerkissä kun luki Bump, enkä tiennyt, mitä se tarkoittaa.  Meidän Korson ruotsinmurteella töyssy on Gupp.

Ei kommentteja: