lauantai 14. heinäkuuta 2012

Med nyttosvenskan klarar man bättre!



 Aloitan uuden sarjan tässä blogissa. Se käsittelee Vantaalla vastaan tulleita pieniä ja vielä pienempiä huomioita, joita olen tehnyt hyvien ystävieni Karin ja Matin kanssa tehtyjen kävelyretkien aikana. Dokumentointivälineenä on pääsääntöisesti kännykkä.

 Ryhmä valmiina poikkitieteellisiin havaintoihin. Kari, Matti ja Timo.


  Leppäkorpi taitaa olla natsihenkistä seutua. Ainakin jos asian voisi päätellä kadunnimistä. Vaan eipä hätää. Hyötyruotsin taitoisina  hoksaamme heti, että kyse on Hilleristä, ei Hitleristä. Meitä kohti  on turha heitellä vääriä natsikortteja.

Korso on demareiden vankkaa tukialuetta, mutta ei kai nyt niin pitkälle pidä mennä, että pääkatu muutetaan puoluejohtajan mukaan. Vaan eipä taaskaan kielitaitoisia hämätä. Gråsisk on suomeksi urpiainen ja joku koiranleuka (hundshaka) vain oli mennyt ilkeyttään laittamaan ylimääräisen ällän kadun suomenkieliseen nimeen. 


Tässä vielä lopuksi aidot katujen nimien esikuvat ja niidet jäljitelmät. Kuten havaitaan, yhdennäköisyys ei ole kovin suurta. Ehkä jotain yhtäläisyyttä on urpiaisen ja Urpilaisen sävy sävyyn värityksessä.


 Hilleri (på svenska iller)

Hitleri
Urpiainen (på svenska gråsisk)
Urpilainen

Kuten tästä sarjan avauksesta käy hyvin ilmi, niin hyötyruotsista (nyttosvenska) on todella hyötyä tässä kaksikielisessä kunnassa. Kaksikielistä ei jymäytetä läheskään niin helposti kuin vain suomea osaavaa junttia. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet siis päässyt yli pakkomielteestäsi pakkoruotsiin?

Timo Suvanto kirjoitti...

Yritän tarkastella asioita monilta eri kanteilta. Kyllähän ruotsin kielen vaatimattomankin osaamisen edut on tuotava esiin tasapuolisuuden vuoksi, eikä keskittyä pelkästään pakkoruotsin haittapuoliin. Tässä asiassa en halua olla samanalainen retoorikko kuin esimerkiksi pääministerimme, joka ei ainakaan julkisesti ole nähnyt mitään ongelmaa pakkoruotsin pänttäämisessä - toisin kuin suurin osa kansalaisia.