tiistai 14. elokuuta 2012

Pari piirua kohti kohtuullisuutta

Nato-piirun laskemisen nyrkkisääntöjä. Onko Jutta viemässä Suomea Natoon piirukommenteillaan?



Yle julkaisi 14.8.2012 seuraavan tiedotteen. 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toivoo muidenkin yritysten ottavan esimerkkiä valtionyhtiöiden uusista palkitsemiskäytännöistä.

SDP:n puheenjohtaja sanoo tänään tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa puolueensa olevan tyytyväinen eilen julkistettuihin ohjeisiin valtionyhtiöiden tulospalkkioiden karsimiseksi.

- Valtionyhtiöiden on näytettävä esimerkkiä siinä, että ylilyönneistä päästään eroon. Siksi palkitsemisen tasoissa ja perusteissa siirrytään nyt pari piirua kohti kohtuullisuutta, Urpilainen kirjoittaa.

Myös SDP:n edesmennyt puheenjohtaja Rafael Paasio kehotti puoluetta siirtymään pari piirua vasemmalle. Tosin hänkään ei kertonut sen tarkemmin, mitä piiruasteikkoa pitäisi käyttää. Piiruja kun on joka lähtöön.Wikipedia tietää.

"Kompassipiiru on 1/32 täysympyrästä eli 11,25°. Kompassipiiru saadaan, kun kompassiruusun pää- ja väli-ilmansuuntien väliset kulmat puolitetaan vielä kahdesti.

Tykistön piiru on tykistön tulenjohtoa varten kehitetty kulmamitta. Tämän piirun määrittely on "sellaisen tasakylkisen kolmion huippukulma, jonka kanta on 1 metri ja kyljet 1 kilometri". Määritelmää näkee myös muodossa "yhtä piirua vastaava ympyrän kaaren pituus on tuhannesosa ympyrän säteestä". Näin määritetty piiru on yhtä suuri kuin milliradiaani. Määritelmän mukaisesti täysympyrä on 2 π eli noin 6283 piirua.

Käytännössä on luku pyöristetty johonkin sopivaan tasalukuun.
Käytössä on ainakin täysympyrän (360°) jakaminen

    6000 piiruun
        Suomi (Siirtymässä Naton standardin mukaiseen piiruun)
        Venäjä
    6300 piiruun
        Ruotsi
    6400 piiruun
        Nato"

Nyt pitäisi kysyä Jutalta, mitä piirua hän mahtaa tarkoittaa. Surimmillaankin pari piirua kohti kohtuullisuutta on 2/32 eli  6,25 %. Melko maltillista kohtuullistamista.

Ei kommentteja: