tiistai 14. elokuuta 2012

Alisuorittamista


Vähintään yhden kullan voittaneet maat keltaisella, hopean harmaalla (Suomi mukana), pronssin ruskealla ja mitalitta jäänet sinisellä. Suuret ja rikkaat pärjäävät, köyhät eivät. Siksi kuvan yleisävy on  sinikeltainen.Punaiset maat eivät osallistuneet. Niitä ei ole paljoa. Kaikesta kaupallisuudesta, dopingista, nationalismista yms. huolimatta Olympialaiset ovat minusta positiivinen juttu. Halvempaa se on täällä kamppailla maailmanherruudesta kuin sotatantereella.

Poiminta Hesarista 12.8.2012. Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola: "Yksikään suomalaisuimari ei yltänyt välieriin, ja yleisurheilussa miesten keihästrion lisäksi vain estejuoksija Jukka Keskisalo pääsi finaaliin. Vastapainona lajeissa tuli suoranaisia floppeja, muun muassa kauas ennätyksistä tai peräti ilman tulosta jäämistä.

"Selkeät alisuorittamiset eivät kuulu olympiatasolle. Kisojen jälkeen täytyy aloittaa lajiliittojen kanssa pohdinta siitä, miten valintajärjestelmää kehitetään. Pitää varmistaa, että jokaisella mukana olevalla urheilijalla on menestyspotentiaali".

Alisuorittaminen koskee tietysti vain urheilijoita. Johtoporras kun tunnetusti voi vain menestyä, pieleen meno on aina suoritusportaan syy.

Menikö Suomella sitten niin huonosti? Tilastojen valossa ei ehkä sittenkään. Kokosin vähän faktaa netistä ja laitoin yhteen taulukkoon. 





Suomen joukkue kuului lukumäärältään keskisuurten joukkoon. Joukkue oli lukumäärältään 6 % suurempi kuin joukkueet keskimäärin. Tosin esimerkiksi yli miljardin asukkaan Intia on samassa 30+ joukossa.  Jos mitalin saavuttamista pidetään menestyksen kriteerinä, niin hieman joukkueen kokoon suhteutettuna keskimääräistä  huonompaan menestykseen Suomi kisoissa jäi.

Urheilijoiden määrän vähentäminen on populismia. Olympialaisten tulosrajat ovat niin kovat, että jokainen ne ylittänyt suomalainen pitää valita ilman muuta kisoihin. Rahaa menee paljon turhempaankin.

1 kommentti:

tiiiiia13v kirjoitti...

"Jos mitalin saavuttamista pidetään menestyksen kriteerinä, niin hieman joukkueen kokoon suhteutettuna keskimääräistä huonompaan menestykseen Suomi kisoissa jäi. "

ei saa olla pessimisti.
oikea tulkintatapa on seuraava:

suomalaisia on (alle)1 promille väestöstä, mutta koska olemme täysin ylivertaisia, niin saimme (yli)3 promillea mitaleista.

tämä on oikein hienoa.