lauantai 1. lokakuuta 2011

Nadirin kirous


Se voisi olla myyvä otsikko jännityskirjalle. ehkä hieman vanhahtava, mutta retro on taas muotia. Kuka on Nadir, se selvinnee tämän jutun lopussa, ehkä jo aiemminkin. Sen voi kuitenkin vihjata, että George Nader  ei tiettävästi ole sukua Nadirille, minkä voi päätellä jo hänen vartalonsa suunnasta yo. kuvassa.  Jaa että kuka sitten on George Nader? Kysypä isältäsi. Voin kertoa isäsi iän osapuilleen, riippuen siitä vastaako hän  "Shannon", "Jerry Cotton" vai "En tiedä".

Innostuin pitkästä aikaan ottamaan panoraamakuvia. Suosikkini eri panoraamoista on kuvaruudulla pyöritettävät 360ox180o panoraamat. Nimitys on oikeastaan sekä huono että harhaanjohtava. 360ox180o ilmaisulla koetetaan selittää vain tasogeometriaan koulussa perehtyneille, että kyseessä on avaruuskulma, joka on vaakasuunnassa 360o ja pystysuunnassa 180o. Siis puolipallo. Matemaattisesti järkevämpi tapa ilmaista asia on käyttää avaruuskulman yksikköä steradiaani (sr). Puolipallon avaruuskulma on 2π sr

Paitsi, että tarkoittamani panoraama on avaruuskulmaltaan kaikki suunnat kattava. Kameran näkövinkkelistä asiaa tarkasteltaessa. Yleensä vain maankamara tai lattia tulee alasuunnassa niin pian vastaan, että syntyy illuusio pienemmästä näkökulmasta. Siis tämä pallopanorama on nimensä mukainen, sen avaruuskulma kamera keskipisteenä on 4π sr.

Otin kokeeksi kotopihalla harjoituspanoraaman. Se näytti alunperin tältä. Muuten hyvä, mutta mitä nuo pelkät jalat tekevät kuvassa?

Ne ovat Nadirin jalat! Nadirin kirous on se, että Nadirin jalat pyrkivä tulemaan väkisin kuvaan, vaikka Nadiria itseään ei näykään.

Alaspäin otettu kuva. Valokuvaajan jalat ovat niin lähellä kuvan keskipistettä, että ne tulevat panoraamaan. Jessikan jalat kuvan reunassa eivät enää tule.

Ehkä tässä vaiheessa voisi jo paljastaa Naridin arvoituksen. Nadiiri, kuten se suomeksi kirjoitetaan, on alunperin tähtitieteellinen käsite. Se on vastakkainen suunta zeniitille, eli taivaan laelle.



Panoraamakuvat otetaan helpoiten ja onnistuneimmin erityisellä panoraamapäällä. Kaikki panoraamakuvat kuvataan siten, että kuvat menevät hieman limittäin. Erityiset panoraamaohjelmat kursivat näistä sitten saumattoman tilkkutäkin. Muut kuvat pallopanoraamassa  (minä kuvaan 6 sivusuunnassa ja yhden ylöspäin sekä yhden alaspäin ) ovat helppoja, mutta alaspäin otettava ns. nadiirikuva on ongelmallinen. Kuvaan tulevat aina väistämättä joko jalustan jalat tai käsivaralta kuvaavan kuvaajan jalat. Kuvassa näkyvät jalat eivät siis ihan oikeasti oli Nadirin, joka ei siis ole ihminen lainkaan, vaan minun. Panoraamoja kuvattaessa olisi enemmän kuin apua Jouko Koskisen pohtimassa ihmisen kyvystä räpytellä paikallaan ilmassa. Sitä kun ei ole, niin pitää keksiä jotain muuta. Mutta ainahan on olemassa vielä yksi keino, eikä se ole edes viimeinen.

Pallopanoraama muokataan tällaisesta kuvasta. Tämä kääritään reunoja kutistaen pallon päälle siten, että ei jää saumoja. Kuvan ylä- ja alalaita ovat voimakkaasti venyneitä tässä tasokuvassa, koska ne pallon napoina tulevat kutistumaan voimakkaasti, ihan ylimmäinen ja alimmainen reuna pisteeksi asti.

Lehtikasassa seisovat jalat on helppo retusoida Photoshopilla, eikä koira perään hauku. Tässä lopputulos.

Sen sijaan jos nadirissa onkin jotain selkeää geometrista muotoa, niin tilanne on paljon haastavampi. Photoshopin leimasintyökalulla ei enää noin vain pyyhkäistäkään esimerkiksi Heurekan etupihan kivilaatoituksen geometrisia muotoja. Meillä on siis ongelma nimeltä jalat nadiirissa.

