tiistai 10. elokuuta 2010

ULO Meilahdessa


Kuva: Matti Toivanen

Matti Toivanen Helsingistä kertoi kuvaamastaan tunnistamattomasta valoilmiöstä (ULO=Unknown Lightning Object) seuraavaa.
”Kuvasin 8.8.2010 noin klo 21.50 avoimesta ikkunastani Helsingin Meilahdessa saadakseni kuvia salamasta. Oikeata salamakuvaa en saanut, mutta yksi ruutu kummastuttaa. Kuvassa näkyvää ilmiötä en nähnyt silmällä, vaan vasta ruutuja tietokoneen näytöltä katsoessani.Olen kuvannut järjestelmäkameralla vuodesta 1970 alkaen. Erilaiset heijastukset ja haamukuvat vastavaloon kuvattaessa ovat minulle tuttuja. Tässä ei ole niistä kyse.
Selitys, joka ensimmäiseksi tuli mieleeni oli, että olen liikuttanut kameraa pystysuunnassa, joka yhdessä pitkän valotusajan kanssa saa aikaan oheisenkaltaisen ilmiön. Sitä vastaan puhuu se, että valoviivojen mutkat eivät ole identtisiä. Sitä paitsi taustalla näkyy liikahtamaton naapuritalo. Kuva on otettu digikameralla, jolla ei käsittääkseni voi ottaa päällekkäisiä kuvia samalle ruudulle, kuten filmikameralla, kun filmi juuttuu paikalleen.
(Kamera on Canon EOS 450D,obj.Canon 18-55mm IS, asennossa 55mm). Ilmiö ei näytä pallosalamalta, pikemminkin "rypälesalamalta".
Tässä oleellista: Kuvaa ei ole otettu ikkunaruudun läpi, ikkuna oli siis täysin auki. Kuvaushuone oli täysin pimeä. Ikkunasta katsoen vasemmalla on porraskäytävä, jossa on saattanut olla valo, se ei tietenkään näkynyt asuntooni, ellei sitten pisaroiden kautta. Yläkerran asunnon valo on myös mahdollinen peilautuja. Kaikki muutkin mahdolliset selitykset ovat kiinnostavia. Onko teillä ilmiölle selitystä?”
Minä en keksinyt mitään selitystä. Valon väri viittaa keinovaloon ja viivojen muoto johonkin liikkuvaan. Valon lähde voisi hyvinkin olla ulkopuolella aivan ikkunan vieressä, koska vasemmalla valoilmiö on kirkkain. Kuvan EXIF-tiedot ovat ainakin tästä versiosta kadonneet, joten esim. valotusaika, aukkoarvo ja herkkyys jäävät nyt arvoitukseksi.
Tuskin tähän ULO-kuvaan sen mitään syvempää liittyy, mutta joskus tällaisenkin pohtiminen voi virkistää aivotoimintaa. Jos lukijat haluavat esittää omia teorioitaan, niin lupaan palkita parhaimmalta kuulostavan ehdotuksen kirjalla ” Limulintu” tai Henkilökuvaus digikameralla. Voittajan valinnan mukaan. Kotiin kannettuna. Postin toimesta.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Veikkaisin että:
- on kuvattu sitä maisemaa pitkällä valotuksella, josta on saatu taustan talon kuva.
- kamera on otettu jalustalta ennen kuin valotus on loppunut ja sitä on liikuteltu edestakaisin käännellen kohti joitakin valoja.

Tai sitten ensin liikuteltu ja sitten kuvattu jalustalta. Kuvassa näkyy aina muutama samanmuotoinen viiru. Onkohan kuva ollut sarjan ensimmäinen tai viimeinen, tai onko jalustan kuulapäätä käännelty jossain kuvauksen vaiheessa?

Tuon tyyppinen kuva on tullut itselleni usein niin, että pimeässä tilaisuudessa on kuvannut aukon esivalinnalla ja salamalla. Kamera on mitannut vallitsevasta valosta pitkän valotuksen. Otan kuvan salamalla, mutta unohdan pitkän valotuksen ja lasken kameran alas, joilloin tilan harvoista valoista on tullut viirut kuvaan.

Esimerkiksi tällainen taidekuva:

http://www.digifaq.info/tmp/t_band_46638.jpg