sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Niin tai näin, aina kuvat väärinpäin



Suoritin noin kymmenen vuotta sitten Valokuvaajan ammattitutkinnon näyttökokein. Minulla oli suuria vaikeuksia päästä läpi (eikä läpipääsy joka kerta onnistunutkaan) niistä osioista, joissa piti tehdä kuvia kirjallisesti annetun ohjeen mukaan.

Suurin syyllinen tilanteeseen oli tietysti kehnot valokuvaustaitoni ja ymmärtämättömyys niiden todellisesta tilasta (mikä nykyisillä nuorilla fotareilla tuntuu vain korostuvan), mutta osasyy oli se, että en kerta kaikkiaan ymmärtänyt kirjallisia tehtäväksi antoja. Niin selkeää suomenkieltä kuin ne olivatkin - tai ainakin suomenkieltä.

Hieman onnetonta itsetuntoani lääkitsi havainto, että en ollut ainoa näin kokeva. Sekä keskustelut joidenkin muiden tutkintoa suorittavien kanssa että heidän kuvansa kertoivat selkeästi, että hekään eivät olleet lainkaan kartalla siitä, mitä heitä ja etenkin heidän kuviltaan vaaditaan näyttökokeessa.

Ihminen on paitsi homo sapiens eli viisas (ihanko totta?) myös cognita eli oppiva. Lopulta minäkin sain tutkinnon suoritettua ja samalla vauhdilla vielä Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon heti perään. Lopulta löysin itseni istumassa Kuvallisen ilmaisun tutkintotoimikunnassa, joka on valokuvauksen ammatillisia näyttökokeita valvova elin.

Kokemukset tästä ajasta vahvistivat käsityksiäni. Ilman selkeitä kuvallisia referenssejä on äärimmäisen vaikeaa vain kirjallisesti kertoa valokuvan laatustandardeja. Niin eritasoisia valokuvia näyttökokeiden suorittajat olivat saaneet aikaisekseen eri puolilla Suomea suoritetuissa näytöissä. Heikoimmillaan hyväksytyissä kuvissa saattoi olla kaikki valokuvaajan neljä kuolemansyntiä potenssiin kaksi. Surkein minun aikanani sattunut tapaus oli sellainen, että näyttökokelas toi jurylle suunnilleen kortillisen käsittelemättömiä kuvia ja pyysi jurya valitsemaan niistä parhaat. Kuvat ovat minulla vieläkin, mutta kunnianloukkaus- ja häveliäisyyssyistä en laita niitä esille enkä edes mainitse nimeltä kyseistä Vaasa-Lappeenranta linjan pohjoispuolella sijaitsevaa valokuvaopetusta antavaa oppilaitosta. Tehtävän teemana oli "Ihmisen paras ystävä" tai jotain sinne päin. Kuvat olivat tekniseltä, visuaaliselta ja sisällölliseltä laadultaan alla olevan minun ottamani kaltaisia. Ihan oikeasti.



Toimikunnalta lähti ystävällinen mutta aika tiukkasanainen kirje näyttöjen pitäjälle. Jos näyttökuvien taso ei oleellisesti ala parantua, niin tutkintojen suorittamisoikeus otetaan uudelleen käsittelyyn.

Tälle on helppo naureskella, mutta ajatellaanpa kokelaan asemaa. Hän selaa valokuvaajan ammattitutkinnon näyttökokeen perusteita. Sieltä pitäisi niin hänelle kuin näyttökokeen tuomareille selvitä näytön ja siihen oleellisesti liittyvien näyttökuvien vaatimukset.

Miljöökuvauksesta sanotaan seuraavaa.
a) Valokuvaaja hallitsee kuvauksen miljööolosuhteissa. Valokuvaaja osoittaa aloitekykyä ja rohkeutta kuvaustehtävää suorittaessaan.

Aloitekykyä ja rohkeutta todella tarvittiin, että annettiin kuvien valinta juryn tehtäväksi. Arvioinnin kriteerit sentään kertovat vähän enemmän vaatimuksista.

b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit
Tutkinnon suorittaja
• suunnittelee tarvittaessa kuvaustapahtuman
• perehtyy tarvittaessa miljööseen etukäteen
• ottaa kuvausympäristön ja -tilanteen erityisvaatimukset huomioon työskentelyssään
• hyödyntää kuvausympäristön ominaisuuksia työssään
• huomioi digitaalisen työnkulun ja kuvankäsittelyn vaatimukset ja mahdollisuudet jo kuvausvaiheessa.
• toimii päämäärätietoisesti kuvaustehtävän toteuttamiseksi
• toimii joustavasti ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

Niin tai näin, niin yllä olevat ohjeetkin voivat avautua hyvin monella tavalla eri ihmisille. Varsinkaan kun niissä ei sanota kuvista oikeastaan yhtään mitään. Minulle ohjeet eivät ainakaan aukene ilman konkreettisia esimerkkejä. On selvää, että näyttötutkintojen perusteisiin ei voi laittaa mitään yksityiskohtaisia ja yksittäisiin tapauksiin viittaavia ohjeita, mutta hieman enemmän niitä voisi avata. Nyt ne tuppaavat jäämään savolaisen jutun tasolle, eli vastuu ymmärtämisestä jää lukijalle.

Tämän bloggauksen juuret ovat minun ja Matti J. Kalevan välisessä netti- ja puhelinkeskusteluissa, joihin päädyimme Matin blogissa olleiden juttujen johdosta. Yritin lähettää Matille konkreettisia esimerkkejä vähemmän onnistuneista ns. valintakuvan ehdon täyttävistä kuvista. Epäonnistuin yhtä surkeasti kuin aikoinani yrittäessäni lähettää omasta mielestäni hyviä kuvia.

Tässä kuvat ja Matin kommentit niistä. Ne ovat Matin blogissakin, mutta tässä helpommin hahmotettavissa, kun kuva ja teksti ovat yhdessä. Kuvat 1-3 ovat siis minun mielestäni hyviä huonoja esimerkkejä ja kuvat 4-5 kohtuullisia hyviä esimerkkejä. Siis aluksi valintakuvia ja sitten jotain muuta. Matin kommentit perässä ja minun mahdolliset jälkikaneetit suluissa)

Kuva 1. kyllähän tuo sinne valintakuvien ryhmään yrittää kurkotella, mutta tuossakin on vallitsevan valo-olosuhteet selkeästi tunnistettavissa ja valokuvaajan täytevalo kontrastia painokelpoisella puolella kohtuullisena pitämässä. Joten paljon tuhruisempaa ja epäloogisempaa valomaailmaa on liian monessa kuvituksessa eri julkaisuissa. Sen lisäksi että niissä ei myöskään kerronta ja sommittelu ole näinkään asiallista. Huono ehdotus. Joten ei se ole mikään läpihuutojuttu oikealle valokuvaajalle tuo valintakuvan tuottaminen.

 Kuva 2. Tämähän ei siihen valintakuvavalaistukseen yllä lainkaan. Tässä on ihan puhdaslinjainen museaalinen täysimyötäinen dokumentointivalo eläimen turkin ominaisuuksien havainnollistamiseksi. Ja sommittelukin on siihen viitekehykseen hyvin tarkoituksenmukainen. Luonnollisesti valon kolmiulotteisuutta olisi helposti parannettavissa,, mutta hallitsemattomasta valosotkusta ei voi edes puhua.

 Kuva 3. Tässä lähestytään tarkoittamaani valokerronnan ulkopuolista tallennetta. Kertovuudeltaan ja kolmiulotteisuudeltaanhan sekä kontrastisuuntautumiseltaankin se on tietysti ihan onneton, jos aiheena on kyseisen henkilön työskentely, kuvan nimestä päätellen. Kuitenkaan tässäkään ei ole sitä monensuuntaista ja monivarjoista sotkua joka tekisi tästä selkeän valintakuvan. Sommittelukin tekee kyllä parhaansa kyseiseen kategoriaan pyrkimiseksi.
(Kuvat 2 ja 3 ovat kirjasta Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus edustamassa kuvia, joille ei syystä tai toisesta ole menekkiä - minun mielestäni. Varmemmaksi vakuudeksi laitoin kuvat pariinkin eri kuvapankkiin myyntiin. Ainakin tämän perusteella olin oikeassa. Tähän päivään mennessa kumpikaan ei ole käynyt kaupaksi.)