Yritin retusoida Heurekan pihalla otetusta kuvasta jalkani pois, mutta eihän siitä hyvää tullut. Kuvaushetki oli aika pimeä, kuvaan tuli selkeitä kohdistusvirheitä ja syväterävyyskin voisi olla parempi. Mutta taivas on hieno.

Seuraavana päivänä kuvasin Heurekan pihan uudestaan. Keksin omasta mielestäni ovelan keinon häivyttää jalat. Kuvasin käsivaralta nadiirin kaksi kertaa kamera suunnilleen samassa kohdassa ja asennossa, mutta kiersin itse kuvien välillä neljänneskierroksen. Laittamalla kuvat päällekkäin saatoin pyyhkiä häiritsevät jalat kuvasta pois. Kuvathan ei tarvitse kohdistaa kuin jalkojen kohdalta, joten niiden ei tarvitse olla hirveän tarkasti samasta kohtaa otetut.






Nadiirin kuvaus kahtena kuvana. Alla kuvat ja niistä tehty "paras sekoitus". Reunojen virheet ja jalusta jalat eivät haittaa, koska lopulliseen kuvaan nadiirikuvasta tulee vain vähän isompi tähden ympärillä olevan 10-kulmion alue. Kuvat nadiiria kuvaavasta poikkitieteilijästä otti ystävällisesti sattumalta ohitse kulkenut Ville Vauras, mistä hänelle kiitokset ja pullakahvit sopivan tilaisuuden tullen.

Sitten vain tarkoitukseen sopivat ohjelmat PTgui ja Pano2VR töihin. Ohjelmissa ei kannata pihdata. Hyvät panoraamaohjelmat säästävät paljon käsisäätöä. Kokemuksesta tiedän myös, että tietokoneessa on hyvä olla vähän enemmän kuin vähemmän potkua, kun suuria panoraamakuvia käsitellään. Muuten ehtii käydä kahdestikin tupakalla ennen panoraaman valmistumista.
Tähän panoraamaan ja sen vähän pieni resoluutioisempaan (nopeammin lautautuvaan) olen terävyyden ja kohdistuksien puolesta tyytyväinen, teknisesti huonommassa vain taivasosuus on parempi. Olisiko niin, että tässä viimeisessä tapauksessa mielenkiintoni kohdistui liikaa maallisiin asioihin?

Jälkikirjoitus:

Jos minulla jäi taivas vähän pliisuksi, niin tältä näyttävät Taivaalliset  mainosvalot. Lluulisi noilla olevan houkutusvoimaa Taivaan iloihin.
Bright light city gonna set my soul
Gonna set my soul on fire!


10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Turha elvistellä. Paljon hienompi panoraamakuva on täällä:

http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/mm_jaakiekko_2011/2011/05/360-kuva_yli_100_000_juhli_suomen_kiekkoleijonia_kauppatorilla_2598257.html

Timo Suvanto kirjoitti...

Onhan se hieno, puitteetkin ovat hieman toisenlaiset. Nadiiriongelma on ratkaistu tässä kääntämällä vaikein suunta zeniittiin. Kuvat on otettu kameraa nostokurjesta roikottaen. Taivas on paljon helpompi Photoshopilla korjattava kuin ihmisiä sisältävä maa. Kun en ollut paikalla katsomassa, niin kuvan ottamisen yksityiskohtia on vaikea mennä arvailemaan. Olettaisin kameroita olleen useamman kappaletta (5) ja laukaisun tapahtuneen kaukosäätimellä, jolloin jokainen kamera laukeaa samaan aikaan. Vain siten saadaan liikkuva ihmisjoukko yhtenäiseksi panoraamakuvassa. Kun mikään kohde kuvassa ei ole ihan lähellä, niin ei haittaa, vaikka kamerat ovat hieman eri paikoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ettei tuo kauppatorikuva ole kuitenkin tolppapanoraama, kuvaaja maassa ja kamera pitkän hiilikuituvarren päässä? Ramilta ja Lehtisen Kennethiltä on käsittääkseni tulossa tammi-helmikuulla kirja panoraamoista, eiköhän tuon tekniikka siitä selviä.

Timo Suvanto kirjoitti...

Totta se on, yksi kamera oli tolpan nokassa.

Täällä panoraama. Käykää katsomassa ja ihastelemassa.

http://www.virtualfinland.fi/Kaupungit/Helsinki/Tapahtumat/MM-Leijonat-2011-Kauppatorilla/

Uskomattoman hieno suoritus. Yritin etsiä kuvasta virheitä. En löytänyt. Tilannetta varmaan auttoi se, että ihmiset eivät liikkuneet, koskeintaan heiluivat.

Täällä vähän tarinaa tolppakuvauksesta

http://www.saarikorpi.com/en/projects

http://www.saarikorpi.com/en/photographic+methods

Joten poikkitieteellisyys toimii. Virheet ja väärikäsitykset oikaistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ihmeellistä tässäkin on olevinaan? Jokainen koulutettu valokuvaaja osaa ottaa tällaisen kuvan käden käänteessä. Jos kuvassa olisi ihmisiä, valoa ja varjoa ja tunnelmaa, sitten kannattaisi alkaa leuhkia.

janne / pallopanoraamablogi kirjoitti...

Yksi ratkaisu joka toimii loistavasti näin tasopinnalla on ottaa nadiirikuva viistosta. Panoraamankasausvaiheessa sitten käytetään (PTguin tapauksessa) viewpoint correctionia, Huginissa sama homma onnistuu 'translationeilla'. Jalustaakin voi käyttää niin ei tarvitse pelätä tärähtäneitä kuvia, voi kikkailla valotuksen haarukoinnin kanssa tai ottaa piiitkiä valotuksia.

Toisekseen, tuo isompi Heureka-panoraamahan on pahasti vinossa: sen voi korjata pistämällä pari pystysuuntaista kohdistuspistettä (t2) vaikka talon seinänkulman mukaan, nehän ovat yleensä pystysuoria.

Anonyymi kirjoitti...

Morjensta! Millä ohjelmalla nuo netissä mukavasti näkyvät versiot on luotu ja siis mikä on tuo Flash(?) softa, jolla ne pyörivät? Ilmainen vai maksullinen ratkaisu?

Timo Suvanto kirjoitti...

Panoramasofta on PTGUI
Nettisofta on Pano2VR

Valitettavasti molemmat maksavat. Laatua kun ei tahdo saada maksutta.

Unknown kirjoitti...

Terve Timo,
Kiitoksia kun linkitit minun tekemän Repospanoraaman :) Joo tosiaan tuo MM-Leijonat on fiilikseltään parempi, tosin mun tekemä sekin on, niin en sinällään ymmärrä ensimmäistä "anonyymiä" kommentoijaa ;)
Panoraamoja kun pitää ampua kaikkialta ja kaikilla mahdollisilla systeemeillä.
Tuo toinen ns asiallinen kommentti: "Mitä ihmeellistä tässäkin on olevinaan? Jokainen koulutettu valokuvaaja osaa ottaa tällaisen kuvan käden käänteessä. Jos kuvassa olisi ihmisiä, valoa ja varjoa ja tunnelmaa, sitten kannattaisi alkaa leuhkia."
Tuo on sikäli hauska, että olen kouluttanut myös ammattikuvaajia (jo alalla kymmeniä vuosia toimineita kuvaajia) suomessa ja ulkomailla. Ei se oikeasti niin helppoa ole kuin mitä annetaan ymmärtää. Esimerkiksi noissa Ylelle tekemissäni Jukolanviesti panoraamoissa (http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/salpajukola/2011/06/360-kuva_yli_tuhat_venlaa_suunnisti_virolahdella_2672450.html) Kaikki voi kuvitella millaista on ottaa ja tehdä tällainen panoraama ja saada siitä sitten layereista virheet korjattu. Porukka juoksee ja kuvia otetaan 4 kappaletta eri suuntiin. Oman haasteensa tuo masto jolla koko homma on tehty... Mutta tosiaan Kenneth Lehtisen kanssa olemme aiheesta kirjoittaneet kirjan ja sen julkaisu pitäisi olla tammi-helmikuun aikana, ja siihen yritin kirjoittaa mahdollisimman tarkasti ja havainnollisesti, että miten tällaiset onnistuvat. Tosin tuokaan ei ollut niin vaikea kuin pimeän rajjiauton kuvaaminen aurinkoisessa säässä siten että ikkunat ja ulkopuolella näkyvä maisema ei pala täysin puhki. (http://yle.fi/alueet/keski-suomi/suomen_mm_ralli/2011/07/360-kuva_tallainen_on_latvalan_tyokalu_-_kuuntele_kuskin_kommentit_autostaan_2754031.html) tosin hiukan ne tässäkin palaa, mutta tämä on tehty viistopanoraamakuvaustekniikalla ja käyttämällä HDR tekniikkaa. Lupaan että ei ollut mikään yksinkertainen homma tämäkään. Kuvasta olisi saanut paljon hienomman jos tallipäällikkö olisi antanut enemmän aikaa kuvan ottoon kuin 30 sekuntia...

Anonyymi kirjoitti...

Voitko Rami kertoa mitä tuo viistopanoraamakuvaustekniikka tarkoittaa?