 Kuva 4. Juuri niin. Tämä kuva täyttää useita oikean valokuvan sekä teknisiä, että visuaaliskerronnallisia kriteereitä ihan riittävällä tasolla. Kunpa kaikki pikaisestikin huitaistut artikkelikuivitukset olisivat edes näin valokuvauksellisia. Silloin voitaisi toivoa jonkun tasoisen visuaalisen kasvatuksen etenevän mediassamme.
(Tämä oli siis minun mielestäni ei-valintakuva. Minua itseäni viehättää kuvan sitominen jollain pienellä yksityiskohdalla vastaamaan ainakin yhteen rimpsun MITÄ, MISSÄ, MILLOIN, MIKSI, MITEN, KUKA kysymyksistä. Tässä se on kirjanmerkkinä toimiva metrolippu, jonka väreistä Englannissa metrolla kulkeneet tunnistavat sen. Tämä ahaa-oivallus ei tietenkään aukene kaikille kuvaa katsoville, mutta eihän mikään viesti tavoita kaikkia vastaanottajia samalla tavalla. Pikemminkin päinvastoin.)


Kuva 5. Tämähän on ihan oikea valokuva, looginen valaistus, kertovat varjot, huolellisesti pohdittu ja toteutettu rajaus ja laukaisuhetkikin. Jos tässä olisi vielä tunnistettava ainutkertainen emootio jonkun keskeisen hahmon ilmaisemana, kyse olisi mielestäni visuaalisesti ja valokuvauksellisesti kunnon teoksesta.
(Tämä kuva on ensimmäisestä Valokuvaajan ammattitutkinnon näyttökokeestani, sen uusintakerrasta. Näyttöni ollessa meneillään huomasin kauhukseni, että minulta puuttui tehtäväksi annon "Tällä kuvalla hänet valittiin vuoden isäksi" mukainen kuva. Hätäpäissäni tempaisin läppärin kovalevyltä nopean selaamisen jälkeen tämän korvaavaksi. Juryn lausunto oli: "Timo. Tämän ja nimenomaan tämän kuvan vuoksi sinut on hyväksytty." 

Tutkinnon suorittaja toimii joustavasti ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Niinpä. Jury oli tehtäviensä tasalla.)

Kuten näistä esimerkeistä ilmenee, valokuva on niin monimuotoinen ja monitasoinen ilmaisutapa, että mihinkään kuvaan ei saada mahtumaan kuin pieni osa sen mahdollisuuksista. Hyvillä kuvaajilla useampi asia on valokuvissaan nautinnollisesti hallittu kun kokemattomammilla tai ajattelemattomammilla. Ongelma onkin mielestäni juuri siinä että valintakuviin mitään niistä ei saada lainkaan. MJK

----------------------

Yrittänyttä ei laiteta. Jatkan matkaani koettaen päästä selville, millainen kuva on valintakuva. Jos en muusta syystä, niin välttääkseni niidedn ottamisen. Alla valintakuvan kriteerit by MJK.


- Valintakuvasta ei ole löydettävissä minkäänlaista  luonnollista tai edes loogista valon suuntaa, vaan sen valoilmaisu ja –kerronta on vain muodotonta sotkua.
- Valintakuvista puuttuu siis myös jokseenkin kokonaan valoilmaisulle ominainen looginen ja harkittu muoto- ja kontrasti-ilmaisu.
- Valintakuvan varjot ovat sekä muodoiltaan hallitsemattomia, että sijainniltaan  vain puhdasta kerrontaa ja viestiä sekoittavia.

Kissoja kun tykkään kuvata, niin laitetaan lisää täkyjä koukuun. Josko nämä jo olisivat valintakuvia?

Valintakuvat kassissa, niin Sanomienkin talous on vatupassissa.

 Kuva 6

  Kuva 7
  Kuva 8

Ei kommentteja: